Minä töissä: näytelmäkirjailija Juti Saari
Juti Saari Olen Juti Saari, helsingissä asuva, mutta ympäri Suomea työskentelevä kirjoittaja ja dramaturgi. Viimeistelen Näytelmän kirjoittamisen ja dramaturgian maisterio
Täältä löydät Sunklon jäsenten kuulumisia ajankohtaisten aiheiden äärellä, sekä myös muita tekijähaastatteluita esimerkiksi Lea- ja Sylvi-palkintojen tiimoilta.
Yhdistys pyrkii lisäämään näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien näkyvyyttä kulttuurin- ja yhteiskunnan kentillä. Sunklon satavuotista taivalta juhlistaneessa julkaisusarjassa (2021) haastateltiin yhdistyksen jäseniä, ja tekijähaastatteluja päätettiin jatkaa myös juhlavuoden jälkeen.
Tervetuloa kurkistamaan kirjoittajien maailmaan!
Juti Saari Olen Juti Saari, helsingissä asuva, mutta ympäri Suomea työskentelevä kirjoittaja ja dramaturgi. Viimeistelen Näytelmän kirjoittamisen ja dramaturgian maisterio
kuva: Pirjo Honkasalo Neljä palkintoa, neljä vuosikymmentä Näytelmäkirjailija Pirkko Saisio on saanut Lea-palkinnon neljästä näytelmästään Hävinneiden legenda (1986), V
Kuva: Hanna Mensonen Pasi Was Heren piti olla sukupolvikokemus, mutta nyt sitä tehdään nuorisoteattereissa Näytelmäkirjailija Veikko Nuutinen pyrkii aina menemään paikalle,
Ensimmäinen Lea-palkinto jaettiin 40-vuotta sitten Näytelmäkirjailija Ilpo Tuomarila on kirjoittanut uransa aikana peräti yli viisikymmentä näytelmää. Kun häneltä kysytä
kuva: Jaakko Takkula Pilke Salo Olen Räjähdysherkkä-draamasarjan pääkäsikirjoittaja ja Sunklon palkitsema uunituore vuoden TV-käsikirjoittaja yhdessä kanssakirjoittajien
Rasmus Arikka Olen dramaturgi ja kirjailija. Työskentelen pääosin teatterin parissa, mutta olen kirjoittanut myös audiodraamaa ja yhden romaanin. Viimeisin työni on dramati
Dramatikerförbundet intervjuade Kirsi Vikman, manusförfattare och terapeut, som skrivit en rapport om hur osäkerheten i branschen påverkar manusförfattare. Idén uppstod efter
Samuel Kirkhope Työskentelen käsikirjoittajana Just Republic -nimisessä Espoon johtavassa (ja käsittääkseni ainoassa) tuotantoyhtiössä. Kirjoitan nykyisin pääasiassa n
Petri Karra Olen Petri Karra – kirjailija, elokuva- ja TV-käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija ja toisinaan vastaava tuottaja. Tunnetuimpia töitäni ovat Haarautuvan rakkau
Kaisa Kuikkaniemi Olen käsikirjoittaja ja kutsun itseäni mieluiten sillä nimikkeellä, vaikka olenkin yrittänyt tehdä töitä mahdollisimman leveällä pensselillä. Olen k
Hanna Ryti Olen teatteriohjaaja ja kirjailija, kirjoitan sekä proosaa että draamaa. Viimeisin romaani Kaatuminen ilmestyi keväällä, viimeisin ohjaus ja dramatisointi on 198
kuva: Laura Jalava Lauri-Matti Parppei Olen Lauri-Matti Parppei, raumalaislähtöinen muusikko, elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Ensimmäinen pitkä elokuvani, Jossain on va
Sinun Ciné -ideakilpailu järjestettiin neljättä kertaa Espoo Cinén yhteydessä uransa alussa oleville tekijöille. Sunklon kokoama asiantuntijaraati on ollut mukana valitsemas
kuva: Jenni Toivoniemi Ulla Heikkilä Olen käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja, satunnaisesti myös dramaturgi. Olen kirjoittanut elokuvat Eden ja Elämä on juhla, toiminut dramatu
Sara Koiranen Olen ennen kaikkea näytelmäkirjailija ja dramaturgi, eri rooleissa pyörivä teatterintekijä. Työni jälkiä on voinut kokea Turussa, Tampereella ja Helsingiss
Heikki Paavilainen Suomen Kesäteatterilla seuraamassa esityksen kulkua. Kuva: Kimmo Mäkiselkä Heikki Paavilainen Olen alun perin näyttelijä (Teak 80-84), sittemmin teatteri
Harri Veistinen Olen kirjoittanut televisiota, kuunnelmia ja romaaneja. Televisiopuolelta voisin mainita nuortensarjan Rakastuin mä luuseriin (Yle) ja komedian Mun ainoot 30 minsa
Ninni Saajola Olen elokuva- ja televisiokäsikirjoittaja. Aloitin urani vuonna 2008 ollessani mukana kirjoittamassa Presidentin kanslia -televisiosarjaa. Näin vuodesta 2025 kat
Asta Honkamaa Olen näytelmäkirjailija- dramaturgi. Olen valmistunut 2012 dramaturgia koulutusohjelmasta. Ammatillisesti en ole keskittynyt mihinkään, vaan olen dramatisoinu
Niklas Lindgren Olen käsikirjoittaja ja ohjaaja. Valmistuin 2009 Aalto-yliopistosta elokuva ja tv-käsikirjoittamisen linjalta, minkä jälkeen olen työskennellyt pääkäsiki
Veera Lamminpää Olen Veera Lamminpää ja työskentelen elokuva- ja tv-alalla ohjaaja-käsikirjoittajana näytelmäelokuvan ja animaation parissa. Olen opiskellut käsikirjoit
Laura Suhonen Työskentelen Fire Monkey -tuotantoyhtiössä draamasarjojen kehittäjänä ja käsikirjoittajana, useimmiten nimenomaan pääkirjoittajana. Ehdin silloisen Taidet
kuva: Sari Soininen Jussi Moila Olen Jussi Moila, näytelmäkirjailija, audiokäsikirjoittaja, dramaturgi ja dramaturgian opettaja. Olen kirjoittanut useita näytelmiä suomalai
Ella Kähärä Olen Ella Kähärä, näytelmäkirjailija. Viimeisin tekstini, Ruumiilleni, on paraikaa Kajaanin kaupunginteatterin kiertuenäyttämön ohjelmistossa. Teatteritai
Tuuli Kanervakallio Olen Tuuli Kanervankallio, elokuva- ja tv-käsikirjoittaja. Valmistuin Metropoliasta vuonna 2018 ja aloitin saman vuoden syksyllä Helsinki-filmissä, jossa
kuva: Miika Hämäläinen / MLL Tuomas Toivainen Olen hiljattain Rovaniemeltä Helsinkiin muuttanut käsikirjoittaja-ohjaaja-animaattori, ja tunnettu Hullu – hullumpi – yläast
Jemina Jokisalo Olen käsikirjoittaja Jemina Jokisalo ja työskentelen hieman pompöösillä Head of Drama -tittelillä Just Republic -tuotantoyhtiössä, jonka toinen perustaja
Juho Gröndahl 2015 TeaKista valmistunut näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Edellä mainittuja pidän pääammatteinani, mutta olen kirjoittanut myös kuunnelmia, suomentanut j
Kimmo Virtanen Käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja, Kokkolan kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Kirjoitustöitä esim. Kiltteyskriisi Korvatunturil
Mia Ylönen Helsinki-filmin ja Aurora Studiosin draamasarjoista vastaava tuottaja (Head Of Drama) Työskennellyt creatorina, pääkäsikirjoittajana ja vastaavana tuottajana
Emil Santtu Uuttu dramaturgi ja näytelmäkirjailija sai näytelmäkirjallisuuden Lea-palkinnon teoksestaan Ihana tytär Erika – Huomioita nimestä Uutun taiteelliset työt k
Okko Leo on näytelmäkirjailija ja dramaturgi, joka on kirjoittanut noin 20 näytelmää. Viimeisimpänä kantaesitettynä näytelmänä Leo kirjoitti HKT:lle "Ape Armyn".
Elena Tarashchanskaya on käsikirjoittaja, story editor ja luova tuottaja. Hän oli elokuussa mukana Espoo Cinén ideakilpailussa mentorina ja kertoo kokemuksestaan.
Anna Brotkin helsinkiläinen käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija valmistunut Aalto-yliopistosta vuonna 2017, elokuva- ja tv-käsikirjoituksen pääaineesta. tunneta
Minä töissä -juttusarjassa näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat kertovat kuulumisiaan työpöydän ääreltä. Taija Helminen Viimeisimmät kantaesitetyt teokset Whatev
Minä töissä -juttusarjassa näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat kertovat kuulumisiaan työpöydän ääreltä. Sarjan aloittaa näytelmäkirjailija Salla Viikka, joka on k
Palkittu käsikirjoittaja Jari Olavi Rantala on yksi harvoista, jotka eivät ole opiskelleet elokuvakoulussa. Ammattiin valmensivat elokuvatieteen opinnot, työ televisiossa sekä
Näytelmäkirjailija ja dramaturgi Seppo Parkkiselta kuullaan perjantaina puheenvuoro ”Välimatkaa, materiaalisuutta, aikaa – puheenvuoro keveydestä” KNF:lla.
Bergrothin librettoon perustuva ooppera "Trapped Butterfly" kirjoittaa perinnettä uusiksi, ja se kantaesitetään kolmella kesän festivaalilla.
Vuosikymmenen hallituksessa istunut Keski-Vähälä on ylpein siitä, että Sunklo on onnistunut pysymään mukana av-alan mullistuksessa ja tarjonnut tukea sopimuksissa.