Minä töissä: käsikirjoittaja Samuel Kirkhope
Samuel Kirkhope
Työskentelen käsikirjoittajana Just Republic -nimisessä Espoon johtavassa (ja käsittääkseni ainoassa) tuotantoyhtiössä. Kirjoitan nykyisin pääasiassa nuortensisältöjä ja komediaa, mutta ensimmäinen työni valmistuttuani alalle Tampereen Ammattikorkeakoulusta vuonna 2019 oli jaksokäsikirjoittajana Pahan Väri -jännityssarjassa. Sen jälkeen olen käsikirjoittanut Savela-nimisen nuortensarjan, kolme viimeisintä kautta Luuserit-nuortensarjaa yhdessä Pietari Vihulan kanssa, sekä kauhukomediasarjan Henki Vex yhdessä Justimus-trion eli Sami Harmaalan, Juho Nummelan ja Joose Kääriäisen kanssa. Palkintokaapistani löytyy hymypoikapatsas vuodelta 2004.
Mitä on työpöydälläsi tällä hetkellä tai mikä teos saa ensi-iltansa piakkoin?
Marraskuun lopussa Yle Areenassa julkaistaan Savela-nuortensarjan kolmas kausi. Siinä missä toinen kausi oli kohtuullisen helppo ja vaivaton kirjoittaa, kolmas kausi oli paljon haastavampi prosessi. Tarinaa alkoi olla taustalla jo sen verran paljon, että tuoreiden kulmien löytäminen sarjan teemoihin ja hahmojen ongelmiin vaati aikaa. Olikin tärkeää päästää pallottelemaan tekstiä muun työryhmän kanssa, koska yksin sarjaa kirjoittaessa jää helposti pyörimään vain omien kiinnostuksen kohteidensa, kokemustensa ja erinäisten pakkomielteidensä äärelle.
Tykkään tehdä tiivistä yhteistyötä ohjaajien kanssa käsikirjoitusprosessin aikana ja usein käymme tekstiä läpi jopa kohtaus kohtaukselta versioiden välissä. Näin ohjaaja pääsee tekstiin sisälle ja pystyy vaikuttamaan siihen niin, että voi seisoa täysin sen takana kuvauksissa. Minä puolestani saan häneltä tekstiin paljon hyviä ideoita, joita voin myöhemmin väittää omikseni. Savelan kolmoskauden tapauksessa ohjaaja Iiro Panulan kanssa työskentely auttoikin älyttömästi löytämään uusia kulmia teokseen hänen tultuaan mukaan sarjan työryhmään tuorein silmin. Lisäksi alusta asti mukana olleet dramaturgit, kanavan tilaajat ja tuotantotiimi tunsivat hahmot ja maailman niin hyvin, että he osasivat haastaa minua löytämään tuoreita tapoja tarinan kertomiseen, jos jokin tuntui liian tutulta.
Tällä hetkellä työpöydälläni on erään lastensarjan viimeisten jälkitöiden kommentoimista. Lisäksi aloin juuri käsikirjoittaa kirjaan perustuvaa koko perheen genre-elokuvaa. En ole aiemmin kirjoittanut kirja-adaptaatiota, joten tämä on ollut kiinnostava uusi haaste. Olemassa olevaan tarinaan on täytynyt löytää oma näkökulma ja tunnetason yhteys kuitenkaan rikkomatta sitä, mikä alkuperäisessä teoksessa toimii ja mitä sen lukijat elokuvalta odottavat. Onnekseni alkuperäisteoksen kirjoittaja on suhtautunut prosessiin kannustavasti ja avoimin mielin.
Kerro viimeisimmästä teoksestasi.
Lokakuun lopussa ilmestyi yhdessä Sami Harmaalan, Juho Nummelan ja Joose Kääriäisen kanssa luomamme ja käsikirjoittamamme kauhukomediasarja Henki Vex. Se kertoo samaisen Justimus-kolmikon esittämistä aaveenkarkottajista, jotka avaavat vahingossa Helvetin portit ja vapauttavat sieltä Saatanan ja hänen seitsemän demoniaan (mm. viinapirun ja ihmishirven). Oli jännittävää hypätä uutena ihmisenä mukaan kirjoitusporukkaan, joka on tehnyt tiiviisti töitä yhdessä jo parikymmentä vuotta, mutta luottamus ja yhteinen sävel löytyivät onneksi nopeasti.
Sarjan käsikirjoitusprosessi oli todella hauska, mutta työläs. Tarinan maailman ja sen sääntöjen luomiseen piti käyttää paljon enemmän aikaa kuin reaalimaailmaan sijoittuvassa sarjassa, minkä lisäksi nämä asiat piti vielä kommunikoida katsojalle mahdollisimman hauskasti ja selittelyä välttäen. Lisäksi suomalaisen komediasarjan budjetti loi kauhugenren puitteissa tiettyjä rajoitteita, jotka piti ottaa jo kirjoittaessa huomioon, mutta usein nämä kompromissit osoittautuivat komedian kannalta voitoksi – jälkiviisaana on helppo todeta, että alun perin tuliseksi pätsiksi kuvittelemamme Helvetin kuuluikin näyttää Kouvolan työvoimatoimistolta.
Mikä näytelmä tai käsikirjoitus on tehnyt sinuun viime aikoina vaikutuksen?
Miia Tervon käsikirjoittama Ohjus nauratti ja kosketti. Pidän etenkin siitä, miten leveällä pensselillä Tervo uskaltaa elokuvissaan maalata. Ohjuksessa pelätään ydintuhoa ja valitetaan kireistä kalsareista, selvitään yksinhuoltaja-arjesta ja kaatuillaan tuoleilta. Pääosaparin suhde on herkkä ja vilpitön, mutta hekin tipahtavat sängyn väliin kesken petipuuhien. Tämä on mielestäni aika todenmukainen ja lämpimän huumorintajuinen tapa katsoa elämää – se on syvällistä ja joskus jopa ylevää, mutta samalla usein aika noloa ja pöljää. Haluaisin tehdä isona yhtä hienoja elokuvia.
käsikirjoittaja Kaisa Kuikkaniemi kysyy:
Minkä teoksen olisit halunnut kirjoittaa itse? Miksi?
Sing Street -elokuvan. Enkä itseasiassa tyytynyt pelkkään haluamiseen, vaan nähtyäni John Carneyn musiikkipitoisen draamakomedian teini-ikäisestä kundista, joka perustaa bändin tehdäkseen vaikutuksen tyttöön, johon on ihastunut, minä kirjoitin TAMK:in lopputyölyhytelokuvakseni musiikkipitoisen draamakomedian teini-ikäisestä kundista, joka perustaa bändin tehdäkseen vaikutuksen tyttöön, johon on ihastunut. Tuon lyhytelokuvan käsikirjoittaminen olikin tärkeä askel itselleni kirjoittajana. Olin aiemmin kirjoittanut vakavampia käsikirjoituksia, mutta plagioidessani John Carneya huomasin, että minun on luontevampaa kirjoittaa komediallisempaan sävyyn. Olenkin sittemmin kirjoittanut musiikkipitoisen nuorten draamakomediasarjan, sekä lastensarjan teini-ikäisestä kundista, joka ihastuu tyttöön ja yrittää tehdä tähän vaikutuksen, mutta tällä kertaa futismaailmassa. Kovin kauas en ole siis vaeltanut löytämältäni mukavuusalueelta.
Mikä sai sinut ryhtymään näytelmäkirjailijan/käsikirjoittajan uralle?
Halusin itseasiassa alun perin ohjaajaksi ja tein nuorena paljon lyhyitä kauhu- ja actionelokuvia kavereideni kanssa. Joku ehkä näki jo silloin, että elokuvista kuten Puukkomurhaaja, Jääpuikkomurhaaja ja Halkomurhaaja paistoi orastava lahjakkuuteni monipuolisena käsikirjoittajana, mutta itse en sitä vielä tajunnut. Vasta opiskellessani TAMK:issa aloin keskittyä enemmän kirjoittamiseen, koska opettajat (silloin mielestäni täysin kohtuuttomasti) vaativat, että saadakseen koulun kaluston käyttöönsä kuvauksiin täytyy ensin kirjoittaa käsikirjoitus. Muutaman isomman projektin tehtyäni huomasin, että onkin itseasiassa paljon mukavampaa kirjoittaa yöllinen kohtaus sateiseen metsään kuin oikeasti lähteä toteuttamaan sitä, ja vähitellen käsikirjoittaminen alkoi tuntua enemmän ja enemmän omalta jutultani.
Mikä auttaa jaksamaan ammatissa?
Ennen kaikkea ihmiset ympärilläni, niin töissä kuin kotona. Olen saanut tehdä useamman vuoden töitä samassa tiiviissä työporukassa, joiden kanssa voin jakaa projektien ylä- ja alamäet, ja joille voin valittaa katkerana, kun jonkun muun sarja on saanut enemmän katsojia tai voittanut palkinnon. Lisäksi in-house käsikirjoittajana olen ollut siitä onnekkaassa asemassa, että saan olla mukana projekteissa aina ideasta sarjan toimitukseen asti. Tämä on mahdollistanut tutustumisen valtavan taitaviin ihmisiin, joilla on täysin erilaista osaamista kuin itselläni. Ohjaajan lisäksi esimerkiksi lavastajan, pukusuunnittelijan tai säveltäjän kanssa tekeillä olevasta teoksesta keskusteleminen on usein inspiroivaa ja silmiä avaavaa, ja tuottaa ideoita, joita yksin läppärin ääressä työskennellessä ei koskaan keksisi.
Kirjoittamiseen liittyvä vinkki kollegoille.
Suosittelen museokorttia! Paitsi, että se tuo katu-uskottavuutta, erinäköisissä näyttelyissä haahuilu on mielestäni parasta lääkettä, kun kirjoittaminen takkuaa ja ideat tuntuvat väsyneiltä. Elokuvat, sarjat ja kirjat ovat tietysti myös inspiroivia referenssejä, mutta ainakin itselleni tekee usein hyvää päästä kokemaan jotain täysin oman taiteenalan ulkopuolelta. Siitä jää myös parempi omatunto kuin puhelimen selaamisesta silloin, kun pitäisi kirjoittaa.
Lisäksi yli kolmekymppisille kollegoille suosittelen säännöllistä urheilua. Olen omakohtaisen kokemuksen kautta havainnut, ettei ihmistä ole luotu viettämään merkittävää osaa valveillaoloajastaan läppärin ääressä kyyristellen. Keskittymistä vaativat lajit, kuten seinäkiipeily tai tennis, ovat myös mainio tapa saada ajatukset pois tekstistä työpäivän päätyttyä. Tähän tarkoitukseen soveltuu myös lasten hankkiminen, mutta tennis on halvempaa ja pienempi sitoumus, joten uskallan suositella sitä matalammalla kynnyksellä.