Minä töissä: käsikirjoittaja Harri Veistinen
Harri Veistinen
Olen kirjoittanut televisiota, kuunnelmia ja romaaneja. Televisiopuolelta voisin mainita nuortensarjan Rakastuin mä luuseriin (Yle) ja komedian Mun ainoot 30 minsaa (Yle). Ensin mainittu palkittiin Erikois-Venlalla ja toinenkin sai noin kolme katsojaa.
Radioteatterille kirjoittamieni kuunnelmien suhteen olen otettu siitä, että Festarikesä palkittiin Sokeain kuunnelmapalkinnolla ja että lastensarjaa Mummon avaruusukko tuotettiin kolme kautta.
Tänä keväänä pärjäsin Valkokangas-elokuvakäsikirjoituskilpailussa. Se oli upea kokemus, ja kiitos siitä kaikille kilpailun toteuttajille.
Kirjoittaessani olen yrittänyt löytää erikoisia rakenteellisia ratkaisuja viihteellisiin aiheisiin. Toivottavasti vielä joskus onnistun siten, että ihan oikeasti myös viihdytän.
Mitä on työpöydälläsi tällä hetkellä tai mikä teos saa ensi-iltansa piakkoin?
Oikoluen ja viimeistelen tällä hetkellä kahta romaania syksyksi 2025. Ensimmäinen on jatko-osa nuortenkirjalleni Alienin muistelmat (Kvaliti). Siinä on nuoruuden kasvukipuja ja humanoideja… Toinen romaani on päätösosa lastenkirjasarjalleni, ja sen nimi on Revontuliefekti ja viimeiset portinvartijat (Kustantamo S&S). Kirja käsittelee todellisuusmuutoksia ja helikopterivanhempia lapsen näkökulmasta… Lisäksi kesäteatterinäytelmäni Rantaan huuhtoutui Danny tehdään tänä kesänä Savonlinnan Teatterimyllyssä.
Kerro viimeisimmästä teoksestasi.
Viime vuonna ilmestyi kirjoittamani nuorten kuunnelmasarja Myrkkypeli (Yle radioteatteri). Se käsittelee teinipoikien intohimoista ja paikoin toksista livepelaamista, ja se sisältää jännitystä, komediaa ja poikien oppimisprosessia…
Sarjan aikana minulle sattui nolo väärinkäsitys, joka olisi voinut syöstä koko kirjoittamisen kaaokseksi, mutta onneksi selvisin siitä Ylen ansiokkaan sparraajan tuella. Sain sarjan kirjoitettua, ja toivottavasti se ei ole hullumpi.
Mikä näytelmä tai käsikirjoitus on tehnyt sinuun viime aikoina vaikutuksen?
Viimeksi minuun teki suuren vaikutuksen Tuomas Rinta-Panttilan lastennäytelmä Tavallinen supersankari. Siitä tuli energinen ja luova olo. Teki mieli heti siltä istumalta sännätä kirjoittamaan näytelmiä.
käsikirjoittaja Ninni Saajola kysyy:
Jos voisit luoda kolmesta kirjoittajasta koostuvan megakirjoittajahybridin, joka kirjoittaisi parhaita tekstejä ikinä, niin mistä kolmesta kirjoittajasta koostaisit tämän megakirjoittajahybridin ja miksi?
Haa, nämä kolme kirjoittajaa voisivat olla amerikkalainen Leonard Katzman, skottilainen Steven Moffat ja englantilainen Jane Austen. Katzmanilta napattaisiin hyötykäyttöön härski koukuttavuus ja Moffatilta huikea rakenteentaju ja koominen leikittely. Austenilta hyödynnettäisiin ennen kaikkea hahmoja ja sydäntä.
Mikä sai sinut ryhtymään näytelmäkirjailijan/käsikirjoittajan uralle?
Kirjoittamisurani syntyyn ja kehitykseen liittyy monia askelmia. Ensinnäkin kun seurasin taitelijavanhempieni luovia askareita. Ja sekin oli merkittävää, kun aloin lapsena piirtää sarjakuvia… Tai kun aloin kirjoittaa teininä laulunsanoja… Tai kun isäni toi työmatkaltaan tuliaiseksi Kummisedän käsikirjoituksen ja kummastelin, mikäs se tämä tämmöinen on… Tai kun pähkäilin samoihin aikoihin Konnankoukkuja kahdelle ja Dallas -sarjojen alkutekstejä ja ihmettelin, mitähän tarkoittaa “created by”… Tai kun kohtasin henkilön nimeltä JP Siili…
Tänä keväänä hoksasin uuden muistonpalan. Luin Neil Hardwickin elämänkerran, ja siinä hän muisteli 70-luvun lopulla esitettyä ohjelmaa (joko Quis on? tai Kuis on?), jossa esiteltiin käsikirjoittamista konkreettisesti. Sitä kohtaa lukiessani tunsin kylmiä väreitä… En ole nyt varma tästä. Voinko muistaa tätä? Jos sarja esitettiin ihan 70-luvun lopulla, olin joko neljän tai viiden vuoden ikäinen mutta voinko muistaa, että olisin pohtinut kiinnostuneesti jotenkin näin: “tuo mies on ihan ulkomailta asti… ja sellainen kuin käsikirjoittaja”. Noh, voi olla, että tämä ei voi olla mahdollista, mutta se, mikä on täysin varmaa: Neil Hardwick on ehdottomasti inspiroinut minua kirjoittajaksi eri teoksillaan.
Mikä sinua inspiroi tällä hetkellä?
Kirjoittamisesta ei tule mitään, jos ei kuulu musiikkia. Käy yleensä niin, että minut valtaa päähänpinttymä, jonka aikana kuuntelen vain yhtä tiettyä artistia. Tällä nimenomaisella hetkellä inspiraation lähteeni on Jethro Tull, mutta se voisi olla myös moni muu artisti tai bändi. Usein vahvasti riffipohjainen artisti, mutta viime vuonna tähän aikaan kuuntelin suomalaista Petraa ja sitä ennen George Michaelia. Oleellista on se, että kirjoitushetkellä kuuntelen vain siis sitä yhtä. Mitä lie sekin sitten tarkoittaa, en tiedä, mutta koen sen tärkeäksi…
Kirjoittamiseen liittyvä vinkki kollegoille.
Päätin mennä sikermälinjalla, ja toivottavasti joku näistä ainakin huvittaa lukijaa.
1. Tarinan antagonisti on paras henkilö kertomaan suurimman totuuden.
2. Jos aikomasi kohtaus tökkii, kokeile juuri sen aikomasi vastakohtaa ja luultavasti pääset kohtauksessa eteenpäin.
3. Suurin syy tarinasotkulle on liian monet tahdonsuunnat: esim. James Bond ei voi pelastaa samassa tarinassa maailmaa ja osallistua kaivosmiesten lakkoon.
4. Sama koskee menneisyyttä: päähenkilö on joko menettänyt lapsena lempipulkkansa tai sukulaissetä on piessyt hänet, mutta ei molempia.
5. Rakkaus on ilmainen tahdonsuunta. Se ei päde kohtiin kolme eikä neljä.
6. Lue joku Billy Wilderin käsikirjoitus.
7. Komedian ei ole pakko alkaa aina kolmen jätön periaatteella: esimerkiksi “työpaikka meni, auto hajosi ja kumppanikin pettää”. Sitä kaikkea voi varioida.
8. Tarinan hahmonimet kannattaisi alkaa eri alkukirjaimella – ainakin se säästää turhalta sotkulta suunnitteluvaiheessa.
9. Oikea vastaus siihen, pitäisikö olla juonivetoinen vai hahmovetoinen tarina, on: molemmat.
10. Vaikka olisi kyse fantasiasta, scifistä tai mistä tahansa, tarinan pitäisi kertoa sinusta ja olla perustaltaan totta.