Minä töissä: näytelmäkirjailija Arni Rajamäki
Arni Rajamäki
Olen dramaturgi ja näytelmäkirjailija. Töitäni ovat esimerkiksi näytelmät Alku keskikohta loppu ja vastikään ensi-iltansa saanut Puhutaan Richardista (Teatteri Takomo, ohjaus Ami Karvonen).
Mitä on työpöydälläsi tällä hetkellä?
Olen välitilassa, toipumassa edellisestä työstä ja miettimässä seuraavia. Seuraavaksi varmaan jatkan keskeneräistä näytelmääni (työ)nimeltään My Dead Horse, joka käsittelee erästä hevosta, tappamista, splatteria, taiteella vaikuttamista, ainakin.
Kerro viimeisimmästä teoksestasi.
Näytelmässä Puhutaan Richardista joukko ihmisiä tai kuoro vihakuuntelee romanttisen viihdepianistin Richard Claydermanin konserttia. Kiinnostuin alun perin hänen elämäntarinastaan ja siitä, miten hän päätyi viihdepianistiksi. Mua huvitti ajatus tällaisen toisaalla maailmankuulun, toisaalla väheksytyn ja epäajankohtaisen hahmon tuomisesta taiteen piiriin. Työn edetessä Claydermanista tuli vain pinta käsitellä muita asioita; miten puhumme taiteesta ja kaikesta sen ympärillä, mitä taide merkitsee tässä ajassa ja yhteiskunnassa, ja miten taidetta ja elämää ei voi hallita. Mieleenpainuvin hetki ensimmäistä versiota kirjoittaessa oli, kun katselimme minua auttaneiden säveltäjän ja pianistin kanssa Claydermanin esitystaltiointeja Youtubesta, ja teoksen muoto alkoi hahmottua.
näytelmäkirjailija Esko Janhunen kysyy:
Mitä ajattelet sanasta opetus näytelmien ja elokuvien yhteydessä?
Tämä on mulle olennainen kysymys. Kirjoittaessa joudun taistelemaan jatkuvasti sen kanssa, etten yrittäisi opettaa muita. Sisälläni on kauhea halu saarnata ja ojentaa ja huutaa, miten asiat ovat. Yritän suitsia sitä itsessäni, koska en oikeasti ymmärrä mistään mitään, enkä itsekään pidä siitä, jos taideteos yrittää opettaa mua. Yleisön aliarvioiminen on teatterintekijöiden pahin synti. Aloin heti saarnata. Mutta ei se ole absoluutti, olen nähnyt esityksiä, joissa se opettaminen on tehty hauskalla itsetietoisuudella!
Mikä sai sinut ryhtymään näytelmäkirjailijan uralle?
Olen ajatellut, että jotenkin ajelehdin tekemään tätä. Viime aikoina oon kuitenkin lukenut läpi mun yläaste- ja lukioaikaisia päiväkirjoja, ja puhunkin niissä paljon siitä, että tähtään kirjailijaksi. Yllätyin, olin unohtanut sen. En kyllä muista, että olisin kirjoittanut niiden päiväkirjojen lisäksi yhtään mitään. Esittävistä taiteista kiinnostuin joskus kaksikymppisenä, varmaan koska näin joitain vaikuttavia esityksiä. Niistä tuli sellainen olo, että teatterissa tapahtuu tärkeitä asioita, joten päätin hakea teakkiin, ja dramaturgian koulutusohjelma tuntui luontevalta valinnalta.
Mikä sinua inspiroi tällä hetkellä?
Rakkaus, kuolema, koira, Gösta Sundqvist, itseäni taitavammat ja älykkäämmät
Mistä pitäisi kirjoittaa enemmän tai mistä haluaisit itse kirjoittaa enemmän?
Ruoantuotannon väkivaltakoneistosta ja muusta eläimiin kohdistuvasta väkivallasta, sitä pitäisi käsitellä kaikkialla koko ajan. Samalla toivon myös enemmän taidetta, joka ei pyri mihinkään, ei tarkoita mitään, ei selitä maailmaa, joka ei ole sellaista nätisti apurahahakemuksiin hankkeistettavaa kamaa.