Minä töissä: käsikirjoittaja Veera Lamminpää
Veera Lamminpää
Olen Veera Lamminpää ja työskentelen elokuva- ja tv-alalla ohjaaja-käsikirjoittajana näytelmäelokuvan ja animaation parissa. Olen opiskellut käsikirjoittamista TAMKissa 2013-2017 ja valmistun taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen linjalta toukokuussa 2025.
Viimeisin teokseni, animaatiolyhytelokuva Mereneläviä, palkittiin maaliskuussa 2025 Risto Jarva -palkinnolla sekä lyhytelokuva-Jussilla. Maisteriopintojeni myötä viimeaikaiset työni ovat pääasiassa lyhytelokuvia, mutta olen opintojeni ohessa ehtinyt myös käsikirjoittaa ja ohjata nuorille suunnattua viihdeohjelmaa Yle Summerille.
Mitä on työpöydälläsi tällä hetkellä tai mikä teos saa ensi-iltansa piakkoin?
Sain vastikään Suomen elokuvasäätiöltä käsikirjoitusapurahan Outolinnut -työnimellä kulkevan animaatiolyhytelokuvan kuvakäsikirjoituksen laatimiseen. Elokuvan pääosassa ovat peruskoulussa asuvat täytetyt linnut, jotka vartiopaikoiltaan havainnoivat oppilaitoksen elämää. Olen innostuksissani kerennyt jo haalia työhuoneen hyllylle pari second hand -täytettyä lintua. Toivotaan, että saamme leffan tuotantorahoituksen kasaan, sillä olisi sääli jättää lintuset pelkäksi koristeeksi.
Tällä hetkellä minua työllistää myös maisteriopintoni päättävä pro gradu -tutkielma. Opinnäyte käsittelee elokuvaohjaajien teoksia, jotka pitkällisestä kehittämisestä huolimatta ovat kaatuneet ennen greenlightia. Aiheeseen perehtyminen ja tekemäni tekijähaastattelut ovat opettaneet minulle hirveän paljon ohjaajan ammatista, ja nyt vain toivon pystyväni siirtämään kaiken tämän tiedon järkevästi kirjalliseen muotoon…
Kerro viimeisimmästä teoksestasi.
Viimeisin teokseni Mereneläviä on lyhyt nukkeanimaatio ja musikaali, jossa marketin myytäväksi päätyneet kalat pohtivat, mitä ajatuksia ja oppeja heille on jäänyt mieleen elämästä.
Teoksen kirjoitusprosessi oli aika epämuodollinen. Tarinan runko syntyi vähän eri aikaan kirjoittamistani ideanpoikasista ja tekstinpalasista. Olen joskus kauan sitten kirjannut puhelimen muistiinpanoihin idean kaloista kertomassa, miten ne päätyivät kaupan tuorelaariin. Idea palasi mieleeni, kun luin muutama vuosi sitten Edgar Lee Mastersin runokokoelmaa Spoon River Anthology (mihin Mereneläviä englanninkielinen nimi Fish River Anthology viittaa). Tämän jälkeen kirjoitin pieniä runoja pääasiassa perustuen lähikauppani asiakkaista syntyneisiin havaintoihin. Hoksasin, että vuoronumeroaan odottavat ihmiset ja kalat ovat aika samassa tilanteessa – kuolleilla ja jonossa pitkästyjillä on yhtälainen perusajatus: ”Mitä helvettiä mä täällä oikein teen?”
Käsikirjoitusversioita ei lopulta tullut montaa, eikä ensimmäinen ja viimeinen vedos eroa toisistaan suuresti. Isoimmat muutokset tein kuultuani säveltäjämme Iiti Yli-Harjan ensimmäisen demobiisin. En ollut kirjoittaessani varsinaisesti ajatellut, miten nämä eri runomittoja noudattelevat lyriikanpätkät sovitetaan, mutta Iiti onnistui siinä yli kaikkien odotuksien. Demobiisin kautta kuulin kuitenkin myös ne tekstin heikot kohdat, jotka tarvitsivat vielä hiomista. Tekoprosessi opetti, miten tiivisti musiikki ja käsikirjoitus liittyvät toisiinsa musikaalissa.
Mikä näytelmä tai käsikirjoitus on tehnyt sinuun viime aikoina vaikutuksen?
Vauriomania-ryhmän (ent. Vaurioteatteri) näytelmä Korhosen muotokuva sekä vastikään pyörinyt Haavemaa ovat olleet todella päräyttäviä teatterikokemuksia. Molemmissa teoksissa ihastuttaa, miten eri hahmot voivat olla koomisia karikatyyrejä, mutta silti syvällisiä ja yllättäviä.
Liikkuvan kuvan puolelta mainittakoon japanilaisen animaatio-ohjaajan Satoshi Konin alkuperäiset kuvakäsikirjoitukset, joista olen haalinut kopioita lähiaikoina. Käsikirjoituksessa on rinnakkain kolme saraketta, joista yhdessä on kuvaluonnos, toisessa toiminnankuvaus ja kolmannessa dialogi. Kyseessä on aika tekninen työkalu, mutta käsikirjoituksen lukija voi käytännössä nähdä koko elokuvan päässään, rytmityksineen kaikkineen. Hämmästyttävää taiteilijuutta!
Käsikirjoittaja Laura Suhonen kysyy:
Oletko saanut tekstistäsi palautetta, joka on auttanut nostamaan sen uudelle tasolle? Entä oletko joskus tarttunut palautteenantajan ehdotuksiin vain huomataksesi, että oletkin mennyt täysin metsään?
Useampi vuosi sitten kirjoitin nuorille suunnattua tv-sarjaa, joka ei lopulta mennyt tuotantoon. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että meillä oli tilaajan kanssa alusta asti ihan eri näkemykset siitä, mitä ollaan tekemässä. Olimme kirjoittajaparini kanssa tekemässä kiusaannuttavaa komediaa, mutta tilaaja näki konseptissa vakavaa draaman aineet. Olimme vähän liian kokemattomia puolustaaksemme näkemystämme, jolloin lopputuloksena oli väkinäistä draamaa ja sekavia vitsejä.
Kokemus opetti sen, että hyväkin palaute voi viedä teosta väärään suuntaan. Tilaajalta saamamme kommentit olivat aina ammattimaisia ja muutostoiveet hyvin perusteltuja. Meidän käsikirjoittajien olisi idean kehittäjinä pitänyt pystyä tunnistamaan teoksen ydin ja pitää siitä tiukemmin kiinni.
Vaikka projektin kaatuminen harmittaa, pitkän käsikirjoitusprosessin läpikäyminen ei ole kaduttanut. Näiden oppituntien saaminen on ollut hirveän tärkeä askel ammattilaisuuteni kehittymisessä.
Mikä sai sinut ryhtymään käsikirjoittajan uralle?
Uravalintaan on varmaan vaikuttanut osaltaan kasvatus, sekä ihan vaan luontainen taipumus. Minulle on luettu lapsena paljon, ja lukutaidon hommattuani kotona kannustettiin kirjojen pariin. Kaipa olen temperamentiltani myös stereotyyppisesti ammattiin sopiva, sellainen introvertti nörtti.
Nuorena katselin hirveästi elokuvia ja tv-sarjoja. Osa niistä teki niin ison vaikutuksen, että esimerkiksi suunnittelin hakevani poliisiammattikorkeakouluun, koska fanitin yhtä poliisisarjaa. Onneksi tajusin, etten tykännyt oikeasta poliisityöstä, vaan niistä hyvien sarjojen ja elokuvien kertomista tarinoista. Menin sitten niitä kohti ja hyvä niin. Olen ehkä liian herkkä ollakseni hyvä poliisi.
Mikä auttaa jaksamaan ammatissa?
Kulttuurialan ammattilaisilta on vaadittu viime vuosina hirveästi resilienssiä. Koronavuodet olivat taloudellisesti hankalaa aikaa, mutta silloin kulttuuri ja taide nostettiin julkisessa keskustelussa ihan kansanterveyttä ylläpitäväksi huoltovarmuuskysymykseksi. Parina viime vuotena tuuli on kääntynyt. Nyt päättäjien retoriikka ja teot viestivät, ettei taide ja kulttuuri ole tärkeää, varsinkaan jos se ei ole voittoa tuottavaa.
Alan ammattilaisina tiedämme, että sanalla on suuri voima. Julkisella puheella voi olla ihan hirveän iso vaikutus jaksamiseen. Jos olet pee aa, teet isot määrät korvauksetonta työtä saadaksesi siivun koko ajan pienenevistä resursseista, ja sen päälle poliitikot vähättelevät valtakunnanmedioissa, ei ihme, jos alat oireilla psyykkisesti.
Heikolla hetkellä pitää palata perusasioiden äärelle. Muistutan itseäni siitä, miten hirveän iso vaikutus joillain taidekokemuksilla on ollut omaan identiteettiini ja ajatteluuni. Miten upeita yhteisöllisyyden tunteita olen saanut nauttia jaettujen kulttuurikokemuksien äärellä, oli kyseessä sitten naurut leffakerhossa, tuntemattomien kanssa pogoaminen keikalla tai jonkun itselle tärkeän pop-kulttuuriviittauksen tunnistaminen vastaantulijan t-paidassa. Se motivoi jatkamaan, että voin potentiaalisesti teoksillani tarjota samanlaisia elämän mielekkyyttä lisääviä kokemuksia.
Kirjoittamiseen liittyvä vinkki kollegoille.
Nuorissa on paljon viisautta, joten lainaan z-sukupolven sanontaa: “go touch grass”.
Eli joskus on hyvä pistää läppäri kiinni ja mennä ulos tekemään jotain ihan muuta kuin abstraktia näyttöpäätetyötä. Hetkellinen irtaantuminen teoksesta mahdollistaa uusien näkökulmien syntymisen, sekä tekee sinusta siedettävämpää seuraa, kun et elä ja hengitä kirjoitustyötä 24/7.