Minä töissä: Emil Santtu Uuttu
Emil Santtu Uuttu
- dramaturgi ja näytelmäkirjailija
- sai näytelmäkirjallisuuden Lea-palkinnon teoksestaan Ihana tytär Erika – Huomioita nimestä
- Uutun taiteelliset työt käsittelevät vääjäämätöntä muutosta ja nautintoja tai muisti-instituutioiden ja historiantutkimuksen roolia
Mitä on työpöydälläsi tällä hetkellä tai mikä teos saa ensiiltansa piakkoin?
Kirjoitan viimeistä, aivan muutaman rivin mittaista lisäystä Remarkable Sunsets -käsikirjoitukseen. Lisäys koskee kenraali Stratchyn 13.12.1883 Royal Academyssa, Lontoossa pitämää puheenvuoroa.
Käsikirjoitus on lyhyt, vain 11 000 merkkiä. Esityksessä niukka teksti luo tilaa Tatu Nenosen sävellykselle ja Ilmari Paanasen valoja tilasuunnittelulle. Remarkable Sunsets saa ensi-iltansa Kiasma-teatterissa 12.12.2024.
Kerro viimeisimmästä teoksestasi.
Viimeisin kirjallinen työni on essee ”että hän kirjoitti itsensä näkyviin ja sitten vapaaksi”, jonka Tutkijaliitto julkaisi esikoisnäytelmäni Ihana tytär Erika rinnalla. Esseessä jäljitän näytelmässä maininnaksi jäävän sivuhenkilön, Esko Olavi Aarnion tarinaa.
Avasin Hämeenlinnan raastuvanoikeuden tuomiokirjan Hämeenlinnan Kansallisarkiston toimipisteen tutkijasalissa keväällä 2024 ja näin, että oikeudenkäynnin alkuperäiset liitteet on sidottu sellaisinaan tuomiokirjaan. Näin Esko Olavi Aarnion käsialan niissä asiakirjoissa, joiden väärentämisestä häntä syytettiin. En ollut valmistautunut siihen. Se tuntui tavattoman intiimiltä.
Okko Leo kysyy:
Mikä kirjoittamisessa tuottaa sinulle erityistä iloa?
Minulle erityistä iloa tuottaa hyvä lause, onnistunut kohtaus- tai kappalevaihto, rakenteen hahmottuminen tai se, kun yhtäkkiä huomaan, mikä materiaali teoksesta uupuu.
Mikä näytelmä tai käsikirjoitus on tehnyt sinuun viime aikoina vaikutuksen?
Pipsa Enqvistin näytelmä Rakkaus ja järjestys (2022). Näytelmässä Sanansaattaja tuo Arkistonhoitajille välineitä ajan mittaamiseen; hän tuo vuoroveden, kynttilän, hiekkaa ja fiiliksen. Luin näytelmän viime vuonna ja huomaan, että tulen yhä ajatelleeksi sitä useita kertoja kuukaudessa.
Mitä luit viimeksi?
Kuuntelin viime viikolla Sini Silverin kirjoittaman Miltä männystä tuntuu olla mänty – Timo K. Mukan elämä (2024) ja sitä seuranneet päivät olen ajatellut taiteilijan työtä ja toimeentuloa. Siitä näkökulmasta kirjan yli 50-vuoden takaisten esimerkkien rinnalle sopii Mirjami Raution kirjoittama Kun valokiila osui Serlachiukseen (Punamusta Liekki 8/2024), jonka esimerkkitapaus on viime vuodelta.
Minkä teoksen näkemistä tai lukemista odotat?
Odotan Vieno Järventaustan dokumenttielokuvaa, joka kertonee
yhdenlaisista perhosista ja niiden loisista. Järventausta näytti Kansalliskirjaston kahvilassa ohimennen videokuvaa, jota hän oli kuvannut Lammilla ja Ahvenanmaalla. Pitkissä, vielä leikkaamattomissa otoissa oli unenomainen, helteinen, maitolasimainen vaikutelma.