Kirjoitan jäsentääkseni maailmaa selkeämmäksi tai kirkkaammaksi sekä jakaakseni havaintojani toisten kanssa. Henkilökohtaiset havainnot kehittyvät teoksiksi kirjoittamalla, toisinaan kirjoituspöydän ääressä, toisinaan näyttämön kautta työskennellen. Yhdistän eri ammattejani saumattomasti toisiinsa. Näyttelijänä teatterissa, tv:ssä, elokuvissa ja radiossa olen oppinut paljon paitsi draaman esittämisestä myös kirjoittamisesta ja dramaturgiasta. Koen tärkeimmäksi tehtäväkseni taiteilijana näyttää teoksissani aina jotakin sellaista, jonka kaikki ihmiset voivat tunnistaa ja näin onnistua tuottamaan yhteyden kokemuksia katsojille. Kirjoitan sekä näyttämölle että av-alustoille.
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu: Näyttelijä / Teatteritaiteen maisteri 2005, Tanssija / Tanssitaiteen maisteri 1995, pedagoginen pätevyys 2013 / Avoin yliopisto: Kirjoittaminen ja ruumiillisuus -kurssi 5op 2023
Suomi

KIRJOITUSTYÖT (muu työkokemus on esiteltynä kotisivuillani):

2025 Kuolematon Punahilkka / yhdessä Sepän ja Sillanpään kanssa / Red Nose Company (ensi-ilta 21.11.2025)

2024 Punahilkka K13 / yhdessä Sepän ja Sillanpään kanssa / Red Nose Company

2023 Punahilkan paluu / yhdessä Sepän ja Sillanpään kanssa / Red Nose Company

2023 Babylon ja rahat -videoteossarja / yhdessä Ditte Uljaksen kanssa / tilausteos Taikelle / Red Nose Company

2023 Catwalk / yhdessä Sanna Silvennoisen kanssa / Circo Aereo ja Red Nose Company

2022 Babylonin Ilmastotunti / VTT, Red Nose Company

2021 RÉvolution – näyttämö näkymättömille / yhdessä työryhmän kanssa / Red Nose Company

2021 Kaksi luisevaa rusakkoa / Teatteri Takomo

2018 Babylon - klovni vallankahvassa / yhdessä työryhmän kanssa / Red Nose Company

2017 Pitkän liiton salaisuus, kuunnelma / Yle

2016 Tora ja sopu -komedia vaikka väkisin / KokoTeatteri

2014 Kuolema korjaa univelat, kuunnelma / Yle

2011 Äänestä mua! / yhdessä työryhmän kanssa / KokoTeatteri

2010 Kuolema korjaa univelat / KokoTeatteri

Search or choose cover photo