Minä töissä: käsikirjoittaja Kaisa Kuikkaniemi
Kaisa Kuikkaniemi
Olen käsikirjoittaja ja kutsun itseäni mieluiten sillä nimikkeellä, vaikka olenkin yrittänyt tehdä töitä mahdollisimman leveällä pensselillä. Olen kirjoittanut näytelmiä, kuunnelmia ja televisiosarjoja ja haaveilen kirjojen kirjoittamisesta. Pidän siitä, että työ on mahdollisimman vaihtelevaa. Virallisesti olen valmistunut filosofian maisteriksi ja toimittajaksi Tampereelta ja elokuvakäsikirjoittajaksi Englannista. Sain joskus opiskeluaikana palkinnon kirjoittamastani ja ohjaamastani radiodokumentista, mutta muuten palkintolaarini on surullisen tyhjä. Ottaisin tosi mielelläni jonkin tunnustuksen vastaan.
Mitä on työpöydälläsi tällä hetkellä tai mikä teos saa ensi-iltansa piakkoin?
Kirjoitan parhaillaan ensi kesäksi musiikkipitoista komediaa kesäteatteriin. Työn alkuvaihe on juuri sellainen kuin ne usein ovat. Hauskuus on vielä hukassa ja ideat keskinkertaisia, mutta saan iloa siitä, että muutama kultahippunen on skeidan seasta jo löytynyt.
Tällä hetkellä Katsomossa pyörii alkuperäisideoimani ja yhdessä Marika Kuortin kanssa kirjoittamani Kämppikset-sarjan toinen kausi. Muutenkin tämä vuosi on tulevien ulos tulevien töiden kannalta mukavaa aikaa. Loppusyksystä tulee ulos kirjoittamani radiodraama ja televisiosta lastensarja. Sen jälkeen tomu taas laskeutuu.
Kerro viimeisimmästä teoksestasi.
Viimeisin valmistunut teokseni on vielä julkaisematon kymmenosainen audiodraama, joka kertoo tunnetusta suomalaisesta muusikosta. Työ oli todella pitkä ja raskas prosessi, monestakin syystä. Muusikko itse oli lämmin ja yhteistyökykyinen ja työryhmä tuttu ja turvallinen, mutta työ itsessään haastoi ihan viime metreille asti.
Etsin rajausta ja näkökulmaa ikuisesti, kompuroin pitkän uran ja merkittävien ja vähemmän tärkeiden tarinalinjojen suossa, hakkasin päätäni seinää ja heräilin öisin miettimään kamalia asioita kuten ”onko tässä enää mitään järkeä?” Työn palkitsevin hetki tuli eräänä päivänä miettimiskävelyllä, kun keksin vihdoin ratkaisun minua pitkään hiertäneeseen kysymykseen ja tarinan palaset loksahtelivat paikoilleen.
Nyt kun työ on tehty ja odottaa julkaisua, olen helpottunut. Työstä tuli hyvä ja olen ylpeä tekemistäni ratkaisuista.
Mikä näytelmä tai käsikirjoitus on tehnyt sinuun viime aikoina vaikutuksen?
Luen parhaillaan Jenny Erpenbeckin kirjoittamaa kirjaa Kairos. Se ei ole näytelmä, mutta Erpenbeckin tapa kirjoittaa dialogia tuo mieleen tiivistunnelmaisen kamarinäytelmän. Ihailen tapaa, jolla kirjailija piirtää päähenkilönsä esiin epätäydellisinä, epämiellyttävinä ja tunnistettavan inhimillisinä.
käsikirjoittaja Lauri-Matti Parppei kysyy:
Onko sinulla tiukkoja rutiineeja kirjoittamiselle?
Meillä on puolisoni kanssa kuusi yhteistä lasta ikähaarukalla yhdestä kolmeentoista. Mieheni hoitaa pienintä vielä hoitovapaalla kotona, mutta muuten työelämän on tapahduttava lasten ollessa koulussa. Isossa perheessä tapahtuu aina jotain yllättävää, joten rutiinejani leimaa ehkä lähinnä pakon sanelema joustavuus. Teen suunnitelmia ja muutan niitä yhtä usein realiteettien mukaan.
Paras ja itselleni tärkein työrutiini on jokatyöpäiväinen miettimiskävely. Saan parhaat ideani kävelemällä ja jos työ tuntuu jumiutuvan, karkaan ulos ratkomaan kriisejä. Asumme Korsikalla pienessä vuoristokylässä, jossa vastaantulijoita on vähän. Helsingissä jouduin teeskentelemään, että juttelen koirallemme, kun kävelin merenrantoja ja puhuin itsekseni ongelmakohtia läpi.
Mikä sinua inspiroi tällä hetkellä?
Tila, luonto ja avaruus. Vuoristokylästä näkyy hyvällä säällä kolmenkymmenen kilometrin päähän merenrantaan ja viidenkymmenen kilometrin päähän taivaanrantaan. Korkean ja sinisen taivaan alla on helppo antaa ajatusten lentää. Lisäksi ympäröivät maisemat muistuttavat iäisyydellään suhteellisuudesta. Työt ja murheet tulevat ja menevät, vuoret pysyvät.
Mistä pitäisi kirjoittaa enemmän tai mistä haluaisit itse kirjoittaa enemmän?
Haluaisin kirjoittaa enemmän teatterille. Olen jo monta vuotta hautonut päässäni näytelmää, jonka kirjoittamiseen pitäisi löytää oikeasti aikaa ja rahaa. Teatteri on minulle tämän ammatin ydinpuuta, syy miksi halusin alun perin käsikirjoittajaksi. Lajissa kiehtoo ennen kaikkea kollektiivisuus, esityksen kokemisen hetki, joka parhaimmillaan sitoo ihmiset yhteen ja avaa ikkunan yhteiseen maailmaan.
Mikä auttaa jaksamaan ammatissa?
Seisomapöytä ja liikunta auttavat työpöydän ääressä muumioitumiseen. Työn sisältöjen kiertäessä päässä paras irtiotto ovat koulusta palaavat lapset ja heidän kanssaan puuhailu. Ja niin kuin eräs tuttu tuottaja sanoo, vaikeiden talousaikojen ahdistaessa paras keino työilon ylläpitämiseen on palata takaisin alkulähteille. Ei sen pohtimiseen mikä myy vaan sen pohtimiseen mistä minä oikeasti haluan kirjoittaa. Tätä työtä tehdään kuitenkin intohimosta ja sitä tulta kannattaa vaalia, vaikka se välillä vaikeaa onkin.