Minä töissä: näytelmäkirjailija Jussi Moila
Jussi Moila
Olen Jussi Moila, näytelmäkirjailija, audiokäsikirjoittaja, dramaturgi ja dramaturgian opettaja. Olen kirjoittanut useita näytelmiä suomalaisille ammattiteattereille. Viimeisin kantaesitykseni on Jumalat (2025) Kansallisteatterissa. Lisäksi olen käsikirjoittanut useita kuunnelmasarjoja Ylelle, viimeisimpänä Rakastitko, Vesku? (2023). Olen julkaissut esikoisromaanin Tuntematon (Gummerus 2022). Minut on palkittu mm. Jussi Kylätasku -palkinnolla, Koura-palkinnolla sekä FIST-festivaalin erityispalkinnolla Belgradissa.
Mitä on työpöydälläsi tällä hetkellä?
Tällä hetkellä kirjoitan historiallista näytelmää, joka saa kantaesityksensä Helsingin kaupunginteatterissa. En voi kertoa siitä vielä enempää, kun teosta ei ole julkistettu. Lisäksi kirjoitan ja valmistelen useita muita eri kokoisia ja näköisiä projekteja kuten Geoffrey Eristan kanssa yhteistyönä syntyvää teosta Hatkat, joka saa ensi-iltansa Kulttuurikeskus Stoassa toukokuussa. Opetan myös Teatterikorkeakoulussa kurssia, jolla harjoitellaan romaanin sovittamista näyttämölle.
Kerro viimeisimmästä teoksestasi.
Jumalat sai ensi-iltansa Kansallisteatterin suurella näyttämöllä helmikuussa 2025. Se kertoo taiteilijaperheestä, joka yrittää keskinäisten riitojensa keskellä tulkita Oidipus-myyttiä ja valmistaa siitä teatterituotantoa Ateenan Akropoliilla esitettäväksi. Tämä kreisi ja väkivaltainenkin tarina esitetään kuningasnäytelmän ja perhedraaman muodossa niin kuin oli tapana antiikin tragedioissa (mm. Kuningas Oidipuksessa, Oresteiassa, Medeiassa, Bakkhanteissa). Teos käsittelee sitä, miten myytti ja todellisuus kietoutuvat toisiinsa ja miten kertomamme tarinat ohjaavat meitä kuin jumalat.
Näytelmäni väittää – ja näin myös itse koen – että ihmisten maailma on mm. somen, kuplautumisen ja globaalien kriisien takia palaamassa kohti myyttien ja taikauskon todellisuutta, jossa järkiperäinen maailmankuva murenee alitajunnan impulssien ja paradoksien ruokkiman absurdin edessä. Luulen että se johtaa suureen (tai vielä suurempaan) sotaan, jollemme sitten todista jumalallista ihmettä.
Jumalat-tekstin kirjoittaminen oli monivaiheinen prosessi. Lähtökohtana oli ohjaaja Juhana von Baghin idea tehdä teos Kreikan myyteistä. Kehittelimme esityksen peruskonseptin alusta lähtien yhdessä ja Juhana luki jatkuvasti käsikirjoitukseni luonnoksia ja kommentoi niitä. Näytelmäkirjailija Liila Jokelin myös ideoi teoksen elementtejä kanssani käsikirjoitusvaiheessa ja toimi dramaturgisena tukena. Lopuksi vielä ohjaaja von Bagh ja työryhmä sovittivat teosta harjoitusvaiheessa kanssani. Toimin prosessissa esitysdramaturgina.
Teoksen kirjoittaminen ja harjoittelu olivat iso ja monivaiheinen prosessi, joka vei mukanaan ja laittoi lujille monessa kohtaa, mutta palkitsi ja opetti myös valtavasti. Suurelle näyttämölle tekeminen oli myös omanlaisensa haaste, koska isoon saliin sanat ja eleet katoavat niin helposti.
Mikä näytelmä tai käsikirjoitus on tehnyt sinuun viime aikoina vaikutuksen?
Florentina Holzingerin Tanz ei ole näytelmä enkä tiedä, onko sitä käsikirjoitettu, mutta mainitsen kuitenkin sen, koska teos teki minuun ison vaikutuksen ja sisältää paljon teatterillisia elementtejä. Tanz oli vahva, röyhkeä ja dramaturgisesti todella kiinnostava, koska se rakentui niin monesta ja monen tyylisestä elementistä ja haastoi näyttämöä. Kaunis oli rumaa ja ruma kaunista. Ylevä ja alepa sekoittuivat monellakin eri tasolla. Välillä oltiin yliestetisoidussa näyttämökielessä ja välillä yhteys katsojaan muuttui banaaliksi jutusteluksi ja temppuiluksi. Kokonaisuus oli tavallaan vääjäämätön mutta silti odottamaton. Esitys ei tarjonnut mitään selkeää lukuohjetta tai väitettä, mutta antoi silti paljon ajateltavaa. Eniten esityksessä puhuivat ruumiit ja niiden kieli oli kipu. Kokonaisuus oli masokistinen ja riemukas, mikä on mielestäni hyvin omaperäinen yhdistelmä. Ajattelin Foucault’n teorioita ruumiista, identiteetistä ja vallasta. Tanz oli mielestäni hyvin kriittinen kuva länsimaisen yhteiskunnan kehityksestä 1900-luvulta nykypäivään, mutta siinä ei ollut mitään ohjelmallisuutta tai ulkokultaisuutta.
Näytelmäkirjailija Ella Kähärä kysyy:
Mitä edes hieman kiinnostavaa on siinä kirjassa, joka sinulla on ollut kenties jo vuosia kesken?
Haluaisin kirjoittaa romaanin vuorista. Konkreettisesti ja metaforana. Geologia kiinnostaa. Yritän löytää keinoja yhdistellä ihmisten ja vuorten tarinoita.
Mikä sai sinut ryhtymään näytelmäkirjailijan uralle?
Ukkini oli amatöörirunoilija ja kuvanveistäjä ja kannusti minua kirjoittamaan tarinoita jo ollessani alle kouluikäinen. Äidinkielenaineitani kehuttiin peruskoulussa ja opettajat kannustivat kirjoittamaan. Sain näistä kehuista jotenkin päähäni ajatuksen, että minulla olisi lahjoja kirjoittajana ja aloin haaveilla kirjailijan ammatista ja kirjoittaa pöytälaatikkoon. Teatterin pariin minut johdatti äitini, joka vei pikku-Jussia katsomaan esityksiä Joensuun kaupunginteatteriin. Nämä kaksi asiaa yhdistyivät, kun yllätyksekseni satuin pääsemään Teatterikorkeakouluun opiskelemaan dramaturgiaa vuonna 2003. Siitä lähtien olen jotenkin koko ajan kirjoittanut draamaa ja muutakin. Se on monitasoinen riippuvuus: yritys tulla jotenkin taloudellisesti toimeen ja samalla käsitellä ja ilmaista sitä, miten koen tämän oudon maailman.
Mikä sinua inspiroi tällä hetkellä?
Minua inspiroi tarve ymmärtää itseäni, maailmaa – ja itseäni maailmassa. Miksi eläminen on niin vaikeaa, vaikka se on niin helppoa? Hengittää vaan ja yrittää syödä joka päivä jotakin? Sitten tämä valtava tulva ajatuksia, haaveita ja pelkoja koko ajan. Ja maailma, joka ainakin uutisia lukemalla muuttuu koko ajan käsittämättömämmäksi. Katsoin tänään videon, jossa Trump ja J. D. Vance läksyttivät Ukrainan presidentti Zelenzskyiä toimittajien edessä Valkoisessa talossa kuin tositeeveessä ikään. Siihen huipentui jotain mikä alkoi käsittääkseni joskus 2000-luvun alussa, kun reality sarjat alkoivat yleistyä. Minulle koko länsimainen kulttuuri muuttui jo silloin absurdiksi. Sitten tuli some ja älypuhelin – ja nykyään maailmanpolitiikkakin on tositeeveetä ja tiktokia. Tämä ymmärtäminen – tai ihmettely – inspiroi minua. Yritän tajuta ja välillä luovutan kokonaan ja sitten yritän taas. Se on suo – ja Suomi on soiden maa. Suo, kuokka ja Jussi Moila. Ehkä se tulee tästä.
Oletko mukana kirjoittajayhteisö Tekstin toiminnassa? Mitä yhteisön toiminta on tuonut sinulle?
Olen ollut mukana – myös järjestämässä toimintaa – ja se on hienoa toimintaa. Viime aikoina ei ole omilta töiltä ja muilta menoilta riittänyt aikaa Tekstille, mutta toivottavasti taas jossain vaiheessa. Teksti tuo vaihtelua yksinäiseen kirjoitustyöhön ja antaa yhteisöllisyyden kokemuksia.
Mikä auttaa jaksamaan ammatissa?
Yritän liikkua tarpeeksi. Yritän joka päivä syödä jotain ja joka yö nukkua ainakin vähän. Yritän puhua tunteistani läheisilleni, uskaltaa näyttää hauraat kohtani, pyytää myös apua tarvittaessa. Kirjailijan työtä on hauskaa tehdä – rakastan kirjoittamista itseään – mutta toimeentulo vaatii ponnistelua ja julkaiseminen ja julkisuus ovat raskaita. Jos vaikka itselle rakas ajatus/teos haukutaan lehdessä lyttyyn ja kaikki kollegat ja ystävät ja sukulaiset lukevat sen: siitä kestää aina toipua ja koota itsensä. Silloin yritän aina palata kirjoittamisen pariin. Kun on vain minä ja kynä ja paperi niin olen turvassa ja kaikki on hyvin. Rangaistukset annetaan muualla.