Minä töissä: käsikirjoittaja-näytelmäkirjailija Kimmo Virtanen
Kimmo Virtanen
- Käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja, Kokkolan kaupunginteatterin taiteellinen johtaja
- Kirjoitustöitä esim. Kiltteyskriisi Korvatunturilla, Ylen joulukalenteri TV-sarja, 2024. Betoniviidakko (biisien sanat Karri ”Paleface” Miettinen), Ahaa teatteri, 2018. Tivoli, pieni musikaali suurista tunteista. Turun kaupunginteatteri, 2016.
AtomiAatos (Yhdessä Johanna Keinäsen kanssa, biisien sanat Karri ”Paleface” Miettinen) Helsingin kaupunginteatteri, 2015.
Mitä on työpöydälläsi tällä hetkellä tai mikä teos saa ensi-iltansa piakkoin?
Ensi-iltansa saa 1.12.24 ensimmäinen TV-sarjani Kiltteyskriisi Korvatunturilla YLE TV2:lla ja YLE Areenassa. Joulukalenteri kertoo suuresta kiltteyskirjasta, jonka vanhempi ylikurkkijatonttu Hörö on kirjoittanut ja jota tulee noudattaa kirjaimellisesti. Korvatunturin yliopiston kiltteys ja kurkkimistieteiden tutkijatohtori Anisiina, tulee joulupukin pajalle uudeksi nuoremmaksi ylikurkkijatontuksi, joka yhdessä kurkkijatonttu Penan kanssa yrittävät kumota suuren kiltteyskirjan.
Työpöydällä on Liisa Ihmemaassa -dramatisointi Turkuun Vartiovuoren kesäteatteriin. Ensimmäinen versio on valmis ja palautteiden jälkeen jatkan toisen version kirjoittamista. Ensi-ilta on kesäkuussa 2025.
Palautteista tuli mieleeni, että olisi vaikea kirjoittaa mitään, ilman eri versioiden välipalautetta. Olen oikeastaan oppinut kaiken tähän mennessä oppimani hyviltä dramaturgeilta ja kirjoittajilta, kuten vaikkapa Satu Rasilalta ja Henna Piirtolta. Myös Olli Mononen oli tärkeä mentori TV-sarjaa kirjoittaessa.
Tekee mieli vielä mainita, että ilman alkuaikojen kirjoittajapariani Johanna Keinästä, minusta ei olisi tullut koskaan komedian kirjoittajaa, vaan olisin jäänyt aivan kauheaksi tosikoksi. Tosin koskaan en yllä samalle komedian tasolle.
Työpöydälläni on hyvin usein lapsille tai koko perheelle suunnattuja teoksia. Luulen sen johtuvan siitä, että pakenen sisälläni asuvaa synkkää kyynisyyttä ja siksi näytelmäni ja käsikirjoitukseni ja myös ohjaukseni ovat satuja vailla kyynisyyttä, oli ne suunnattu aikuisille tai lapsille. Toiveikkaita karikatyyreja täynnä.
Kerro viimeisimmästä teoksestasi.
Viimeisiin valmiiksi saatu teos ja toistaiseksi pisin kirjoitusprosessini oli jo edellämainittu YLE:n joulukalenteri. Ensimmäisen TV-sarjan kirjoittaminen oli alkuun kovaa, mutta kivaa opiskelua ihan formaatista lähtien. Sarjan ohjaaja/tuottaja Olli Mononen sparrasi hyvin ja mieleenpainuvinta oli mm. se, että sain yli vuoden ajan elää teoksen hahmojen seurassa. Oikeassa elämässä en ole jouluihminen, mutta fiktiossa viihdyin suunnattoman hyvin Korvatunturilla. Olikin vaikea irrottautua ja antaa rakkaiksi tulleet hahmot työryhmälle. Tunsin jopa mustasukkaisuutta hahmoistani. Poikkeuksellista oli se, etten tehnyt mitään muita töitä samaan aikaan ja oli mahtavaa, että sain olla valitsemassa näyttelijöitä, jolloin tiesin jo monen hahmon kohdalla, kenelle sitä kirjoitan.
Mikä näytelmä tai käsikirjoitus on tehnyt sinuun viime aikoina vaikutuksen?
Perttu Leinosen vielä kantaesittämätön näytelmä, työnimeltään Mökkikeskusteluja, oli vaikuttava. Aiheen käsittely teki iloiseksi ja muoto kohtasi hienosti sisällön. Teksti oli kirkas. Dialogi oli traagisen hauskaa. Pidän muutenkin traagisen ja koomisen kohtaamisesta, kuolemasta kumpuavasta naurusta. Mitä muuta taide oikeastaan on, kuin kuolemalle nauramista. Filosofi Morellko se oli, joka sanoi, että ”Taide on ainoa, joka pystyy kapinoimaan kuolemaa vastaan.” (Sitaatti varmasti pielessä ja ei ehkä ollut Morell, ehkä ei edes filosofi)
Mikä sai sinut ryhtymään näytelmäkirjailijan/käsikirjoittajan uralle?
Minusta tuli kirjoittaja, kun mikään muu ei riittänyt. Olen näytellyt ja ohjannut ja opettanutkin, mutta nekään eivät sammuttaneet jotakin tulipaloa sisälläni. Kirjoittaminen on ainoa paikka, jossa saatan hetken tuntea vapautta tunnistamattomasta kaipuusta ja kauneuden kohtaamisen kivusta. Se on paikka jossa saan levähtää, jossa tunnen hetken täyttyväni, saan luvan olla. Kun onnistun kirjoittamaan kohtauksen, joka on jollain selittämättömällä tavalla hauska ja samaan aikaan kaunis, enkä oikein tiedä mistä se edes tuli, niin siinä olen lähellä pyhän kokemusta.
Rakkauteni näyttelijäntyöhön pisti minut aikoinaan paradoksaalisesti lopettamaan näyttelemisen. Halusin tietää ja oppia siitä enemmän, kuin näyttelijänä olemalla ajattelin olevan mahdollista. Sen jälkeen olen elämässäni todennäköisesti käyttänyt eniten miettimisaikaa miettien näyttelijäntyötä ja mahdollisuuksia sen sanallistamiseen, joka on jokseenkin järjetöntä ja hiukan jopa surullista. Muutenkin voisi ihminen aikansa käyttää. Kirjoitankin monesti suoraan näyttelijälle, ehkä tietäen kuka roolin tulee tekemään. Tarkistan tekstiäni sen kautta, että löytyykö näyttelijälle roolissa ja kohtauksissa näyteltävää. Onko hahmolla varmasti kirkas tahdon suunta?
Mia Ylönen kysyy:
Miten voit työsi kautta edistää sinulle tärkeitä arvoja?
Kiitos Mia hyvästä kysymyksestä. Onkin jännä miettiä arvokysymystä, koska kirjoittaminen on kuitenkin minulle kovin intuitiivista ja sitä pyrkii olemaan rehellinen sille, mitä mieli paperille tulostaa. Vaikka toki editointi on iso osa kirjoittamista.
Luulen, että arvoni näkyy teoksissani toivon ylläpitämisessä, armollisuudessa toisia ihmisiä (tai näin lasten ja koko perheen näytelmiä paljon tekevänä myös tonttuja, dinosauruksia, pehmoleluja tai mitä tahansa entiteettiä) kohtaan. Jotenkin sellaiset eksistentiaaliset peruskysymykset ovat ehkä keskiössä ja sitten se, että loppujen lopuksi kaikki kääntyy kuitenkin paradoksiin ja sitä kautta hyväksyntään ja armollisuuteen, että mitään en pysty maailmasta väittämään, kerron vain tarinan jostakin näkökulmasta ja jätän tulkinnan katsojalle. Arvo on minulle vaikea käsite, koska se saattaa olla muuttuva ja pyrin pitämään mielipiteet kurissa näkökulmilla. Onkohan se arvo itsessään?
Oletko mukana kirjoittajayhteisöjen Käsikirjoittajien Killan / Tekstin toiminnassa? Mitä yhteisön toiminta on tuonut sinulle?
En ole mukana oikein missään toiminnassa, muuta kuin teatterityössä. Olen sosiaalisesti niin vajavainen ja kömpleö, että ilman selkeää sovittua positiota, minun on vaikea kohdata ihmisiä. Small talk, eli rupattelu on on välttämätön kommunikoinnin muoto, jos aikoo osallistua mihinkään toimintaan, jossa on ihmisiä. Itse en siihen oikein kykene, tai kykenen, jos on välttämätöntä, mutta se saattaa olla hiukan liian epämukavaa. Pystyn kyllä esimerkiksi ohjaaja ja johtaja -positiosta käsin kommunikoimaan mielestäni oikein hyvin ja
aika avoimestikin, mutta heti kahvitauolla alan olla kummallinen ja siksi pysynkin katsomossa myös tauot. Tämän vuoksi fiktiivinen maailma on itselleni mukavampi paikka hengailla.
Mikä auttaa jaksamaan ammatissa?
Kirjoittamista jaksaa, kun välillä luulee kirjoittamisen olevan kevyttä ja saa elää mukavassa harhassa, kunnes taas tajuaa olevansa tarinan kanssa isoissa ongelmissa. Useasta eri työnkuvastani johtuen olen nyt niin työllistetty, ettei jaksamista voi edes ajatella, on vain mentävä hetki kerrallaan. Lohdutukseksi ajattelen Mika Waltarin lausetta: ”jos tuntuu, että on liikaa töitä, ota vielä yksi.” Luulen ymmärtäväni syvästi, mitä hän tarkoitti (jos se edes oli Waltari ja sitaatti on taas joka tapauksessa pielessä).
Omavalintaiseen kysymykseen vastaaminen. Kirjoita kysymys ja vastaa siihen:
Mitä yhteistä on löytöeläintalolla ja käsikirjoitusoppaalla?
Molemmissa pelastetaan kissoja.