Origo-palkitut

2025: Ella Kähärä
kuva: Sunklo

“Ella Kähärän taiteellisen työn läpäisee dramaturginen katse näytelmään ja näyttämöön. Ruumiilleni-näytelmä hyödyntää kirjeen muotoa mutta vailla paperinmakuisuutta. Näytelmässä Liikunnan ilot kuntosali luo näytelmälle kiinnostavan ja kontrastisen lähtökohdan.  

 

Kähärä ei kaihda läheltä kirjoittamista. Hän ei myöskään hakeudu taiteilijana sinne, missä on trendikästä. Hän uskaltaa kirjoittaa hieman syrjästä havaintoja esimerkiksi osattomuudesta, köyhyydestä, mielenterveyden haasteista; toisaalta luonnosta ja metsästä. Näissä havainnoissa ja niiden ympärille muodostuvissa teoksissa piilee arjen kauneutta ja lämpöä.”

Ella Kähärä toimii vapaana dramaturgina ja näytelmäkirjailijana. Palkintoperusteluissa mainittu Ruumiilleni-näytelmän esityskausi on käynnissä palkinnon jaon aikana Kajaanin kaupunginteatterissa. Kähärä on osa mikkeliläistä Kaukasus-kollektiivia ja näytelmäkirjailijayhteisö Tekstin ydinryhmän jäsen. 

2024: Arni Rajamäki
kuva: Myrsky

” Arni Rajamäki on omaperäinen ja rohkea taiteilija, ja hänen teoksensa ehdottavat uutta suhteessa näytelmään ja sen muotoihin. Hän leikittelee vaivatta aristoteelisen perinteen ja nykynäytelmän rajapinnoilla.

 

Rajamäestä paistaa sivistyneisyys. Hänen näytelmänsä liikehtivät kevyesti ja jopa leikkimielisesti flirttailen esimerkiksi korkean ja matalan kulttuurin välillä. Rajamäen teokset tulevat kuin huomaamatta ottaneeksi kantaa poliittisesti ja yhteiskunnallisesti.”

Arni Rajamäki on valmistunut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelmasta vuonna 2021. Hänen teoksiaan ovat mm. näytelmä Alku keskikohta loppu (2021) sekä työn alla oleva näytelmä Puhutaan Richardista, joka esitettiin lukudraamana keväällä 2024.