Vuoden 2025 kollegapalkitut ovat tässä

Käsikirjoittajat, näyttelijät ja ohjaajat valitsevat vuosittain keskuudestaan kiinnostavimmat ja mieleenpainuvimmat av-tekijät. Tänä vuonna palkinnon saivat vuoden televisio- ja elokuvanäyttelijät, SELOn vuoden ohjaaja, sekä vuoden elokuva- ja televisiokäsikirjoittajat. Palkinnot jaettiin tekijänoikeusjärjestö Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry:n vuosijuhlassa 30.11.2025. 

Vuoden elokuvakäsikirjoittaja on Lauri-Matti Parppei

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry jakaa Vuoden käsikirjoittaja -palkinnon ensimmäistä kertaa sekä Vuoden elokuvakäsikirjoittajalle että Vuoden TV-käsikirjoittajalle.

 

Vuoden elokuvakäsikirjoittaja -palkinto myönnettiin Lauri-Matti Parppeille elokuvakäsikirjoituksesta Jossain on valo joka ei sammu.

 

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n jäsenet halusivat palkita Vuoden elokuvakäsikirjoittajana Lauri-Matti Parppein, jonka käsikirjoitusta Jossain on valo joka ei sammu kuvattiin eheäksi, omakohtaiseksi, emotionaalisesti vahvaksi ja taiteellisesti kunnianhimoiseksi. Cannesiin pääsy ei ole mikään sattuma.

 

Parppei hyödyntää omakohtaista kokemustaan tavalla, joka tekee teoksesta elävän ja syvästi samaistuttavan. Teoksen dialogi nähdään orgaanisena ja aidosti hauskana. Käsikirjoitusta kiitetään myös rohkeasta kokeellisuudesta ja suomalaisessa elokuvassa poikkeuksellisen omaperäisestä näkökulmasta, erityisesti taideinstituutioiden ja elitismiin kohdistuvan hienovaraisen kritiikin osalta.

 

Olen tavattoman kiitollinen tästä huomionosoituksesta ensimmäiselle pitkälle elokuvalleni. On ollut häkellyttävää huomata, miten osin hyvin paikallinen, raumalainen tarina on ylittänyt niin kulttuuri- kuin kielimuurejakin ja onnistunut koskettamaan ympäri maailman. Edes rauman giäl ei ole ollut liikaa.

 

Tarina perustuu omaan historiaani Satakunnan armottomassa ja omaehtoisessa tee se itse -kulttuurissa, jossa yhdessä tekeminen ja yhteisö oli tärkeämpää kuin menestys tai huomio. Tässä ajassa tarvitsemme yhä enemmän vastavoimaa kapitalismille: rakkautta, yhteisöllisyyttä, ystävyyttä ja solidaarisuutta, ja tuntuukin poikkeuksellisen hyvältä saada palkinto juuri näitä aiheita käsittelevästä elokuvasta, ja vielä omien kollegoiden yhteisöltä.

 

Alkuperäinen tavoite oli, että jokainen elokuvan näkevä ihminen perustaa bändin. Yhtä paljon toivon silti myös, että se voisi innostaa uusia tekijöitä kirjoittamaan ja kertomaan omia tarinoitaan – omilla ehdoillaan, omasta taustastaan ja maailmastaan”, Parppei kommentoi.

Vuoden TV-käsikirjoittaja on Pilke Salo, Milla X. Tuokkola ja J. J. Vanhanen

kuva: Siiri Halko

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry palkitsee Vuoden TV-käsikirjoittajana Pilke Salon, Milla X. Tuokkolan ja J. J. Vanhasen, joiden sarjakäsikirjoitusta Räjähdysherkkä, toinen tuotantokausi, kuvattiin rohkeaksi, tarkkanäköiseksi ja syvälle meneväksi kuvaukseksi nuorten elämästä.

 

Käsikirjoittajat onnistuvat luomaan elämänläheisen ja moniulotteisen kokonaisuuden, jonka terävä dramaturgia puhuttelee sekä nuoria että aikuisia. Hahmoja pidetään monipuolisina ja ajassa kiinni olevina, ja erityistä kiitosta saavat realistinen dialogi sekä onnistunut maskuliinisuuden käsittely.

 

Sarjan kyky tuoda esiin marginaaliin jäävien nuorten kokemuksia nousee vahvasti esiin, samoin hienovarainen ja luonnollisesti osaksi arkea sijoittuva queer-representaatio. Räjähdysherkkä on rehellinen, koskettava, hauska ja tärkeä nuortensarja, joka tavoittaa laajan yleisön ja parantaa tasoaan toisella kaudella. Sarjan toista kautta tituleerataan aikamme parhaaksi nuortensarjaksi.

 

Upeaa tulla noteeratuiksi kollegoiden taholta. Se lämmittää erityisesti! Hienoa, että nuorten kulttuuria arvostetaan, ja että se koskettaa myös aikuisyleisöä. Ajattelemme, että palkinnon myötä näkyväksi tulee vuosia kestänyt poikkeuksellisen hieno yhteistyömme luovana tiiminä. Se liikuttaa”, Salo, Tuokkola ja Vanhanen kommentoivat.

Sunklo onnittelee kaikkia kollegapalkinnolla palkittuja tekijöitä <3

 

Lue lisää palkituista Audiovisuaalisen alan tekijät – AVATE ry:n verkkosivuilla.

kuva: Tomi Rantanen

Kirjoittajayhteisöt jakoivat kollegapalkintoja Sunklon pikkujouluissa

Käsikirjoittajien Kilta ja näytelmäkirjailijayhteisö Teksti jakoi kollegapalkintoja yhteisessä pikkujoulutilaisuudessa 25.11. Villa Kivessä.

 

Yhdistyksen jäsenet saivat ehdottaa ja äänestää palkintojen saajia. Kollegatunnustukset ovat tapa kiittää tekijöitä ansioituneesta ammattiryhmien eteen tehdystä työstä.

 

Käsikirjoittajien Kilta palkitsi Vuoden käsikirjoittaja -kollegana Raija Talvion pitkästä urasta ja työstä käsikirjoittajien työn ja ammattiarvostuksen edistämisen parissa.

 

Näytelmäkirjailijayhteisö Teksti puolestaan myönsi JOKU-palkinnon Veikka Heinoselle. JOKU-palkinnolla Teksti haluaa tuoda esiin pitkäjänteistä ja näkymätöntä, mutta elintärkeää työtä kotimaisen näytelmäkirjallisuuden esiintuomiseksi tai näytelmäkirjailijoiden aseman parantamiseksi.

Discover more from Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading