Kulttuurialan vaatimus Ylelle: Israel ulos Euroviisuista!

Sunklo on mukana kulttuurialan toimijoiden kanssa allekirjoittamassa vaatimusta YLElle.

Allekirjoita vetoomus tästä 28.10.2025 mennessä (vain kulttuurialan ammattilaiset).

 

Levitä tietoa: somekuvia jaettavaksivetoomussivuston lyhytosoite: tinyurl.com/viisuvetoomus25

 

(Etkö ole kulttuurialalla? Kannustamme silloin allekirjoittamaan samaa aihetta käsittelevän Sumudin adressin.)

 

Kulttuurialan vaatimus Ylelle:
Israel ulos Euroviisuista!

 

Me allekirjoittaneet suomalaiset ja Suomessa toimivat artistit sekä kulttuurialan ammattilaiset ja organisaatiot vaadimme, että 

 

 

Arvoihimme ei sovi, että kansanmurhaa tekevä1, laitonta miehitystä ylläpitävä2 ja apartheidia harjoittava3 Israel saa näkyvän paikan kiillottaa imagoaan musiikin nimissä ja yhteisellä estradilla.

 

Marraskuun 2025 alussa EBU järjestää jäsenyhtiöille äänestyksen Israelin osallistumisesta Euroviisuihin. EBU on antanut jäsenyhtiöille aikaa joulukuun puoleenväliin jättäytyä kisasta pois. Useat eurooppalaiset yleisradiot, kuten Irlannin, Espanjan, Slovenian ja Alankomaiden yleisradiot, ovat ilmoittaneet boikotoivansa kisoja, mikäli Israel osallistuu, ja näin vaadimme myös Ylen tekevän.

 

Israelin toiminta on riippuvaista kansainvälisestä tuesta, ja maan johto on avoimesti myöntänyt Euroviisujen olevan tärkeä sen julkisuuskuvalle. Israelin yleisradioyhtiö KAN on aktiivisesti toiminut palestiinalaisten kansanmurhan edistämiseksi4. Euroviisuissa KAN edustaa Israelia ja osallistuu sen rikosten taidepesuun. Osallistuessaan Euroviisuihin yhdessä KANin ja Israelin kanssa eurooppalaiset yleisradioyhtiöt hyväksyvät Israelin toimet ja edesauttavat niiden jatkumista. Ylellä on vain kaksi vaihtoehtoa: vastustaa tai tukea Israelin toimia. Molemmat vaihtoehdot ovat poliittisia ja asettavat Ylen jommalle kummalle puolen historiaa. Se ei voi vedota journalistiseen puolueettomuuteen – Ylen kulttuuriyksikkö on uutistoiminnasta erillinen, alan aktiivinen toimija.

 

Yle tekee päätöksen Euroviisuihin osallistumisesta riippumatta Suomen hallituksen tai EBU:n poliittisesta linjasta. Yle on strategiassaan sitoutunut vastuullisuuteen, johon sisältyy ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Tämä ulottuu myös päätökseen siitä, keiden kanssa se valitsee tehdä yhteistyötä. Yle oli ensimmäisten joukossa vaatimassa Venäjän ulossulkemista vuoden 2022 kisoista, ja odotamme nyt samaa vastuullisuutta. Ylen ei tule asettaa työntekijöitä, artisteja ja freelancereita tilanteeseen, jossa vastakkain ovat ihmisoikeudet ja oma elanto.

 

Päätösvalta ja vastuu Ylen osallistumisesta Euroviisuihin on Ylen Kulttuuri ja asia -yksikön johtajalla Johanna Törn-Mangsilla, Ylen tuoreella toimitusjohtajalla Marit af Björkestenillä sekä Ylen hallituksen jäsenillä (puheenjohtaja Matti Apunen, Hannakaisa Länsisalmi, Mikko Alatalo, Kaarina Gould, Tuomas Harpf, Elina Piispanen, Stefan Wallin ja Juha Blomberg). Vaadimme näiltä päättäjiltä henkilökohtaista vastuunkantoa ja toimintaa ihmisoikeusrikkomusten estämiseksi.

 

Kulttuurialan vetoomus luovutetaan Ylen edustajille Pasilassa torstaina 30.10.2025. Vetoomusta vastaanottamaan on kutsuttu Ylen Kulttuuri ja asia -yksikön johtaja Johanna Törn-Mangs ja toimitusjohtaja Marit af Björkesten.

 

1 YK:n Tutkintakomissio: Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa

2 Israeli settlement activity accelerates in the West Bank, Security Council told

3 Amnesty: Israel syyllistyy apartheidiin palestiinalaisia vastaan

4 Former Eurovision contestants call for Israel and broadcaster KAN to be banned from contest

 

Lisätiedot ja median yhteydenotot:
Sanni Kahilainen ja Lukas Korpelainen, viisuvetoomus.vrmgh@slmail.me

Discover more from Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading