Sunklo jakaa ensimmäistä kertaa Nuoren näytelmäkirjailijan Origo-palkinnon

Palkinto jaetaan Tekstin talolla järjestettävässä näytelmäkirjailijajuhlassa yhdessä näytelmäkirjallisuuden Lea-palkinnon kanssa 

 

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry (Sunklo) jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Nuoren näytelmäkirjailijan Origo-palkinnon nuorelle ja lupaavalle näytelmäkirjailijalle. Palkinto luovutetaan 7.10.2024 Tekstin talolla järjestettävässä näytelmäkirjailijajuhlassa, jonka yhteydessä jaetaan myös näytelmäkirjallisuuden Lea-palkinto.  

 

Origo-palkinto myönnetään ammatillisen uran alkuvaiheessa olevalle näytelmäkirjailija, joka on tehnyt uteliaisuutta herättäviä kirjallisia avauksia. Palkinnon tarkoituksena on tukea nuoren tekijän kehittymistä sekä rohkaista tekemään jatkossakin omaäänistä näyttämötaidetta. Origo-palkinto on taiteellisin perustein myönnettävä tunnustus, joka voidaan myöntää samalle henkilölle vain kerran. 

 

Palkinnon arvo on 8000 euroa, ja sen saajasta päättää Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjailijat ry:n hallituksen nimeämä kolmihenkinen palkintolautakunta. Jatkuvuuden mahdollistamiseksi lautakunnan jäsenet sitoutuvat työhönsä 3–5 vuodeksi. Vuonna 2024 palkintolautakunnassa toimivat näytelmäkirjailija ja dramaturgi Marie Kajava, vapaa kirjoittaja ja teatterialan vaikuttaja Hanna Helavuori sekä Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n näytelmä- ja sopimuskoordinaattori Mika Vainio. 

 

Palkinnon mahdollistaa Keele-säätiö, joka tukee nuoria kotimaisia taiteilijoita monilla eri taiteenaloilla, kuten elokuvakäsikirjoittamisessa, esitystaiteessa, kuvataiteessa, tanssitaiteessa ja runoudessa. 

 

Palkinnon nimestä 

 

Origo tarkoittaa latinan kielessä alkua ja syntymää, kaiken alkupistettä. Palkinnon nimi kuvastaa uransa alkumetreillä olevaa näytelmäkirjailijaa, joka ehdottaa uudenlaista näyttämöllä tapahtuvaa ajattelua. Origosta on mahdollista jatkaa mihin tahansa suuntaan, sillä se edustaa rajoittamatonta potentiaalia ja luovuuden alkulähdettä. Origosta nouseva näytelmäkirjailija on valmis haastamaan perinteet, kokeilemaan uusia ideoita ja rikkomaan rajoja. 

 

Lisätiedot: 

Mika Vainio 

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry 

mika.vainio@sunklo.fi 

puh: 044 422 4834 

 

Discover more from Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading