Pekko Pesonen arvosti Uuno Turhapuroja jo lapsena. Silloinkin huumoriin suhtauduttiin ristiriitaisesti: Kansa rakasti ja kulttuuripiirit karsastivat.

Kun Pekko Pesonen oli alle kouluikäinen, äiti vei häntä elokuviin katsomaan Uuno Turhapuroja. Se oli äidistä hauskaa: Poika nauroi ääneen ja nauru tarttui.
Kun Pekko Pesonen oli kolmekymppinen, hän kirjoitti ensimmäisen Napapiirin sankarit -elokuvansa. Siinä oli Uunoa muistuttava henkilö, Janne, antisankari, kova selittämään asioita parhain päin, masentunut ja saamaton.
Pesosesta kasvoi Jussi- ja Venla-palkittu käsikirjoittaja, joka juuttuu edelleen ruudun ääreen, kun tarjolla on Spede Pasasen ja Ere Kokkosen luomia Uunoja.
– Niissä on ihmeellisen kova tempo, tarinoiden kuljetus ja koominen taimaus on todella rivakkaa. Ne ovat anarkistisia elokuvia, joista nykytekijät voisivat oppia paljon, Pesonen kehuu.
Verkkopaitaisesta miesselittäjästä innostuu myös Pesosen puoliso, jolla on kaikki Turhapurot dvd:llä.
– Uuno on hänen ihannemiehensä. Se ei voi olla sattumaa, Pesonen sanoo.

Ranteet auki -tavara vei elämänhalun

Pesonen on saanut parhaan käsikirjoituksen Jussin kahdesti: Napapiirin Sankareista ja Jättiläisestä.
Jättiläinen on vakavaa yhteiskunnallista draamaa. Se keskittyy Talvivaaran kaivosonnettomuuteen ja rakenteelliseen korruptioon, monimutkaisiin asioihin. Se oli kuitenkin käsikirjoittajalle helppo nakki Napapiirin sankareihin verrattuna.
– Kun Jättiläisessä oli saanut palikat kohdalleen ja draaman toimimaan, ei tarvinnut sen päälle yrittää olla hauska. Jos komedia ei naurata, se ei toimi. Ei auta, vaikka kaikki olisi muuten mallillaan. Pidän komediaa kuninkuuslajina. Se on todella vaikeata.
Pesonen ihmettelee, miksi lajia ei arvosteta: Kriitikoilta ei heru tähtiä, eikä festivaaleille sada kutsuja. Suuri yleisö kuitenkin rakastaa komediaa ja sille on tilausta.
– Meillä on joku ajatus siitä, että taiteen pitää olla vakavaa, mielellään kuolemanvakavaa, Pesonen ihmettelee.
Pesonen on ollut Euroopan filmiakatemian jäsen vuodesta 2011. Jäsenmaat lähettävät vuosittain akatemian kilpailuun parhaan elokuvansa. Pesonen on kuulunut raatiin, jonka tehtävä on laittaa eurooppalaiset filmit paremmuusjärjestykseen.
– Kolme syksyä katselin elokuvia ja totesin, että ne huonontavat elämänlaatuani. Ne olivat todella ranteet auki -tavaraa. Onko se joku perusinhimillinen juttu, että ei haluta näyttää pelleiltä, vaan vakavasti otettavilta? Lakkasin katsomasta ehdokaselokuvia ja elämä muuttui paremmaksi.

Tarinoilla on tarkoitus

Pesonen vietti lapsuutensa Hämeenlinnassa. Puheterapeutti äiti vei elokuviin, radio- ja tv-asentajana työskennellyt isä innosti lukemaan. Molemmille tarinat olivat tärkeitä. Satuja luettiin ja niistä keskusteltiin, pohdittiin, mikä tarinan opetus oli.
– Se on vaikuttanut minuun tekijänä. Ajattelen, että tarinoita ei kerrota huvin vuoksi, niillä on tarkoitus. 
Pesonen ajattelee, että tarinat valmistavat meitä kohtaamaan erilaisia asioita elämässä, ne korvaavat jotain, jota meiltä puuttuu, puhdistavat meitä traumaattisista tai häpeällisistä kokemuksista.
– Esimerkiksi komedioissa me voimme nauraa noloille piirteillemme ja se on todella helpottavaa, Pesonen sanoo.
Pesonen nousi suuren yleisön tietoisuuteen Dome Karukosken ohjaamalla Tyttö sinä olet tähti -elokuvalla vuonna 2005. Sittemmin hän on kirjoittanut muun muassa kolme Napapiirin sankaria, Jättiläisen ja Onnenonkijan.
Tampereella kuvataan parhaillaan Punttikomediaa, joka on jo usean vuoden ajan kuntosalilla käyneen Pesosen käsikirjoittama. 
Elokuussa elokuvateattereissa nähdään Pesosen ideoima ja kirjoittama, koronan vuoksi pariin otteeseen siirretty, kahdeksas pitkä elokuva Peruna. Se sijoittuu keskiaikaan ja kertoo start up -yrittäjästä, joka koettaa lanseerata uutuustuote perunaa maassa, jossa kaikki syövät naurista.

Elokuva on Pesosen juttu

Pesonen on keskittynyt elokuvaan aikana, jolloin suoratoistopalvelut ovat aiheuttaneet tv-sarjojen buumin. Maailmalla raha ja kovimmat tekijät, käsikirjoittajat, ohjaajat ja näyttelijät ovat siirtyneet yhä enemmän tv-sarjojen tekemiseen, pois elokuvasta.
Pesonen kuitenkin rakastaa elokuvia, niiden suljettua muotoa, sitä, että niissä on alku-, keskikohta ja loppu. 
– Toinen iso juttu on aika. Elokuvaa tehdessä on aikaa hieroa käsikirjoitusta paljon pidempään kuin tv-sarjaa kirjoittaessa. Se sopii minulle. En ole nopein kirjoittaja, mutta saatan olla ahkerin. Olen valmis laittamaan jutun uusiksi kerta toisensa jälkeen. Se tuottaa tiettyä laatua, johon ei ole mahdollisuutta tv-sarjoissa, Pesonen perustelee.
Kotimaisten käsikirjoitusten tasoa Pesonen pitää hyvänä. Taso alkoi nousta 1990-luvun lopussa, jolloin käsikirjoittajia ryhdyttiin opettamaan muun muassa Taideteollisessa korkeakoulussa. 
– Samoihin aikoihin alettiin siirtyä pois ohjaajavetoisista auteur-elokuvista, joissa käsikirjoitus raapustettiin tupakka-askin kanteen, Pesonen sanoo.
Suunta oli kohti triangelia, jossa tuottaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja tekivät yhteistyötä. Tv-sarjojen nousun myötä on siirrytty jälleen uuteen malliin: tuottaja-käsikirjoittaja-vetoiseen.
– Käsikirjoituksen arvostus on noussut valtavasti. On huomattu, että isoimmat hitit on saatu aikaan käsikirjoittajavetoisilla jutuilla, Pesonen sanoo.

Seuraavaksi etsitään tofua

Jos Pesosen pitäisi määritellä oma elämänsä tiettynä tyylilajina, se olisi komediallinen kasvukertomus. Alku on ohitettu, nyt ollaan keskikohdassa.
– Tässä on sellainen selviytymisen elementti. Ei niin, että minulle olisi tapahtunut mitään erityisen traagista, mutta olin aika ahdistunut lapsi. Jännitin koulussa. Onnittelen usein itseäni siitä, mihin asti olen uskaltanut tulla, mihin olen päässyt, miten onnellista on nykyään.
Pesosella on kaksi teini-ikäistä tytärtä ja kolmen kuukauden ikäinen vauva. Teinien kanssa katsotaan elokuvia. Viimeksi sellaisia kuin Hohto, Tappajahai ja pari Terminaattoria. 
– Se on yhteinen harrastus. Elokuvan jälkeen vaihdetaan muutama sana: mikä siinä oli hyvää minun ja heidän mielestään. Sain tarinoiden arvoituksen omilta vanhemmiltani ja haluan siirtää sen eteenpäin.
Aivan kaikki ei kuitenkaan siirry. Pesonen on näyttänyt tyttärilleen Turhapuroja “puoli väkisin”.
– Eivät ne ole niistä innostuneet. En tiedä, olisiko se joku sukupuolijuttu, Pesonen miettii.
Pesonen kirjoittaa parhaillaan Napapiirin sankarit 4:sta. Kuvaukset alkavat syksyllä. Paljon tarinasta ei ole vielä lupa kertoa, mutta tämän verran kuitenkin:
– Napiksissa ollaan aina hakemassa jotain: ensimmäisessä digiboksia, toisessa lasta, kolmannessa omaa identiteettiä. Nyt ollaan etsimässä tofua.
Ensi-ilta on todennäköisesti vuoden 2022 lopulla.

Pekko Pesonen….

…tuotantoonsa vaikuttaneista käsikirjoittajista 
“Matti Ijäkseltä olen oppinut one-linereita, Aleksi Salmenperältä fokusoimista ja Juha Jokelalta sen, että käsikirjoitusprosessiin voi lähteä kuin tutkimusmatkalle, joka vasta vähitellen määrittää koko tarinan lopun.”

…vaikuttavimmista elokuvista
“Arto Paasilinnan Ulvova mylläri on kestänyt ihmeellisen hyvin aikaa. Paasilinna on vaikuttanut minuun eniten suomalaisista humoristeista. Ihailin häntä jo nuorena. Suomessa ei ole tajuttu, miten salaa viisaita hänen teoksensa viihteellisen kuorensa alla ovat.”

…omien käsikirjoitusten tärkeimmästä teemasta
“Ne ovat kaikki kasvutarinoita, joissa on onnellinen tai toiveikas loppuratkaisu. Ajattelen, että tarinoinnin tehtävä on antaa toivoa ihmisenä olemisen kamppailuun, että me voisimme kehittyä, muuttua ja oppia jotain.”

…tavoitteesta käsikirjoittajana
“Minua kiinnostaa tavoittaa iso yleisö. Katson aina vuoden katsotuimmat elokuvat. Ne kertovat paljon ihmisistä ja ajasta. Upeinta olisi, jos pystyisi kirjoittamaan Tobias Lindholmin ja Thomas Vinterbergin Yhdet vielä -elokuvan kaltaisen hitin. Se sai Tanskassa yli 800 000 katsojaa ja parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Uskon, että lähitulevaisuudessa joku Suomessa pystyy samaan.”

TEKSTI: Pia Parkkinen
KUVA: Antti Haanpää