VUODEN 2010 LEA-PALKINNON FINALISTIT VALITTU 

11.01.2011 

Lea-palkinto on Suomen Näytelmäkirjailijaliiton jakama tunnustus ansiokkaasta näytelmästä. Palkinto perustettiin vuonna 1985 ja se myönnetään näytelmäkirjailijalle tekstin, ei esityksen perusteella. Palkinnon arvo on 5 000 euroa. Voittaja julkistetaan maaliskuun 27. päivä näyttämötaiteen Thalia-gaalassa.  

Vuoden 2010 Lea-palkinnon finalistit ovat:  

– Juha Jokela: Esitystalous (kantaesitys Espoon Kaupunginteatteri)  

– Heini Junkkaala: Kristuksen morsian (kantaesitys Suomen Kansallisteatteri)  

– Minna Nurmelin & työryhmä: Nainen joka halusi pyörtyä (kantaesitys Rakastajat-teatteri)  

– Tuomas Timonen: Meganin tarina (kantaesitys Kokkolan Kaupunginteatteri)  

– Paavo Westerberg: Valhe (kantaesitys Suomen Kansallisteatteri) 

Vuoden 2010 Lea-raadin jäsenet olivat Teatterikorkeakoulun opiskelijat dramaturgi Tua Harno, ohjaaja Akse Pettersson ja näyttelijä Ylermi Rajamaa. Raati arvioi yhteensä 47 näytelmää.  

LEA-PALKINTO VUODEN PARHAASTA NÄYTELMÄTEOKSESTA TUOMAS TIMOSELLE 

28.03.2011 

Tämän vuoden Lea-palkinnon voittaja on Tuomas Timonen teoksellaan Meganin tarina. Palkinto myönnettiin Timoselle osana sunnuntain Thalia-gaalaa, jossa palkittiin myös muita näyttämötaiteen tekijöitä, produktioita ja ilmiöitä. Vuoden 2010 Lea-raatina toimivat Teatterikorkeakoulun opiskelijat dramaturgi Tua Harno, ohjaaja Akse Pettersson ja näyttelijä Ylermi Rajamaa. Lea-palkinnon rahallinen arvo on 5 000 euroa. Suomen Näytelmäkirjailijaliitto on jakanut Lea-palkintoa vuodesta 1985 lähtien. Palkinto myönnetään näytelmäkirjailijalle tekstin, ei esityksen perusteella.  

Palkintoraadin perustelut:  

“Myönnämme vuoden 2010 Lea-palkinnon Tuomas Timoselle hänen näytelmäteoksestaan Meganin tarina. Meganin tarina on piinaavan ajankohtainen näytelmä. Se kertoo 13-vuotiaasta tytöstä, Megan Meieristä, joka päätyy itsemurhaan tultuaan kiusatuksi netissä. Meganin kohtalo on tosi, mutta teoksen suurin totuus on siinä Timosen luomassa todellisuuden kuvassa, joka on tunnistettavuudessaan kauhistuttava. Useat kilpailussa olleista näytelmistä käsittelivät älykkäästi ajankohtaisia aiheita. Timosen näytelmän erotti muista sen vangitsevuus ja ajattomuus. Se on yhtä aikaa tehokas ja viisas näytelmä, joka ajankohtaisuutensa lisäksi pakottaa miettimään myös perimmäisiä kysymyksiä ihmisen luonteesta.  

Teos on niin eheä ja vahva, että se muistuttaa runoa. Runous ei tule esiin niinkään kielen lyyrisyydessä, vaan siinä miten kohtaukset rinnastuvat toisiinsa kuin julmat säkeet. Näytelmä on jännitteinen ja tiheä, ja selkeässä iskevyydessään kaunis ja hallittu. Timosen kieli on tyylipuhdasta, harkittua ja taidokkaan etäännytettyä säilyttäen silti, tai ehkä juuri sen takia, kaiken koskettavuutensa. Näytelmän herättämät surun ja raivon tunteet eivät väisty mielestä pitkään aikaan.  

Meganin tarina ei ole vain tarina päähenkilöstään, vaan se on tarina perheestä, yhteisöstä ja ihmisen avuttomuudesta omien halujen ja todellisuuden yhteen liittämisessä. Meganin tarinan ihmiset eivät ole hyviä tai pahoja, vaan tunnistettavia, ärsyttäviä, ymmärrettäviä ja inhimillisiä. Se, miksi tämä lämmin ihmisyys ei välity internetissä, on yksi näytelmän peruskysymyksistä. Miten syy-seuraus -ketjut kulkevat verkosta todellisuuteen?  

Näytelmä ei sorru kylmään kyynisyyteen, vaikka nykymaailman sosiaaliset pelisäännöt ovat kovat ja armottomat. Aikuiset yrittävät helpottaa lastensa elämää, mutta he samalla alistuvat siihen hierarkkiseen järjestelmään, jossa ihmisen on jatkuvasti tavoiteltava suosittuutta, kauneutta ja materiaa kelvatakseen itselleen.  

Meganin tarina on tarina epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta missä tuo epäoikeudenmukaisuus sijaitsee? Miten sen voisi korjata? Meganin tarina ei kerro, mutta se näyttää ihmisen siinä todellisuudessa kun tuo epäoikeudenmukaisuus konkretisoituu lapsen itsemurhana. Maailma ei pysähdy menetyksiimme – miten elämme eteenpäin? Minkälaisessa yhteisössä?  

Kirjailijana Timonen ei ole ottanut kaikkitietävää roolia sen suhteen, miten ihmisten pitäisi elää. Päinvastoin hänen rakenteelliset ratkaisunsa muistuttavat niistä valinnoista, joita kirjailija ja esityksen tekijä tekevät. Se mitä näemme, on aina valinta. Minkä tarinan kerromme?  

Näytelmän sisällä olevat henkilöt eivät voi nähdä vaihtoehtoisia reittejä, mutta lukija ja katsoja voivat niitä nähdä. Näytelmässä katsotaan ja tarkastellaan nykyistä elämäämme ja yhteisöämme ulkoapäin. Pystymmekö me näkemään sen kohdan, jossa tilanteen voisi vielä muuttaa? Pystymmekö tekemään sen teon, joka antaa toivoa ihmisen hyvyydestä kaiken välinpitämättömyyden keskellä? Pystymmekö me kantamaan menetyksen, syyllisyyden ja vastuun? Se on ymmärryksemme ehto. Näytelmän loppukohtauksen kolme variaatiota antavat jokainen kaikkien koettujen säälin ja pelon tunteiden vastapainoksi kokemuksen havahtumisen mahdollisuudesta.” 

MINNA SIRNÖSTÄ SUOMEN NÄYTELMÄKIRJAILIJALIITON UUSI TOIMINNANJOHTAJA, HEINI JUNKKAALA LIITON UUSI PUHEENJOHTAJA 

12.05.2011 

Suomen näytelmäkirjailijaliitto – Finlands dramatikerförbund ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu tamperelainen Minna Sirnö. Sirnö on aikaisemmin toiminut muun muassa kansanedustajana (2003-2011), Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry:n puheenjohtajana (2006-2009) sekä lukuisissa muissa luottamustehtävissä. Sirnö aloittaa työt 1.6.2011.  

Näytelmäkirjailijaliiton hallituksen puheenjohtajana on aloittanut Heini Junkkaala. Junkkaala on helsinkiläinen näytelmäkirjailija ja dramaturgi, jolle Pohjoismainen teatteriunioni myönsi arvostetun Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon vuonna 2010 teoksesta Kymmenen tikkua laudalla. Junkkaala oli myös vuoden 2010 Lea-palkinnon finalistina teoksellaan Kristuksen morsian. Näytelmäkirjailijaliiton hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Jukka Asikainen ja hallituksen jäseninä Markku Hoikkala, Jorma Kairimo, Satu Rasila, Laura Ruohonen, Anna Simberg ja Raija Talvio. Uusina hallituksen jäseninä ovat aloittaneet Mika Ripatti ja Paavo Westerberg.  

90-VUOTIAS NÄYTELMÄKIRJAILIJALIITTO KUTSUU REPLIIKKIKARAOKEEN! 

27.06.2011 

Juhlavuotensa kunniaksi Suomen näytelmäkirjailijaliitto avaa sana-arkkunsa Tampereen teatterikesässä järjestettävässä repliikkikaraokessa, jossa jokaisella on mahdollisuus lausua lempiotteensa kotimaisen näytelmäkirjallisuuden aarteista. Liitto kutsuu kaikki kotimaisesta näytelmäkirjallisuudesta innostuneet lavalle lausumaan lyhyen otteen kotimaisesta näytelmäteoksesta, joka on tavalla tai toisella lukijalle erityisen tärkeä. Tule rohkeasti mukaan – kuuntelemaan tai esiintymään!  

Aika: Perjantai 5.8. klo 15.30-16.30  

Paikka: Tampereen kauppahallin Linkosuon kahvila  

Käytäntö: Ilmoittautuminen paikan päällä, lausutun tekstin pituus mielellään yhdestä repliikistä noin yhteen kohtaukseen, ajallisesti max. 5 minuuttia.  

Tapahtuma on osa Tampereen teatterikesän Off Tampere -esityksiä. 

LUKUDRAAMAT KOTIMAISEN NÄYTELMÄN FESTIVAALILLA 

7.09.2011 

Näytelmäkirjailijayhteisö TEKSTI yhteistyössä Kansallisteatterin kanssa tarjoaa Kotimaisen näytelmän festivaalin yhteydessä neljä kiinnostavaa kotimaista lukudraamaesitystä. Mistä juuri nyt kirjoitetaan? Tule katsomaan vielä kantaesittämättömiä näytelmiä, joissa teksti on pääasiassa. Näytelmäkirjailijat ovat tavattavissa esitysten jälkeen. Lukudraamaesitykset nähdään Lavaklubilla, Läntinen teatterikuja 1. Vapaa pääsy.  

LUKUDRAAMAT 2011  

1. Lukudraamaesitys to 15.9. klo 19 TEEMU KASKINEN: INSULIININÄYTELMÄ Ohjaus: Otso Kautto Näyttelijät: Leena Pöysti, Marja Krause, Tuire Tuomisto, Tapani Kalliomäki, Otso Kautto “Insuliininäytelmä on satiiri, joka kertoo kehitysvammaisten hoitolaitoksessa tapahtuvista murhista ja hoitajista, jotka ovat kaikki suoraan tai välillisesti osallisia niihin. Insuliininäytelmä raottaa yhteiskunnallisen voivottelun verhoa ja yrittää katsoa vallitsevaa yhteiskunnallista todellisuutta silmiin. Miksi oikeistolaista politiikkaa tukevat juuri ne ihmiset, jotka tuosta politiikasta pahiten kärsivät?” Teemu Kaskinen (s.1976) on lappeenrantalainen kirjailija, joka on kirjoittanut useita näytelmiä. Kaskisen debyyttiromaani Sinulle, yö ilmestyi 2009.  

2. Lukudraamaesitys pe 16.9. klo 19 OKKO LEO: MAAILMA LUOTTAA MEIHIN Ohjaus: Joakim Groth Näyttelijät: Petriikka Pohjanheimo, Päivi Akonpelto, Juha Varis, Irina Pulkka “Maailma luottaa meihin on scifi-tragedia. Näytelmässä tutkitaan miten näyttämöpreesensiä voisi laajentaa tai ajatella toisin; mitä tapahtuu kun aikamuodot tuodaan näyttämölle, mitä näyttämötodellisuus tekee tälle? Näytelmä sivuaa myös ilmastonmuutosta. Tähän otetaan suhdetta matriarkaalisen ja patriarkaalisen maailmankuvan kautta. Jos suhtautuisimme luontoon niin kuin suhtaudumme rakastamaamme ihmiseen, ei ehkä ydinvoimaa tarvittaisi.” Okko Leo (s.1971) on helsinkiläinen näytelmäkirjailija. Leo on kirjoittanut näytelmiä ja kuunnelmia. Leo on yksi Kansallisteatterin ohjelmistossa olevan Mistä on isot pojat tehty kirjoittajista.  

3. Lukudraamaesitys la 17.9. klo 16 SATU RASILA: KATOAVA MAA Ohjaus: Minna Nurmelin Näyttelijät:Marja-Leena Kouki, Seppo Maijala, Johannes Lahtela, Kaisa ElRamley “Rakentuuko rakkaus muistin varaan? Voiko sellaista rakastaa, jota ei muista eikä siten edes tunnista? Onko ikuisuus talletettu meidän aivosoluihimme, kykyymme muistaa ja siitä huolimatta rakastaa? Ja mikä merkitys on unohduksella, jos me kuitenkin muistimme toisemme kerran?” Satu Rasila (s.1972) on turkulainen näytelmäkirjailija ja ohjaaja. Rasila on toiminut myös dramaturgina ja käsikirjoittajana sekä monissa teatterialan luottamustehtävissä, mm. Suomen näytelmäkirjailijaliiton hallituksen puheenjohtajana.  

4. Lukudraamaesitys la 17.9. klo 19 EMILIA PÖYHÖNEN: KUKA TAHANSA MEISTÄ Ohjaus: Anna-Mari Karvonen Näyttelijät: Emilia Sinisalo, Ida Kuningas, Misa Lommi, Edith Holmström Kuka tahansa meistä on matka kuoleman maan läpi ja sieltä ulos. Emilia Pöyhönen (s.1982) on helsinkiläinen näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Pöyhösen näytelmiä ovat mm. Valitut – triptyykki, Kuokkavieraat ja Leipäjonoballadi. Hän on toiminut dramaturgina myös elokuvan puolella sekä suomentanut monia näytelmiä saksan, ruotsin ja englannin kielestä. Kansallisteatterissa on nähty Pöyhösen kirjoittama Globen uupuneet v. 2010. 

TAITEILIJAT VAATIVAT KOHTUULLISIA KORVAUKSIA 

9.09.2011 

“Taiteilijan odotetaan edelleen tekevän ilmaista työtä”  

Tekijäjärjestöjen yhteistyöelin Tekijäfoorumi järjesti torstaina 8.9.2011 Helsingissä seminaarin, jonka aiheena olivat reilut tekijänoikeussopimukset. Seminaarissa keskusteltiin eri alojen käytännöistä ja kokemuksista tekijänoikeussopimusten teossa. Seminaarin puhujina olivat mm. kirjailija Anja Snellman, kuvittaja Ville Tietäväinen, muusikko Sami Kuoppamäki ja valokuvaaja Tanja Mikkola. Seminaarissa tuli selväksi, että olipa kyse sitten kirjan, levyn, elokuvan tms. tekemiseen liittyvästä tekijänoikeussopimuksesta, jopa pitkään alalla toimineet taiteilijat joutuvat tyytymään yksipuolisesti saneltuihin ehtoihin.  

Taiteilijat ovat sopimusneuvotteluiden heikompi osapuoli, mikä johtaa usein sopimukseen sisällytettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien epätasapainoon. Sopimuksen perusteella taiteilijalle maksettava korvaus on usein mitättömän pieni. Kirjailija Anja Snellman totesikin seminaarissa: “Olen kohdannut jopa nimittelyä, kun olen yrittänyt neuvotella itselleni kohtuullisia sopimusehtoja. Taiteilijan odotetaan edelleen olevan nöyrä ja vaatimaton neuvottelija, ja tekevän ilmaista työtä.”  

Seminaarissa todettiin, että taidealalla on otettu ilolla vastaan hallitusohjelmakirjaus, jonka mukaan tekijänoikeuslailla tullaan säätämään nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien siirtämisen edellytyksenä olevista kohtuullisista ehdoista ja kohtuullisesta korvauksesta. Taiteilijoiden odotukset kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen hallituskautta kohtaan ovatkin korkealla. Mallia lakiuudistuksessa voi hakea esimerkiksi sellaisista muista kulttuurimaista, joissa aiheesta on jo säädetty. Reiluutta kaivataan joka tapauksessa lisää kaikilla taidealoilla. Reilu sopimus turvaa kaikkien sopimusosapuolten elinkeinon jatkumisen.  

Tekijäfoorumin tarkoituksena on yhteiskunnallinen vaikuttaminen tekijänoikeusasioissa ja tekijä- ja taiteilijajärjestöjen keskinäisen tiedonkulun parantaminen.  

Tekijäfoorumin jäsenjärjestöt: 

Animaatioklinikka – Suomen animaationtekijät ry  

Finlands svenska författareförening rf  

Finlands Svenska Skådespelarförbund rf  

Freelance Ohjelmatyöntekijät ry  

Grafia ry  

Kuvittajat ry  

Radio- ja Televisiotoimittajain liitto RTTL ry 

Sarjakuvantekijät ry  

Suomen arvostelijain liitto ry  

Suomen Elokuvaajien Yhdistys ry  

Suomen Journalistiliitto ry  

Suomen Kirjailijaliitto ry  

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry  

Suomen Lavastustaiteilijain Liitto ry  

Suomen Muusikkojen Liitto ry  

Suomen Nuorisokirjailijat ry  

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry  

Suomen Näyttelijäliitto ry  

Suomen Radio- ja TV-selostajat ry  

Suomen Säveltäjät ry  

Suomen Taiteilijaseura Suomen Tanssitaiteilijain Liitto ry  

Suomen Teatteriohjaajien Liitto ry  

Suomen tiedetoimittajain liitto ry  

Suomen tietokirjailijat ry  

Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto FINNFOTO ry 

Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry  

Teatteri- ja mediatyöntekijät TeMe ry 

MARJA-RIITTA KOIVUMÄKI PALKITTIIN KOTIMAISEN ELOKUVAN VIIKOLLA VUODEN KÄSIKIRJOITTAJANA 

23.09.2011 

Kotimaisen elokuvan viikon päätösjuhlassa jaettiin torstai-iltana 22.9.2011 kuusi elokuva-alan kollegapalkintoa. Kotimaisen elokuvan viikko on elokuva-alan tekijäliittojen teemaviikko, joka järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna viikko järjestettiin yhteistyössä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kanssa. Viikon erikoisnäytökset esittelivät loppuvuoden uutuuksia sekä toivat kuluneen vuoden elokuvia takaisin valkokankaalle. Näytösten yhteydessä järjestettiin tekijävierailuja ja näkökulmakeskusteluja. Elokuva-alan tekijäjärjestöjen jäsenet valitsivat keskuudestaan vuoden tekijöitä ja tunnustuksen saajia, jotka palkittiin Kotimaisen elokuvan viikon päätösjuhlassa kukin 850 euron palkintosummalla. Palkintojenjaon mahdollisti Veikkaus, joka on yksi Kotimaisen elokuvan viikon yhteistyökumppaneista. Veikkaus on mukana kehittämässä kotimaista elokuvaa sillä elokuvien julkinen tuki jaetaan veikkausvoittovaroista. 

Vuoden Käsikirjoittaja 2011: Marja-Riitta Koivumäki  

Käsikirjoittajien Kilta valitsi Vuoden Käsikirjoittajaksi Marja-Riitta Koivumäen. Koivumäelle palkinnon ojensi killan hallituksen puheenjohtaja Pekko Pesonen ja killan hallituksen jäsen Karoliina Torvinen. Palkinnon perustelut: “Vuoden Käsikirjoittaja 2011 on käsikirjoittaja, dramaturgi, käsikirjoittamisen opettaja ja tutkija Marja-Riitta Koivumäki. Opettajana Koivumäki on tuonut Suomeen analyyttisen käsikirjoittamisen kulttuurin ja kannustanut lempeällä tyylillään kirjoittajia jäsentämään tarinoita ammattimaisesti. Hän on toiminut dramaturgina lukuisissa elokuvissa ja edustaa käsikirjoittamisen tutkimuksessa kansainvälistä huippua.” Käsikirjoittajien Kilta on suomalaisten elokuva- ja tv-käsikirjoittajien järjestö joka toimii yhteistyössä Suomen Näytelmäkirjailijaliiton kanssa.  

Vuoden 2011 elokuvanäyttelijä: Tiina Weckström elokuvasta Hella W  

Suomen Näyttelijäliiton jäsenet valitsivat Vuoden 2011 elokuvanäyttelijäksi Tiina Weckströmin elokuvasta Hella W. Palkinnon myönsi Suomen Näyttelijäliitto ry ja sen ojensi viime vuoden palkinnon saaja, näyttelijä Katja Küttner. Poimintoja jäsenäänestyksen perusteluista: “Paras! Upeaa näyttelijäntyötä. Vahvaa läsnäoloa. Vuosikymmenen paras naisnäyttelijä. Upea, karismaattinen näyttelijä. Tiinan roolityö on elokuvan koossa pitävä elementti.”  

Vuoden elokuvaohjaaja 2011: Zaida Bergroth elokuvasta Hyvä poika  

Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry valitsi Vuoden elokuvaohjaajaksi elokuvan Hyvä poika ohjaajan Zaida Bergrothin. Palkinnon Bergrothille ojensi näyttelijä Matti Onnismaa. Palkinnon perustelut: “Berghrothin ohjaama Hyvä poika on kunnianhimoinen ohjaustyö, joka käsittelee lapsen ja vanhemman psykologisia jännitteitä omasta erityisestä näkökulmastaan. Ohjaajalla on taito luoda rajatussa tilassa ja ajassa psykologisesti uskottava, mukaansatempaava ja intensiivinen tarina. Elina Knihtilän esittämän näyttelijä-äidin minäkuvan narsistinen häiriytyminen on hienosti kirjoitettu, ohjattu sekä näytelty, mikä osoittaa ohjaajan tarkkaa havaintokykyä. Tämän äidin ja pojan nyrjähtäneen suhteen kautta elokuva kertoo ajankohtaisen tarinan siitä, miten vaikea nuoren ihmisen on kasvaa ympäristössä, jossa aikuisten todellisuudentaju on hämärtynyt.”  

Vuoden elokuvatuottaja 2011: Petri Jokiranta elokuvasta Rare Exports  

Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry palkitsi Vuoden elokuvatuottajana Rare Exports -elokuvan tuottajan Petri Jokirannan. Kunniakirjan Jokirannalle ojensi liiton puheenjohtaja, tuottaja Jarkko Hentula. Vuoden elokuvatuottaja -palkinto jaettiin nyt viidennentoista kerran. Liiton jäsenistö perusteli palkintoa seuraavasti: “Elokuva Rare Exports on taiteellinen ja taloudellinen menestyselokuva, jossa näkyy tekijöidensä tinkimätön näkemys ja yhteispeli. Jokiranta on luotsannut tuotantoa tarvittavalla rohkeudella niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Hänen peräänantamaton näkemyksensä antaa luovuudelle ykköspaikan elokuvanteossa. Rare Exports on särmikäs, omaperäinen ja synkällä tavalla hauska, toisin sanoen se on synonyymi meille suomalaisille.”

 Vuoden työtoveri -palkinto: leikkaaja Tuuli Kuittinen Suomen elokuva- ja videotyöntekijäinliitto SET ry palkitsi Vuoden työtoveri -tunnustuksella leikkaaja Tuuli Kuittisen. Kuittinen on pitkän uransa aikana leikannut mm. elokuvat Prinsessa, Tuntematon emäntä sekä Risto Räppääjä -elokuvat. Tunnustuksen luovutti SET:n puheenjohtaja, elokuvaohjaaja Marika Väisänen. Palkinnon perustelut: “Tuuli Kuittinen on kokenut pitkän linjan elokuvaleikkaaja. Vaikka leikkaaja tekee paljon töitä yksin ja muusta ryhmästä erillään, on Tuuli silti aina valmis neuvomaan, joustamaan ja ottamaan vastaan uusia ideoita muulta työryhmältä. Tuuli on ahkera ja positiivinen henkilö, jonka ammattitaitoon voi aina luottaa. Työkaveri johon voi luottaa.”  

Dokumenttipalkinto 2011 omistettiin kaikille dokumenttien päähenkilöille  

Dokumenttikilta ry omisti palkintonsa Dokumenttipalkinto 2011 kaikille dokumenttien päähenkilöille. Palkinnon vastaanotti marraskuussa elokuvateattereissa ensi-iltansa saavan huostaanotettujen lasten elämästä kertovan Mia Halmeen Ikuisesti sinun -elokuvan päähenkilöt. Palkintoraha 850 euroa sekä Simo Ristan signeeraama teos Stadin taivaan alla -sarjasta luovutetaan heidän valitsemalleen tukijärjestölle, Suomen sijaiskotinuoret, Sinut ry:lle. Palkinnon jakoi Dokumenttikillan puheenjohtaja, ohjaaja Iris Olsson. Palkinnon perustelut: “Dokumenttikilta jakaa vuoden 2011 dokumenttipalkinnon dokumenttielokuvien päähenkilöille sillä ilman heitä ja heidän rohkeutta ei dokumenttielokuvia olisi. Kilta haluaa palkinnolla kiittää jokaista dokumenttielokuvalle kasvonsa ja äänensä antanutta siitä, että he ovat uskaltaneet luottaa dokumenttielokuvan voimaan. Eritoten viime vuosina nähdyissä dokumenttielokuvissa päähenkilöt ovat koskettaneet meitä ja kertoneet meille elämästä sellaisena kuin se todellisuudessa on paljastamalla ensin omansa.” 

TIEDOTE: KOTIMAISEN DRAAMAN TEKIJÖIDEN KANNALTA ENSI VUODEN OLETETAAN OLEVAN ERITTÄIN HANKALA 

7.10.2011 

Teattereiden valtionosuuksien leikkaukset, elokuvatukien käytännössä jäädyttäminen, Yleisradion rahoituksen jatkuva epävarmuus, kuntien säästöpaketit, leikkaukset koulutuksessa ja mahdollinen yleisökato jyrsivät kotimaisen draaman kirjoittajien leipää ensi vuonna entistäkin kapeammaksi. Kotimainen draama on elänyt viime vuosina kulta-aikaa, mutta tämä ei ole näkynyt näytelmäkirjailijan ja käsikirjoittajan kukkarossa. 

Valtion ensi vuoden budjettileikkaukset eivät ainakaan paranna tätä tilannetta. Budjettiesitys vaarantaa huomattavasti sekä näytelmäkirjailijoiden että käsikirjoittajien työmahdollisuuksia ja toimeentuloa. Esimerkiksi budjettiesitykseen sisältyvät teattereiden valtionosuuksien leikkaukset koskettavat välittömästi myös kotimaisia näytelmäkirjailijoita. Teatterit eivät enää ehdi muuttamaan ohjelmistojaan ensi kevään ensi-iltojen osalta, joten leikkausten vaikutus tulee olemaan sitäkin suurempi syksyn 2012 esitysten kohdalla. Teattereiden ainoa mahdollinen keino vastata leikkauksiin on perua esityksiä ja vähentää ensi-iltoja.  

Moni näytelmäkirjailija elää teostensa esitysten lipputuloista saatujen tekijänoikeuskorvausten varassa. Jokainen peruuntuva esitys tai tilaamatta jätetty uusi näytelmä on suoraan pois näytelmäkirjailijan tuloista. Valtion tuen vähenemisen lisäksi on erittäin todennäköistä, että myös kunnat supistavat omaa tukeaan kulttuuriin, mikä vaikeuttaa teattereiden ja näytelmäkirjailijoiden tilannetta entisestään. 

Näytelmäkirjailijaliitto on huolissaan myös kustannuskehityksestä jälkeenjääneestä elokuvarahoituksesta sekä Yleisradion epäselvästä rahoitustilanteesta. Pienet korotukset tai nollalinja eivät takaa, että laadukasta kotimaista draamaa on jatkossakin tarjolla elokuvateattereissa, televisiossa ja radiossa. Kulttuurin on usein nähty kärsivän taloudellisen taantuman aikana muita aloja vähemmän, kun kuluttajat ovat esimerkiksi ulkomaanmatkojen sijaan säästäneet hakemalla vapaa-ajan elämyksiään kulttuuripuolelta. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kuitenkin nykyään huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, ja perinteisten kulttuurimuotojen kuten teatterin ja elokuvien osuus vapaa-ajankäytön kokonaismäärästä aikaisempaa huomattavasti pienempi. Kulttuuria ei tule nähdä lamalta suojassa olevana kansantalouden sektorina.  

SUOMEN NÄYTELMÄKIRJAILIJALIITTO TÄYTTÄÄ 90 VUOTTA 

21.10.2011 

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto – Finlands Dramatikerförbund ry juhlii tällä viikolla 90-vuotista historiaansa. Perjantaina 21.10. järjestettävään juhlagaalaan on kutsuttu kotimaisista näytelmäkirjailijoista sekä elokuva- ja tv-käsikirjoittajista koostuva liiton jäsenistö, sekä monia alalla toimivia yhteistyökumppaneita. Yhdessäolon, esitysten ja juhlapuheiden kuulemisen lisäksi tilaisuudessa myönnetään nyt ensimmäistä kertaa jaettava Näytelmäkirjailijaliiton uusi Sylvi-palkinto vuoden parhaasta kotimaisesta elokuva- tai tv-käsikirjoituksesta. 2000 € arvoinen palkinto on ensimmäinen kotimainen käsikirjoituspalkinto, joka myönnetään tekstin (ei tuotannon) perusteella. Juhlan ohjelmassa on lisäksi yhdistyksen vuosittaisen Kiitos kotimaisesta näytelmästä -adressin jako teatterille, jolla on ollut kiitettävissä määrin kotimaisia näytelmiä ohjelmistossaan.  

90-vuotias Näytelmäkirjailijaliitto Suomen Näytelmäkirjailijaliitto perustettiin 3. helmikuuta 1921, kun ryhmä näytelmäkirjailijoita asetti uuden yhdistyksen tehtäväksi näytelmäkirjailijoiden esitysoikeuksien valvomisen ja kotimaisen näytelmäkirjallisuuden näkyvyyden ja arvostuksen parantamisen. Toiminta on uusien medioiden kuten televisio, radio ja elokuva myötä laajentunut ja monipuolistunut, mutta alkuperäiset perustehtävät eivät ole vuosien varrella muuttuneet. Näytelmäkirjailijaliiton nykyään yli 500-henkiseen jäsenistöön kuuluu sekä suomen- että ruotsinkielisiä kirjailijoita.  

Liitto puoltaa jäsentensä etuja muun muassa neuvottelemalla sopimuskäytännöistä teattereiden ja audiovisuaalisen alan tuotantoyhtiöiden kanssa sekä tekemällä sopimuksia edustamiensa yksittäisten teosten käyttöoikeuksiin liittyen. Liitto myös toimii tiiviissä yhteistyössä julkishallinnon sekä taiteilija- ja tekijänoikeusjärjestöjen kanssa näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien ammatillisten pyrkimysten edistämiseksi. Lea-palkinnon, Sylvi-palkinnon ja Kiitos kotimaisesta näytelmästä -adressin kautta liitto myös palkitsee vuosittain näytelmäkirjailijoita, käsikirjoittajia ja teattereita korkealaatuisen kotimaisen draamakirjallisuuden kirjoittamisesta ja esittämisestä.  

Liiton pitkäaikainen jäsen, entinen hallituksen puheenjohtaja ja kansainvälisestikin arvostettu näytelmäkirjailija Arto Seppälä kiteyttää: “Kirjailija on teatterissa aina ulkopuolinen, palkaton osapuoli, jonka asioiden hoidossa ammattijärjestön moninainen tuki on korvaamaton. Suomen Näytelmäkirjailijaliitto on perinteikäs ja arvostettu kulttuurijärjestö. Sen toiminta on vuosikymmenet ollut vakaata, taloudellistenkin mahdollisuuksien rajaamaa. Näytelmäkirjailijaliitto on maamme vanhimpiin lukeutuvana palvelevana kulttuurijärjestönä kaiken tuen arvoinen.”  

Kotimaisen draaman edistämiseksi yhdistys järjestää jäsenilleen ammatillista jatkokoulutusta ja vertaisarviointia esimerkiksi yhdistyksen yhteydessä toimivan itsenäisen näytelmäkirjailijayhteisö Tekstin kautta, jonka toimintaa Näytelmäkirjailijaliitto rahoittaa ja tukee. Teksti toimii yli agentuuri- ja järjestörajojen, ja sen toimintaan kuuluu muun muassa seminaarien, lukupiirien, workshoppien ja luentosarjojen järjestäminen. Näytelmäkirjailijaliitto ylläpitää myös kotimaista näytelmäkirjastoa. Tämä kansainvälisestikin ainutlaatuinen näytelmäkirjallisuuden kokoelma sisältää yli 5000 kotimaista näytelmänidettä yli 1400 eri kirjailijalta. Lisäksi kirjastosta löytyy ulkomaisten näytelmien käännöksiä sekä satoja kotimaisista näytelmistä ulkomaan kielille tehtyjä käännöksiä. Liiton toimitiloissa Helsingin Meritullinkadulla sijaitseva kirjasto on avoin kaikille.  

Ei pelkästään näytelmäkirjailijoille Näytelmäkirjailijaliiton jäsenyys on avoin ammattikirjailijoille, jotka kirjoittavat näytelmiä, elokuva-, tv-, kuunnelma- tai multimediakäsikirjoituksia. Viime vuosina jäsenmäärä on kasvanut erityisesti audiovisuaalisen alan käsikirjoittajien myötä, jotka ovat liittyneet yhdistykseen entistä sankemmin joukoin. Tätä kuvaa myös yhdistyksen uusi nimi, joka on ensi vuonna muuttumassa muotoon Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat – Finlands Dramatiker och Manusförfattare ry. Liitto rahoittaa myös itsenäisen, mutta läheisessä yhteistyössä Näytelmäkirjailijaliiton kanssa toimivan Käsikirjoittajien Killan toimintaa, jonka tavoitteena on käsikirjoittajan ammatin arvostuksen lisääminen ja nopeasti kasvavan, monimuotoisen ammattikunnan yhteen saattaminen.  

Killan hallituksen puheenjohtaja ja Näytelmäkirjailijaliiton jäsen Pekko Pesonen, joka tunnetaan myös esimerkiksi Napapiirin sankarit -elokuvan käsikirjoittajana, painottaakin Näytelmäkirjailijaliiton roolia ei pelkästään yhteisötoiminnan rahoittajana, vaan myös lakiavun tarjoajana ja runkosopimusneuvottelijana esimerkiksi Yleisradion ja elokuva- ja televisiotuottajien suuntaan. Liittoon aikaisemmin tänä vuonna liittynyt 21-vuotias vaasalainen käsikirjoittaja Priskilla Ruotsalainen yhtyy Pesosen näkemykseen. “Esimerkiksi lakiapu, neuvonta palkka-asioissa ja muut vastaavat palvelut ovat itselleni liiton tärkeimpien palveluiden joukossa. Liittoon kuuluminen luo tietynlaista turvallisuutta varsinkin näin uran alkuvaiheessa. Näytelmäkirjailijaliittoa tarvitaan pitämään huolta maamme kirjoittajien oikeuksista sekä luomaan yhteenkuuluvuutta kirjoittajien kesken. Itselleni oli myös hyvä löytää nimenomaan kirjoittajille tarkoitettu liitto sillä kaikki esimerkiksi opiskelujen kautta esitellyt liitot oli tarkoitettu enemmän tekniikan ja tuotannon ihmisille.”  

Kehittyvä järjestö Näytelmäkirjailijaliitto on elinkaarensa aikana nähnyt lukuisia yhteiskunnallisia muutoksia, mukaan lukien Suomen sisällissodan jälkimainingit, talvisodan ja jatkosodan. Viime vuosikymmenten digitaalinen vallankumous on myös koskettanut vahvasti Näytelmäkirjailijaliittoa. Liiton kirjastonhoitaja Pirjo Kaukonen muistelee: “Kaksikymmentä vuotta sitten kun tulin töihin Näytelmäkirjailijaliittoon, Vironkadun pienessä, jopa ahtaassa toimistossa tieto kulki nopeasti joka suuntaan. Hallituksen kokouksetkin olivat lähes poikkeuksetta samoissa tiloissa; oli sitä paljon kaivattua avoimuutta ja tiivis tunnelma. Ei ollut kännyköitä eikä tietokoneita. Esityssopimukset ja laskut naputettiin Adler-kirjoituskoneella ja lähetettiin asiakkaille postin kautta näytelmämonisteiden ohella. Paketteja raahattiin otsa hiessä nokkakärryllä postiin ja toimistoon. Talvikelit antoivat ihan oman mausteensa tälle toiminnalle. Ilkamoiden voin sanoa, ‘voi niitä aikoja’.”  

Tilanne on tästä modernisoitunut. Liiton vuonna 2006 avaama Näytelmät.fi-palvelu on mullistanut kotimaisen näytelmänvälityksen, ja nyt teatterit, ohjaajat ja opettajat voivat tutustua näytelmien digitaalisiin versioihin suoraan näyttöpäätteiltään. Keväällä 2008 liitto myös siirtyi yli 50 vuotta käyttämästään toimistosta väljempiin, Meritullinkadun Teatterikulmassa sijaitseviin toimitiloihin. Muutoksia on työvälineiden lisäksi viime aikoina tapahtunut myös Näytelmäkirjailijaliiton toimintaperiaatteissa. Kesäkuussa 2011 yhdistys asetti asiamiehen, Agency North Oy:n, hoitamaan edustamiensa näytelmien tilaussopimuksia ja esitysoikeuksia ammattiteattereiden osalta. Taustalla on yhdistyksen pyrkimys parantaa ammattiteattereiden näytelmänvälityspalvelua sekä tehostaa perinteistä yhdistystoimintaansa. Välitystoiminnan ulkoistaminen antaakin liitolle enemmän mahdollisuuksia kulttuuripoliittiseen vaikuttamiseen, tehden siitä jatkossa entistä vahvemman yhteiskunnallisen keskustelijan. Toiminta on vuosien varrella myös kansainvälistynyt, kun yhteydenpito kansainvälisiin yhteistyökumppaneihin ja kansainväliseen teatterikenttään on helpottunut. Mutta olipa yhteydenpitoväline mikä tahansa, työskentely näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien hyväksi on perustasollaan säilynyt ennallaan, ja tuo yhä iloa myös liiton toimiston työntekijöille. “Keskustelut kirjailijoiden kanssa ovat asiallisia, mutta usein myös hauskoja päivän piristyksiä. Kun tietää kirjailijoiden työskentelevän pitkiäkin kausia yksin tietokone ainoana kuuntelijanaan, on mieluista antaa aikaa värikkäällekin dialogille. Palvelu, uskon, on palkitsevaa molemmille osapuolille. Kun saa hyvän mielen pitkäksi aikaa, toimistotyö voi olla suorastaan iloista ahkerointia,” toteaa näytelmien esitysoikeuksista vastaava Kaukonen.  

Suunta kohti uusia haasteita Kulttuurisektori on Suomessa tällä hetkellä paineen alla, kun kulttuuriin myönnettyjä tukia leikataan taloudellisen taantuman myötä. Leikkaukset koskettavat vahvasti myös näytelmäkirjailijoita ja käsikirjoittajia, ja Näytelmäkirjailijaliiton toiminnanjohtaja Minna Sirnö varoittaakin tämänhetkisestä suunnasta. “Kulttuurin ja taiteen olemassaolo edellyttää aina, että elävillä taiteilijoilla on taloudelliset ja toiminnalliset mahdollisuudet tehdä taidetta. Kotimainen draamakirjallisuus ei ole tässä suhteessa poikkeus. Suomalaiset ovat syystä ylpeitä kotimaisesta draamasta, joka on aina luonut pohjaa kansalliselle identiteetillemme. Kotimaiset näytelmät, elokuvat, kuunnelmat ja tv-sarjat kertovat meistä ja ajastamme. Usein juuri kotimainen draama on antanut äänen muuten äänettömille ihmisille. Draaman keinoin on myös herätetty suomalaiset havaitsemaan uusia ilmiöitä, asioita ja epäkohtia, joihin tarvitaan muutoksia. Suomalaiset pitävät kotimaisesta draamasta ja kuluttavat sitä mielellään. Muutamana viime vuonna kotimainen draama onkin elänyt kultakauttaan. Teattereilla ja av-alan tuottajilla on ollut halua ja rohkeutta nostaa uusia kirjailijoita ja rohkeita aiheita näyttämölle ja filmille. Tämän arvostuksen myös soisi näkyvän draamakirjailijoiden kukkarossa. Suomen teatteri-, kirjasto- ja musiikkikasvatusverkostot ovat olleet kansakunnallemme ainutlaatuinen voimavara, jota meillä ei ole varaa hukata taloudellisen taantuman aikana,” muistuttaa Sirnö.  

Näytelmäkirjailijaliiton hallituksen puheenjohtajan roolin viime keväänä saanut Heini Junkkaala näkeekin liiton keskeisenä haasteena näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien toimeentulon ja aseman parantamisen. “Erityisesti kannan huolta siitä, että näytelmäkirjailijat ovat ainoa teatterissa työskentelevä ammattikunta, joka edelleen saa palkkansa miltei yksinomaan tekijänoikeuksista – näytelmäkirjailija kantaa näin ainoana yksittäisenä työntekijänä taloudellisen riskin esityksestä. Toisekseen olen huolissani käsikirjoittajien ja käsikirjoitusten asemasta av-puolella. Soisin, että käsikirjoitus saavuttaisi samanlaisen autonomisen taideteoksen aseman kuin näytelmä. Käsikirjoituksista ja sitä myötä elokuvista tulee kompromissiteoksia, mikäli kirjailijoita ei kunnioiteta. Elokuvataiteen laatu on suoraan suhteessa käsikirjoittajien kohteluun. Elokuvataiteen tulevaisuus lepää käsikirjoitusten varassa.”  

Päällimmäisenä tavoitteena Junkkaala näkee avoimuuden. “Toivotan liittoon tervetulleeksi kaikki ammattimaisesti kirjoittavat näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat – riippumatta siitä, kuka heidän teostensa oikeuksia valvoo. Solidaarisuusliikkeemme voima on siinä, että sen takana seisoo mahdollisimman monikasvoinen ja moniääninen ammattilaisten joukko, jolla on tietyissä asioissa yhtenäiset tavoitteet. Haluamme avata toimintaamme myös entistä vahvemmin kielivähemmistöjen suuntaan. Näytelmäkirjailijaliittoa tarvitaan nyt vuonna 2011 siihen samaan kuin mihin sitä tarvittiin sen perustamisvuonna: huolehtimaan kirjailijoiden oikeuksista ja eduista. Kirjailijan työ on luonteeltaan yksityistä ja yksinäistä. Siihen liittyy jatkuva epävarmuuden, keskeneräisyyden ja kaaoksen sietäminen. Näytelmäkirjailijaliitto pyrkii tuomaan kirjoitusprosessiin turvaa ja jatkuvuutta. Se pyrkii luomaan näytelmäkirjailijoille ja käsikirjoittajille mahdollisimman hyvät työolosuhteet, aikaa, tilaa, rauhaa ja rahaa keskittyä taiteelliseen työhön,” tiivistää Junkkaala. 

TEKSTIN MANIFESTI 2011: NÄIN KOHTELET NÄYTELMÄKIRJAILIJAA 

21.09.2011 

Näytelmäkirjailijayhteisö Tekstin manifesti “Näin kohtelet näytelmäkirjailijaa” julkaistiin Kotimaisen näytelmän festivaalilla torstaina 15.9.2011. Sen takana seisoo Tekstin Ydinryhmä: Heini Junkkaala, Kati Kaartinen, Okko Leo, Elina Snicker ja Paula Salminen. Teksti toimii läheisessä yhteistyössä Suomen Näytelmäkirjailijaliiton kanssa.  

NÄIN KOHTELET NÄYTELMÄKIRJAILIJAA  

Tämä on manifesti.  

Kun kohtaat näytelmäkirjailijan ensimmäistä kertaa, hymyile hänelle. Kättele ja kerro oma nimesi.  

Olen ammattilainen. Luota minuun.  

Ole lukenut näytelmäkirjailijan näytelmä. Toisenkin kerran. Jopa kolmannen. Katso aina monennettako versiota hänen näytelmästään luet. Ensimmäinen versio ei ole samanlainen kuin seitsemäs. Kun luet näytelmän ensimmäistä kertaa, ajattele kuin menisit kylään ensimmäistä kertaa uuden ihmisen luo. Älä vedä pikaisia johtopäätöksiä. Sisustukselle on syynsä. Oleta parasta.  

Kommunikoi. Kysele. Hae rajoja: mitä tämä teos ehkä on, mitä se ei ole.  

On näytelmäkirjailijoita, jotka osaavat puhua selkeästi ja monipuolisesti. Sitten on sellaisia, joilta jää lause kesken ja silmät saattavat tuijottaa sisäänpäin. Tällöin älä pelästy. Saattaa olla kyseessä aiheen hapuilu.  

Olen ammattilainen. Luota minuun.  

Summista on puhuttava.  

Tee sopimus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kun teet tilauksen, sitoudu. Sitoutuminen tarkoittaa ennen kaikkea luottamusta. Kun minä sitoudun työhöni, sitoudun matkaan, jonka päämäärästä en ole alkumetreillä varma. Jos olisin, en kirjoittaisi. Jos haluat varmuuden lopputuloksesta, älä tilaa näytelmää vaan mene kirjastoon. Ota hyllystä valmis teksti. Älä tilaa minulta näytelmää, jonka kirjoittaisit itse, jos osaisit ja ehtisit.  

Näytelmäkirjailijan työ on luova työ. Siihen sisältyy hetkiä, jolloin näytelmäkirjailija vaeltelee päämäärättömän näköisenä pitkin työhuonetta (jos sellainen on) tai kahviloita. Joskus hän saattaa hypähdellä innostuneesti. Usein hän puhuu itsekseen. Näennäisesti ei tapahdu mitään. Silloin näytelmäkirjailijaa on kohdeltava lempeästi. Erityisesti hänen itsensä.  

Oleta parasta. Oleta aina parasta. Älä pelkää pahinta. Usko siihen, että esityksiä kannattaa tehdä, kaikenlaisia esityksiä, sellaisiakin, joiden sanat ovat piilossa ja muoto hämärän rajamailla. Anna tilaa, mutta älä jätä. Olen epävarmuuden ammattilainen.  

Summista on puhuttava. Summista on puhuttava.  

Maksa sovittu palkka tai palkkio sovittuna aikana. Pohdi työn aikataulun ja maksun määrää: ovatko ne missään suhteessa toisiinsa? Pohdi omaa palkkaasi: millaisella palkalla sinä työskentelet kaksi vuotta? Luota minuun.  

Näytelmäkirjailijan näytelmässä on aina näytelmäkirjailijan sielu ja maailma auki. Jos ei ole, kyseessä ei ole näytelmäkirjailija. Tämä tulee muistaa, kun kohdellaan näytelmäkirjailijaa. Näytelmäkirjailijaa tulee kohdella kuin toista ihmistä. 

JUSSI KYLÄTASKU -PALKINTO TEKSTILLE 

15.09.2011 

Jussi Kylätasku -seuran myöntämä Jussi Kylätasku -palkinto on tänä vuonna myönnetty näytelmäkirjailijayhteisö Tekstille. Dramaturgien työtä tunnetuksi tekevä palkinto myönnettiin nyt kolmatta kertaa, ja se on suuruudeltaan 2 000 euroa. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. 

Teksti on näytelmäkirjailijoiden yhteisö, joka toimii läheisessä yhteistyössä Suomen Näytelmäkirjailijaliiton kanssa. Sen tavoitteet ovat suomalaisen näytelmäkirjallisuuden kehittäminen, suomalaisen näytelmäkirjailijan identiteetin tukeminen ja ammatin arvostuksen ja näkyvyyden lisääminen. Teksti pyrkii yhteisönä luomaan yhteyksiä näytelmäkirjailijoiden ja muun teatterikentän välille, sekä avaamaan keskustelua teattereiden ja näytelmäkirjailijoiden välisistä suhteista.  

SYLVI-PALKINTO: VUODEN PARHAIDEN KÄSIKIRJOITUSTEN SHORTLIST SELVILLÄ 

12.09.2011 

Vuoden parhaan kotimaisen käsikirjoituksen palkitsevan Sylvi-palkinnon finalistit on julkistettu. Palkinto myönnetään vuosittain käsikirjoittajalle tekstin (ei tuotannon) perusteella. Palkinnon myöntää Suomen Näytelmäkirjailijaliitto yhdessä Käsikirjoittajien Killan kanssa, ja se jaetaan nyt ensimmäistä kertaa.  

Vuoden 2011 Sylvi-palkinnon shortlist on:  

– HARJUNPÄÄ JA PAHAN PAPPI / Leo Viirret  

– HYVÄ POIKA / Jan Forsström ja Zaida Bergroth  

– NAPAPIIRIN SANKARIT / Pekko Pesonen  

– PARATIISI / Kirsikka Saari  

– TAULUKAUPPIAAT / J-P Passi  

Finalistit on kilpailuun ilmoitetuista teoksista valinnut esiraati, johon kuuluivat näyttelijä Vera Kiiskinen ja ohjaaja Iris Olsson. Lopullisen voittajan valitsee taiteen monitoimimies Jukka Virtanen. Palkinnonsaaja julkistetaan Suomen Näytelmäkirjailijaliiton 90-vuotisjuhlassa 21.10.2011.  

Sylvi-palkinnosta 

Sylvi-palkinto on Suomen Näytelmäkirjailijaliitto – Finlands Dramatikerförbund ry:n jatkossa vuosittain jakama palkinto, joka myönnetään vuoden parhaalle kotimaiselle elokuva- tai televisiokäsikirjoitukselle. Palkittava teos voi olla pitkän näytelmäelokuvan, televisioelokuvan tai televisiosarjan käsikirjoitus, ja se myönnetään käsikirjoittajalle parhaasta käsikirjoituksesta käsikirjoituksen tekstin perusteella.  

Palkinto on nimetty ensimmäisen suomalaisen pitkän näytelmäelokuvan Sylvin (1913) mukaan, ja sen rahallinen arvo on 2000 euroa. Palkittavaksi voidaan ehdottaa teoksia, joiden julkinen ensiesitys on tapahtunut edellisen vuoden kesäkuun ensimmäisen päivän ja palkintovuoden toukokuun viimeisen päivän välillä (1.6.-31.5.). Julkisella ensiesityksellä tarkoitetaan elokuvateatteriensi-iltaa tai televisioesitystä.  

Palkinnon käytännön järjestelyistä vastaa Näytelmäkirjailijaliiton yhteydessä toimiva Käsikirjoittajien Kilta, jonka jäsenet myös ehdottavat teokset kilpailuun. Käsikirjoittajien Kilta on suomalaisten elokuva- ja tv-käsikirjoittajien järjestö, jonka tavoitteena on ajaa elokuva- ja tv-käsikirjoittajien asemaa Suomessa sekä tuoda heidän työtään näkyvämmäksi. Tarkoituksena on myös käsikirjoittajan ammatin arvostuksen lisääminen ja nopeasti kasvavan, monimuotoisen ammattikunnan yhteen saattaminen. Käsikirjoittajien Kiltaan kuuluu tällä hetkellä hieman yli sata kotimaista käsikirjoittajaa.  

SYLVI PALKINTO: HYVÄ POIKA VUODEN PARAS KÄSIKIRJOITUS 

21.10.2011 

Vuoden parhaan kotimaisen käsikirjoituksen palkitsevan Sylvi-palkinnon voittaja on selvinnyt. Suomen Näytelmäkirjailijaliiton myöntämän palkinnon saajina ovat Jan Forsström ja Zaida Bergroth elokuvan Hyvä poika käsikirjoituksesta. Palkinto myönnettiin käsikirjoittajille Näytelmäkirjailijaliiton 90-vuotisjuhlissa perjantai-iltana. Tämä on ensimmäinen kerta kun jatkossa vuosittain jaettava palkinto myönnetään.  

Palkintoehdokkuus oli avoin kaikille ensiesityksensä 1.6.2010-31.5.2011 välisenä aikana saaneiden pitkän näytelmäelokuvan, televisioelokuvan tai televisiosarjan käsikirjoituksille. Palkinto myönnetään tekstin, ei tuotannon perusteella. Finalistit oli kilpailuun ilmoitetuista teoksista valinnut esiraati, johon kuuluivat näyttelijä Vera Kiiskinen ja ohjaaja Iris Olsson. Lopullisen voittajan valitsi taiteen monitoimimies Jukka Virtanen.  

Kaikki palkinnon finalisteina olleet teokset käsittelivät Suomea ja suomalaisuutta, ja Virtanen näkee niiden osoittavan, että kotimainen elokuva jatkaa myönteistä kehitystään. Voittajaa valitessaan Virtanen kiinnitti huomiota muun muassa seuraaviin keskeisiin seikkoihin: tarina, aiheen kehittely, dialogin “svengi” ja tarkkuus sekä metateksti – mitä tekstissä jää sanomatta. 

Virtanen kuvasi Hyvä poika -käsikirjoitusta pienimuotoiseksi suureksi elokuvaksi, jossa vuorosanat ja näyttelijän vaikeneminen kertovat yhtä paljon kohtausten jännitteistä. Elokuva kertoo kuuluisasta näyttelijästä ja hänen ylisuojelevasta pojastaan. Hyvä poika voitti viime viikolla myös Chicagon elokuvajuhlien uusien ohjaajien sarjan. Elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth. Jukka Virtanen kuitenkin korosti tehneensä päätöksensä jo ennen Chicagon elokuvafestivaalin palkintoa.  

Sylvi-palkinnosta  

Sylvi-palkinto on Suomen Näytelmäkirjailijaliitto – Finlands Dramatikerförbund ry:n jatkossa vuosittain jakama palkinto, joka myönnetään vuoden parhaalle kotimaiselle elokuva- tai televisiokäsikirjoitukselle. Palkittava teos voi olla pitkän näytelmäelokuvan, televisioelokuvan tai televisiosarjan käsikirjoitus, ja se myönnetään käsikirjoittajalle parhaasta käsikirjoituksesta käsikirjoituksen, ei tuotannon perusteella. Palkinto on nimetty ensimmäisen suomalaisen pitkän näytelmäelokuvan Sylvin (1913) mukaan, ja sen rahallinen arvo on 2000 euroa.  

Palkittavaksi voidaan ehdottaa teoksia, joiden julkinen ensiesitys on tapahtunut edellisen vuoden kesäkuun ensimmäisen päivän ja palkintovuoden toukokuun viimeisen päivän välillä (1.6.-31.5.). Julkisella ensiesityksellä tarkoitetaan elokuvateatteriensi-iltaa tai televisioesitystä. Palkinnon käytännön järjestelyistä vastaa Näytelmäkirjailijaliiton yhteydessä toimiva Käsikirjoittajien Kilta, jonka jäsenet myös ehdottavat teokset kilpailuun.  

Käsikirjoittajien Kilta on suomalaisten elokuva- ja tv-käsikirjoittajien järjestö, jonka tavoitteena on ajaa elokuva- ja tv-käsikirjoittajien asemaa Suomessa sekä tuoda heidän työtään näkyvämmäksi. Tarkoituksena on myös käsikirjoittajan ammatin arvostuksen lisääminen ja nopeasti kasvavan, monimuotoisen ammattikunnan yhteen saattaminen. Käsikirjoittajien Kiltaan kuuluu tällä hetkellä hieman yli sata kotimaista käsikirjoittajaa. 

ANNA TULUSTON PUHE NÄYTELMÄKIRJAILIJALIITON 90-VUOTISJUHLISSA 

25.10.2011 

Alla oleva teksti on Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen erityisavustajan Anna Tuluston puhe Suomen Näytelmäkirjailijaliiton 90-vuotisjuhlissa 21.10.2011.  

Hyvät näytelmäkirjailijat, käsikirjoittajat ja kaikki kulttuurin ystävät.  

Edustan täällä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä – tuon siis terveiset ministeriltä. En kuitenkaan aio näytellä Paavoa, vaikka se voisi tilanteeseen sopia, sillä minun taustallani ei ole taitavaa käsikirjoittajaa, jonka tekstiä voisin tässä tulkita, enkä kyllä ole näyttelijäkään.  

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto on esittänyt huolensa teattereiden valtionosuuksien leikkauksista. Liiton toiminnanjohtaja Minna Sirnö ja hallituksen puheenjohtaja, näytelmäkirjailija Heidi Junkkaala kirjoittivat, että “kotimainen draama on elänyt viime vuosina kulta-aikaa, mutta tämä ei ole näkynyt näytelmäkirjailijan ja käsikirjoittajan kukkarossa”. 

“Valtionosuuksien leikkaukset koskettavat välittömästi myös kotimaisia näytelmäkirjailijoita. Teattereiden ainoa mahdollinen keino vastata leikkauksiin on perua esityksiä ja vähentää ensi-iltoja. Moni näytelmäkirjailija elää teostensa esitysten lipputuloista saatujen tekijänoikeuskorvausten varassa.” 

Huoli on oikeutettu. Uusi kulttuuriministeri tiedostaa, että kulttuuribudjetin vähennykset ovat pieni säästö suomalaiselle yhteiskunnalle, mutta iso leikkaus alalle. Tässä vaiheessa selittely on turhaa, mutta haluan silti välittää viestin, että sen eteen, että leikkaus ei kasvanut tätä suuremmaksi, pyrittiin tekemään töitä. Kulttuuriministeri tietää lopputuloksen vaikeuttavan pienituloisten taiteilijoiden asemaa. Vaikea aika on myönnettävä. Ja on toivottava, että esimerkiksi Yleisradion kriisi saataisiin ratkaistua, se on yksi keinoista ongelmien hoitamiseen.  

Taiteilijan työn perusedellytys on vapaus. Vapaus liittyy myös toimeentuloon. Taiteilijoiden toimeentuloon on nyt kiinnitettävä huomiota, sillä luovuus ei kasva taloudellisen pulan, tulosvastuun tai kiireen pakottamana. Vapaus on myös ilmaisun vapautta, jota taiteen ulkopuoliset tekijät – poliittiset tai uskonnolliset rajoitukset – eivät saisi kahlita. Luovuus voi toteutua vain yhteiskunnassa, joka sallii kokeilun ja sietää virheitä ja uskoo taiteen arvaamattomuuteen. Silloin taide voi luoda merkityksiä ihmisten elämään ja koko yhteiskuntaan. Taiteen tehtävä on nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia. Mutta on sen tehtävä myös käsitellä tunteita, herättää niitä, tuoda myös iloa ja hyvinvointia.  

Teidän käsissänne on paljon. Vaikeuksista huolimatta, olisi tärkeää, että suomalaiset teatterit panostaisivat kotimaisiin teksteihin, niin valtionosuuslainsäädännön piirissä olevissa teattereissa, kuin myös vapaan kentän teatteriryhmissä. Uusi kotimainen näytelmäkirjallisuus, elokuvakäsikirjoitukset ja tv-draama ovat välttämättömiä suomalaisen kulttuurin kannalta. On myös tärkeää, että meillä kirjoitetaan myös näytelmiä, joissa paikallisuus nousee vahvasti esille.  

Parhaimmat tekstit käyvät vuoropuhelua yleisön ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Me tarvitsemme tarinoita ja osaatte niitä kertoa. Nykyään pitää myös muistaa, ja on vähän muodissakin ääneen sanoa, että suomalainen näytelmäkirjallisuus on myös arvokas vientituote, ei vain markkinoiden, vaan myös kulttuurivaihdon takia. Onneksi maailmalle viedään suomalaista näytelmäkirjallisuutta ja elokuvia.  

Käsikirjoittaja, kirjoittaapa hän sitten teatteria, elokuvaa tai televisiodraamaa varten, on usein teoksen alkuperäistaiteilija. Hän aloittaa tyhjästä ja muut tärkeät ammattilaiset jatkavat siitä, minkä kirjoittaja on luonut. Eläköön kirjoittajat! Haluan siis onnitella – ja toivotan tässä myös Paavo Arhinmäen onnittelut – 90-vuotiasta Näytelmäkirjailijaliittoa, sen 510 hienoa jäsentä, näytelmäkirjailijoita ja käsikirjoittajia. Tänään täällä myös palkitaan hienoja tekijöitä. Ennakko-onnittelut myös teille.  

Kerroin taannoin uudesta työstäni ministerin avustajana virolaiselle näyttelijäystävälleni ja uhmasin samalla, että haluan parantaa maailmaa. Ystäväni sanoi, että se on hyvä idea, mutta älkää tehkö maailmaa liian hyväksi, valmiiksi, sillä sitten pitäisi taas rikkoa. Tämä ajatus ei välttämättä lohduta kaikkina hetkinä, mutta muistuttaa ainakin minua liikkeestä ja siitä, miten keskeneräisyys pakottaa taistelemaan. Älkää sammuttako liekkiä, pysykää liikkeellä. Ankeat ajat vaativat luovuutta ja kekseliäisyyttä niin taiteen tekijöiltä kuin päättäjiltäkin – kuten vaikka kulttuuriministereiltä. Onnea! 

SEPPO AHDIN PUHE NÄYTELMÄKIRJAILIJALIITON 90-VUOTISJUHLISSA 

24.10.2011 

Alla oleva teksti on Seppo Ahdin puhe Suomen Näytelmäkirjailijaliiton 90-vuotisjuhliin 21.10.2011.  

Hyvät kollegat.  

Kun syntymäpäiväsankareita onnitellaan, tavaksi on tullut sanoa lohduttelevasti, että ikähän on vain numeroita, eikä semmoisia numeroita hyödytä tuijottaa. Ei meidänkään kannata suuremmin jämähtää noihin sinänsä kunnioitettaviin yhdeksäänkymmeneen vuoteen. Malttakaamme hetki ja laajentakaamme tarkasteluperspektiiviä. Kun maailman ammatteja on pantu ikäjärjestykseen, kärkipäähän ovat aina sijoittuneet – mitenkään kotiäitien arvokasta panosta aliarvostamatta – ne tutut metsästäjä, kalastaja ja se yksi pakollinen aikuisviihteen ammattilainen. Kuitenkin, jos virkavuosia laadittaessa olisi käytössä jonkinlainen – anteeksi sanan toisinaan huono maine – jonkinlainen intellektuaalista pääomaa kuvaava kerroin – ammattien ikäjärjestys saattaisi muuttua radikaalisti. Oma villi veikkaukseni on, että aivan kärkihaminoista löytyisivät silloin meidän varhaiset kollegamme, kaiken maailman sepittelijät ja tarinoiden kertojat.  

Jos lähdetään sieltä dokumentoidusti vanhimmasta päästä, niin esimerkiksi jonkun Gilgameshin on päätelty ilmestyneen nuolenpääkirjallisessa muodossa jo nelisen tuhatta vuotta sitten. Painos ei kylläkään ollut järin suuri. Gilgamesh ei teoksena ole tässä yhteydessä paras mahdollinen esimerkki, ja jos joukossa on vakaumuksellisia yliopistohumanisteja, niin selvyyden vuoksi sanapari “tässä yhteydessä” tarkoittaa osapuilleen samaa kuin “tässä kontekstissa”. Gilgameshan on nimittäin taideluomana enemmän eepoksellinen kuin draamallinen. (Teki kuitenkin vaan mieleni mainita se tässä, koska näin aikoinaan HKT:ssa Antti-Einari Halosen ja Jukka Kajavan tulkinnan teoksesta. Tosin en muista esityksestä juuri muuta kuin ne pitkät mustat Gestapo-tyyliset nahkatakit.) Näinä päivinä ei taida kuulua perussuomalaisiin kansallishyveisiin sanoa mitään myönteistä Kreikasta, mutta hällä väliä.  

Kaikkihan me olemme hyvin tietoisia siitä, että sellaiset alamme notoriset ammattimiehet kuin Aiskhylos, Euripides, Sofokles – ja otetaan nyt tasapuolisuuden nimessä komedian puolelta vaikka Aristofaneskin mukaan – nämä klassiset sisällöntuottajat kirjoittivat pitkälti yli kaksi vuosituhatta sitten tekstejä, joiden osumatarkkuus on tänäkin päivänä aivan toista luokkaa kuin moderneimmankaan paikallisen kirjanpidon. Nämä yleispätevyydet voi tiivistää kahdeksi päälauseeksi:  

1. Maallisen ja henkisen noblessin, ja erityisesti kuninkaallisten joukossa on poikkeuksellisen paljon sekopäitä.  

2. Sukulaisten kanssa vehtaamisesta ei koskaan seuraa mitään hyvää. Kuten tiedämme, uuden ajan dramaatikoista muun muassa Shakespeare oli paljolti samoilla linjoilla.  

Hyvät Shakespearen elämäntyön jatkajat. Tiedämme työskentelevämme poikkeuksellisella alalla. Meidän toimintaamme on tosi vaikea siirtää vaikkapa Kiinaan. Jääkälin molsian, Juulakon Hulda, Mobile hollol – ihan mahdotonta. No jaa, Kuliton sukupolvi saattaisi onnistua. Onnemme on myös toimia maassa, jonka julkinen valta hehkuttaa uskoaan ja rakkauttaan innovatiivisuuden ihmeitä tekevään voimaan. Kiva. Ja jos on totta, mitä Albert Camus’n väitetään sanoneen, että kaiken, minkä hän on oppinut filosofiasta ja moraalista, hän on oppinut jalkapallokentiltä, jos se on totta, meillä ei voisi olla Paavo Arhinmäkeä mainiompaa kulttuuriministeriä. Toki uhkiakin on, niitä rakastettu ja kunnioitettu puheenjohtajamme saattaa tarkastella lähemmin, mutta otetaan tähän nyt yksi siitä hassuimmasta päästä.  

Muutama vuosi sitten draamantuottajat syttyivät vallankumouksellisena pitämäänsä aatteeseen, jota he kutsuivat interaktiivisuudeksi. Kysymys oli jonkinlaisesta spectators cutista. Katsojat saisivat itse äänestämällä demokraattisesti päättää, miten draama loppuu ja miten henkilöille käy. Ajatus kuoli nopeasti omaan mahdottomuuteensa. Katsoja rakastaa yllätyksiä, tulla vedetyksi ja viedyksi harhaan, pieniä vihjeitä, joista syntyy oivallus. Tätä kirjoitustehtävää varten on aivan omat, kirjailijoina ja käsikirjoittajina tunnetut ammattilaiset. Ikävä tosiasia on, että myös he ovat kuitenkin vain ihmisiä, ja ihmisille on sallittava myös epäonnistuminen. Aina ei taidokkainkaan, ammattitaitoisimminkaan rakennettu yllätys onnistu. Tuttavani todisti tällaista surullista tapausta Tampereella. Hän oli istunut katsomassa elokuvaa Troija. Filmissä oltiin juuri kohtauksessa, kun pimeys oli laskeutunut kaupunkiin, puuhevosen luukku auennut ja sisään piiloutuneet kreikkalaiset kapuamassa ulos. Silloin takapenkiltä oli kuulunut puolikuiskaava miehen ääni: “Mää arvasi!”  

Seppo Ahti 21.10.2011 

TUOMAS TIMONEN: MIHIN NÄYTELMÄKIRJAILIJOITA JA KÄSIKIRJOITTAJIA TARVITAAN 

21.10.2011 

Alla oleva teksti on Tuomas Timosen “virallinen provokaatiopuhe”, joka luettiin Suomen Näytelmäkirjailijaliiton 90-vuotisjuhlissa 21.10.2011.  

Kemissä 20.10.2011  

Arvoisa juhlaväki,  

Kun minua pyydettiin pitämään tämä puhe, minulle korostettiin sitä, että puhe saa olla provokatorinen. Siksi ajattelin, että saattaisin parhaiten provosoida puhumalla tässä yhteydessä taiteesta. Nimittäin, vaikka olen kovin vastahankainen osallistumaan näytelmäkirjailijoita, käsikirjoittajia ja heidän alaansa koskeviin keskusteluihin, olen osallistunut sellaisiin kirjailijan- ja opettajantyöni velvoittamana useita kertoja. Ja – olipa keskustelun aihe mikä tahansa – se on muuttunut poikkeuksetta hyvin pian keskusteluksi rahasta. Vaikka on kokoonnuttu keskustelemaan taiteesta, päädytään sen sijaan valittelemaan, että tällä työllä ei elä. Että jostain pitäisi saada perunaa ja papuja jääkaappiin. Mutta koska perunat ja pavut eivät maksa juuri mitään, kyse on tietenkin siitä, mitä muuta kuin niitä halutaan. Hyvä ystäväni onkin tähän viitaten todennut, että tämän ajan taiteilijoitten mielestä suurin vääryys maailmassa näyttäisi olevan se, ettei heillä itsellään ihan ole varaa keskiluokkaiseen elämäntapaan.  

Puheenvuoroni annettu otsikko on: Mihin näytelmäkirjailijoita ja käsikirjoittajia tarvitaan tulevaisuudessa? Heidän työtään, siis meidän työtämme, kuulee määriteltävän milloin mitenkin. Milloin pitää tehdä analyysiä yhteiskunnasta, milloin pitää herättää tunteita, milloin pitää kertoa tarinoita, milloin pitää tuottaa esteettinen elämys, milloin pitää esittää utopioita, milloin taas kertoa kaikki suden tai ruohon näkökulmasta – ja niin edelleen. Nämä kaikki voivat olla relevantteja jonkun tekijän jonkun työn kohdalla, mutta on nähdäkseni turhaa yleistää niitä – niin kuin tehdään ajan taidemuotivirtausten mukaan – koskemaan jokaista tekijää ja jokaista teosta.  

Ilmeisin vastaus kysymykseen, mihin näytelmäkirjailijoita ja käsikirjoittajia tarvitaan, on tietenkin: ei mihinkään. Jo se, että kysymys pitää esittää, kertoo siitä, että kyseisen ammattikunnan tarpeellisuus on vähäinen, jos sitä edes on. En ole kuullut, että kukaan kysyisi, mihin sairaanhoitajia, putkimiehiä, opettajia, tai vaikkapa puolustusasianajajia tarvitaan. Kysymystä ei tarvitse esittää, koska useimmalle järkevälle ihmiselle vastaus on selvä.  

On vanha vitsi, mutta myös tosiasia, että jos kirjailija menee lakkoon, kukaan ei huomaa sitä. On ylipäätään vaikea kuvitella, että joku tai kukaan taiteilija pystyisi aidosti uhkaamaan yhteiskuntaa ilmoittamalla, että jos ei tapahdu sitä ja tätä, niin hän lopettaa taiteensa tekemisen. Tätä pidetään alallamme usein kamalana asiana, mutta se ei ole sitä, vaan päinvastoin mitä hienoin asia ja osoitus siitä, että maailma on tolallaan. Itseni ja omat työni (siis sen, miten sattumanvaraista ja hallitsematonta työskentelyni on), kuin myös muutaman kollegani tuntien, olisi mielestäni inhimillisesti ottaen kamalaa, jos yhteiskuntamme ja sen ihmiset olisivat minusta tai meistä riippuvaisia.  

On myös niin, että jos näytelmäkirjailijoista ja käsikirjoittajista todettaisiin, että heitä tarvitaan siksi ja siksi, se tarkoittaisi samalla, että heille näkemykseni mukaan kuuluva ajattelun ja taiteen vapaus kavennettaisiin tai otettaisiin kokonaan pois. He saisivat ajatella ja taiteilla vain niissä rajoissa, mitä tuo määritelmä sallii. Kaikki muut, kuin tuota määritelmää vastaavat työt, heidän tuotannossaan julistettaisiin samalla tarpeettomiksi. Yksinkertainen vastaus kysymykseen, mihin näytelmäkirjailijoita ja käsikirjoittajia tarvitaan, tarkoittaisi sitä, että vapaista taiteilijoista tehtäisiin tai ainakin haluttaisiin tehdä väkipakolla persoonattomia tuotannon osia. Siis kuuliaisia osaajia, joilla on selkeä tuote, jota he valmistavat ja myyvät ja joka vastaa ostajan odotuksia.  

Täytyy tosin heti lisätä myös se, että näyttäisi siltä, että juuri näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat itse ajavat tätä muutosta kaikkein innokkaimmin. Jo pelkkä ajatuksen varjo siitä, mitä kaikkea näytelmä ja käsikirjoitus voisi olla, saa suuren osan ammattikunnastamme tarttumaan käsikirjoitusoppaaseen ja vaatimaan, että kerro nyt helvetissä mitä ne oikeat näytelmät ja käsikirjoitukset ovat – tee meistä vakavasti otettavia tarinaosaajia!  

Toinen ilmiselvä vastaus kysymykseen “mihin näytelmäkirjailijoita ja käsikirjoittajia tarvitaan” on tämä: heitä tarvitaan kirjoittamaan näytelmiä ja käsikirjoituksia. Vastaus voi aluksi vaikuttaa tyhjältä tautologialta, mutta se ei itse asiassa ole sitä. Se on ensiksi vastalause sille toistuvalle ilmiölle, että näytelmäkirjailijoille ja käsikirjoittajille pyritään asettamaan ulkoapäin jokin – usein yhteiskunnallinen – velvollisuus. Ikään kuin heillä olisi jokin perustava velvollisuus parantaa muuten sairas yhteiskunta. Ikään kuin heidän pitäisi tehdä työt kaikkien niitten puolesta, jotka eivät niitä tee: poliitikkojen, toimittajien, opettajien, sosiaaliviranomaisten, vanhempien, ystävien ja muitten kanssaihmisten. Tai ikään kuin heidän pitäisi politisoida asiat ja ihmiset – ja saada nämä vieläpä toimimaan jonkin yksimielisen paremman tulevaisuuden eteen.  

Sitä en kylläkään kiistä, ettei olisi kekseliästä ulkoistaa – koska yhteisten asioitten hoitaminen ja toisista välittäminen on nykysuomalaiselle niin vastenmielistä – ettei olisi kekseliästä ulkoistaa tällainen toiminta kirjailijoiden ja käsikirjoittajien velvollisuudeksi. Sitten voidaankin, sen sijaan että ryhdistäydyttäisiin itse, käyttää joutoaika kritisoimalla tuota ammattikuntaa siitä, että sen edustajat eivät kirjoita teoksia, jotka saisivat kaikki muut muuttamaan yhteiskunnan väriä, muotoa, suuntaa ja makua.  

Toiseksi, edellä mainittu tautologinen vastaus korostaa sitä, että jokainen näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja saa ja joutuu itse perustelemaan työnsä mahdollisen filosofisen, eettisen, yhteiskunnallinen ja niin edelleen merkityksen. Jos taas näytelmäkirjailija tai käsikirjoittaja ei itse tiedä työnsä merkitystä, siis sitä mihin hänen työtään tarvitaan, hänen kannattaa nähdäkseni vaihtaa alaa sen sijaan että jatkaa uskomista siihen että merkitys ja tarve on, kunhan joku vain kertoo sen hänelle.  

Kolmanneksi, mainittu tautologinen vastaus on itse asiassa linjassa muiden ammattien ja niiden kaltaisten määritelmien kanssa. Esimerkiksi: siivoojaa tarvitaan siivoamaan, pituushyppääjää hyppäämään pituutta ja ohjelmistosuunnittelijaa suunnittelemaan ohjelmistoja. Tästä huolimatta näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien kohdalla työn merkitystä haetaan muualta, sanoisinko sivutoimialoilta. Tarkoitan tällä sitä, että työn ytimenä pidetään milloin filosofiaa, politiikkaa, sosiologiaa, psykoanalyysia, epämääräistä “käsityöläisyyttä” – unohtamatta paranoidismystistä “rakenteitten” kaikkialla näkemistä. 

En kiistä, etteikö draamateoksia voisi tarkastella jostakin mainitusta näkökulmasta käsin ja etteikö se olisi joskus hedelmällistäkin. Mutta en pidä alamme hetkittäisestä ylimielisestä ja kovin itsevarmasta suhtautumisesta asioihin, joita toiset tutkivat työkseen koko elämänsä. Esimerkiksi näytelmäkirjailija on harvoin tai edes voi olla kovinkaan kummoinen filosofi, sosiologi tai politiikan tai talouden asiantuntija – koska hän ei vietä koko uraansa perehtymällä yhteen niistä. Se ei kuitenkaan näytä estävän häntä esiintymästä näiden alojen jonkinlaisena ylimpänä asiantuntijana. Ehkä tämä korostaminen on vain yksi oire siitä, kuinka vähän töitämme tarvitaan vaikkapa älyllisen keskustelun näkökulmasta. Onhan tunnettu tosiasia, että esimerkiksi teattereissa esitetyt yhteiskunta- ja talousanalyysit ovat keskimäärin niin mitättömiä, että yhteiskuntamme älymystöä ei juuri teattereiden yleisöissä näy.  

Epäilykseni näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien tarpeellisuudesta tai sen vähäisyydestä on herännyt myös keskustellessani ohjaajien kanssa. Kristian Smeds on todennut Takomon aikanaan lavastajista, että hän ei käytä lavastajia, koska hän ei kaipaa työryhmään toista henkilöä, joka ajattelee aiheen teatteriksi. Tässä kommentissa hän kiteyttää mielestäni myös näytelmäkirjailijan ja käsikirjoittajan (miksei myös valo-, ääni- ja pukusuunnittelijan) perustavan kysymyksen: jos ohjaajalla on näkemys välineestään ja kyky käyttää sitä, hän ei toden totta tarvitse toista ihmistä kirjoittamaan teoksiaan. Tästä seuraa siis, että – enkä halua arvottaa tässä erilaisia työtapoja – näytelmäkirjailijoita näyttäisivät tarvitsevan vain ne ohjaajat, joilla ei ole kokonaisnäkemystä omasta välineestään.  

Vaikka kotimaisen näytelmän ja käsikirjoittamisen korkeasta tasosta on viime vuosina puhuttu paljon, itse asiassa ohjaajan taide näyttäisi olevan salaa nousussa – ohjaajan taide nimenomaan taiteena, eikä keskinkertaisten uusien kotimaisten kantaesitysten toteuttajana. Kysymys on lopulta tietenkin siitä, mihin taidetta ja/tai teoksia tarvitaan. Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien henkilöiden tarpeellisuus on tietenkin yhtä suurta tai vähäistä kuin kenen tahansa ihmisen. Onpa vielä niinkin, että vähäisen kokemukseni mukaan näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ovat ihmisinä, lähimmäisinä, keskivertoa huonompia ja että siksi heidän henkilöitään tarvitaan erityisen vähän. Ja siksi tässäkin lienee parasta vaihtaa painopistettä ja kysyä, mihin näytelmiä ja käsikirjoituksia tarvitaan – niitä tekevien henkilöitten sijaan. 

Keskustelimme erään kerran hyvän ystäväni kassa – toinen kuin alussa mainitsemani – tuttavistamme, jotka eivät näyttäisi käytännössä koskaan lukevan kirjoja, käyvän teatterissa tai katsovan edes elokuvia muuten kuin sattumalta ja poikkeustapauksessa. Ystäväni sanoi suorastaan olevansa kateellinen ihmisille, jotka eivät näyttäisi tarvitsevan taidetta. Kun kysyin, miten niin; että eikö taiteen tarvitseminen kuitenkin ole meille ihan kivaa, hän sanoi, että oikeastaan ei. Että hän on kateellinen siitä, että nuo ihmiset eivät tuntuisi tarvitsevan taidetta reflektoidakseen elämäänsä, sen valintoja, sen vaiheita, ennen kaikkea sitä, että he tietävät kuolevansa. Että – lyhyesti – hänestä näyttää, niin kuin nuo ihmiset olisivat vapaita kuoleman kauhusta.  

Olen ollut eläissäni moneen kertaan ja monesta syystä masentunut. Mutta tuo ilta oli ensimmäinen kerta, kun masennuin siitä, että – ystäväni mukaan – kaikkia muita ihmisiä oma kuolema ei tuntuisi hetkauttavan pätkääkään; että he ovat – toisin kuin me – sinut (tai minut) sen kanssa. No, lohdukseni ystäväni sanoi, että onneksi minulla on pino kirjoja ja elokuvia, joiden avulla voin tarkastella ja sulatella tätäkin masennustani.  

Niin, näytelmät ja käsikirjoitukset ovat osa niin sanottua kulttuurista käsikirjoitusta. Ne, samoin kuin kaikki taide, ne kantavat mukanaan itseään suurempaa käsikirjoitusta, yhtä mahdollista mallia siitä, mikä elämän tarkoitus on, mikä ihminen on, mitä rakkaus on, miten viha ilmenee ja saa ilmetä, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Rakkaudella, vihalle, masennukselle, pettymykselle, ilolle, loman alkamiselle, perjantai-illalle – ja niin edelleen – on oma kulttuurinen käsikirjoituksensa, koodisto eri malleista, miten noissa tilanteissa ihminen toimii, voi toimia, ja kenties myös tietoa siitä, mitä millaisestakin toiminnasta mahdollisesti seuraa. Näytelmät ja käsikirjoitukset osallistuvat – tarvittiinpa niitä tai ei – keskusteluun siitä, mikä ihminen on, mitä on elää ihmisenä, ja muuttavat sitä – suuntaan tai toiseen. Siinä, osana tätä keskustelua, meillä kullakin on pieni mahdollisuus joko pahentaa tai parantaa maailmaa.  

Tuomas Timonen 

QUO VADIKSELLE ‘KIITOS KOTIMAISESTA NÄYTELMÄSTÄ’ 

21.10.2011 

Teatteri Quo Vadis on palkittu Suomen Näytelmäkirjailijaliiton Kiitos kotimaisesta näytelmästä -adressilla Näytelmäkirjailijaliiton 90-vuotisjuhlissa perjantai-iltana. Palkintoa olivat vastaanottamassa teatterin perustajat Markku Hoikkala ja Otso Kautto. Kiitos kotimaista näytelmästä -adressia on jaettu vuodesta 1975 lähtien vuosittain ammattiteatterille, joka on nostanut ohjelmistoonsa erityisen paljon suomalaisia näytelmiä. Nyt myönnetty tunnustus jaettiin kalenterivuoden 2010 esitysten perusteella.  

Adressi myönnettiin ensimmäistä kertaa uusin perustein. Palkittavan teatterin valitsee esitystilastojen perusteella Suomen Näytelmäkirjailijaliiton hallitus. Quo Vadis -teatterilla oli kalenterivuonna 2010 yhteensä seitsemän kotimaisen näytelmän ensi-iltaa, enemmän kuin missään muussa ammattiteatterissa Suomessa. Kaikki Quo Vadiksen ensi-illat olivat lisäksi kantaesityksiä. Kiitos kotimaisesta näytelmästä -tunnustuksessa huomioidaan myös teatterin kotimaisuusaste, eli kotimaisten esitysten prosentuaalinen osuus kaikista ensi-illoista. Quo Vadiksen ohjelmisto oli vuonna 2010 sataprosenttisesti kotimainen. Kirjailijoina Quo Vadiksen produktioissa toimivat muun muassa Otso Kautto, Marko Järvikallas, Markku Hoikkala, Mika Kaski ja Nina Mansikka.  

Quo Vadis on Markku Hoikkalan ja Otso Kauton vuonna 1985 perustama teatteri. Vuodesta 2007 lähtien teatteri on kiertänyt itse rakentamallaan jurtalla esittämässä teoksiaan. Quo Vadis on luonut laajan kansainvälisen verkoston ja esittänyt teoksiaan useilla eri kielillä. Kiitos kotimaisesta näytelmästä tunnustus menee siis tänä vuonna teatterille, joka on paitsi tuottanut valtavasti kotimaisia kantaesityksiä myös tehnyt maailmalla tunnetuksi suomalaista teatteria.  

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto on kirjailijoiden itsensä vuonna 1921 perustama järjestö, joka pitää huolta kirjailijoiden eduista ja edistää suomalaista draamakirjallisuutta. Liiton noin 500 jäsentä kirjoittavat näytelmiä sekä elokuva-, televisio-, kuunnelma- ja multimediakäsikirjoituksia. Jäsenistöön kuuluu suomen- ja ruotsinkielisiä kirjailijoita. 

TASAVALLAN PRESIDENTIN TERVEHDYS NÄYTELMÄKIRJAILIJALIITON 90-VUOTISJUHLIIN 

21.10.2011 

Elämme parhaillaan kotimaisen näytelmäkirjallisuuden ja draaman kulta-aikaa. Kotimaista elokuvaa ja tv-draama arvostetaan. Kotimaisia näytelmiä esitetään ja käydään katsomassa historiallisen paljon kovasta kansainvälisestä kilpailusta ja kaupallistumisesta huolimatta. Näytelmäkirjailija- ja käsikirjoittajakoulutus voi hyvin.  

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto voi olla ylpeä kotimaisen näytelmäkirjallisuuden ja käsikirjoitusten laadusta ja määrästä. Liitto on omalta osaltaan elänyt mukana maailman murroksessa. Näytelmäkirjailijoilla ja käsikirjoittajilla on perinteisesti ollut vahva yhteiskunnallisten muutosten edistäjän rooli. Usein juuri draama on antanut ja antaa äänen äänettömille, se on myös herättänyt ihmiset havaitsemaan ilmiöitä ja asioita, jotka ovat olleet esteenä tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle. Kotimainen draama luo kansallista identiteettiämme. Mielikuvaamme siitä, keitä me suomalaiset olemme, mikä on suomalaista.  

Suomen Näytelmäkirjailijaliiton tehtäviin on kautta aikojen kuulunut kirjailijoiden eduista huolehtiminen ja kotimaisen draamakirjallisuuden edistäminen monin tavoin. Viime aikoina, käsikirjoittajien löytäessä tiensä yhdistyksen jäseneksi, järjestön kulttuuri- ja taiteilijapoliittinen työ on entisestään monipuolistunut. Maailman globalisoituessa tämä on entistäkin haasteellisempaa. Kiitän Suomen Näytelmäkirjailijaliittoa vuosikymmenten työstä kotimaisen kulttuurin hyväksi ja onnittelen lämpimästi kunnianarvoisaan ikään ehtinyttä järjestöä.  

Tarja Halonen Tasavallan presidentti