Näytelmäkirjailija Aina Bergroth: “Kesäni on hikinen ja työläs”
Aina Bergrothin piti puhua Sunklolle juhannuksen jälkeisellä viikolla kesäisistä asioista: hänen librettoonsa perustuva ooppera Trapped Butterfly kirjoittaa perinnettä uusiksi, ja se kantaesitetään kolmella kesän festivaalilla. Auringosta huolimatta puhe kääntyi myös demokratian tilaan. Osa älymystöä on typerryksen vallassa kuin 30-luvulla, Bergroth näkee.
Vaikka kesä on jo pitkällä, näytelmäkirjailija Aina Bergrothin kalenteri on täysi.
“Minulla ei ole varsinaisesti lomaa ollenkaan. Kesäni on hikinen ja työteliäs. Se ei kyllä haittaakaan”, hän sanoo.
Bergrothilla on parhaillaan työn alla kaksi näytelmää suomalaisille teattereille. Lisäksi hän kirjoittaa proosateosta.
Heinä- ja elokuun viikonloppuina hän aikoo kuitenkin irrottautua uurastuksesta ja suunnata seuraamaan kirjoittamansa Trapped Butterfly -oopperan kantaesityksiä kolmella peräkkäisellä kotimaisella klassisen musiikin festivaalilla.
Idea Trapped Butterfly -oopperasta lähti Rauma Festivo -festivaalin taiteelliselta johtajalta Siljamari Heikinheimolta, joka kysyi Bergrothilta, millaisia ajatuksia Giacomo Puccinin klassikko-ooppera Madama Butterfly Bergrothissa herättää. Vuonna 1904 kantaesitetty ooppera kertoo 15-vuotiaan japanilaistytön Cio Cio Sanin järjestetystä avioliitosta amerikkalaisen armeijaupseerin Pinkertonin kanssa: nuori nainen rakastuu, jätetään ja tekee lopulta itsemurhan.
“Siljamaria mietitytti meidän kanonisoitujen oopperoiden mahdottomat naiskuvat ja se, mikä voisi olla se tapa lähestyä näitä aiheita tänä päivänä ja tehdä oopperaa”, Bergroth kertoo.
Madama Butterfly oli Bergrothille tuttu teos, ja hän oli pohtinut sitä paljonkin.
“Puccinin ooppera ei ole mikään lapsivaimon käyttöopas, vaan tragedia. Sen on tarkoituskin olla kuvaus hirveästä asiasta. Pinkerton esitetään melkoisena öykkärinä, ja teoksen kulma vaimokauppaan on kauhean kriittinen. Jostain kulmasta se on ollut feministinen teos ja teko”, Bergroth sanoo.
“On täysin eri asia, ja hyvin hankala asia, että Ofelian ja Cio Cio Sanin kaltaiset hahmot – jalustalle nostetut, ideaalit halun kohteet, jotka tappavat itsensä – ovat mielestäni aidosti ongelmallisia. Mikä on näiden teosten funktio meidän kulttuurissa, ja millaisen aseman koko 1900-luvun ajan nämä teokset ovat saaneet? Mitä se kertoo? Miten suhtautua näiden ideaalinaisten itsetuhoon ja siihen, miten vahingollista se voi olla?”
Yhteydenoton pohjalta Bergroth lähti kirjoittamaan itsenäistä teosta, jota hän kuvaa “meditaatioksi Puccinin teoksen äärellä 2020-luvun näkökulmasta”. Siinä on kaksi henkilöhahmoa: kesän festivaaleilla sopraano Marjukka Tepposen laulama kuollut äiti ja tenori Tuomas Miettolan laulama aikuinen lapsi.
“Teoksessa on hyvin paljon kysymys meidän suhteesta traditioon. Se on kommentti keskusteluun, miten kannamme erilaisia tradition painolasteja. Se syntyi vastauksena kysymykseen, että mitä ajattelen oopperatraditiosta”, Bergroth kuvailee.
“Tärkeä lähtökohta, joka minulla oli tuossa, oli se miten ajattelen Puccinin originaaliteosta. En ajattele, että se kertoisi meille japanilaisesta naisesta mitään – mutta se kertoo meille hyvinkin paljon länsimaisen miehen fetisseistä ja perversioista ja naiskuvasta. Teos, jonka kanssa lähden toimimaan kertoo minulle eurooppalaisesta fantasiasta.”
Bergrothin Cio Cio San on merkillinen itsemurhan tehnyt heijastus ja ylimaallinen fantasia. Tarkoituksena ei ole ollut “antaa ääntä” teoksen nuorelle japanilaiselle naiselle.
“Se on virheajatus. S olisi tässä kontekstissa kolonialismin ja imperialismin tapa sanoittaa toisen tilaa. En minä voi antaa kenellekään mitään muita ääniä kuin oman ääneni”, Bergroth sanoo.
Sen sijaan hän katsoo traditiota nykyihmisen näkökulmasta, kun libretossa itsemurhan tehnyt äiti kummittelee aikuiselle lapselleen.
“Minun teki mieli räiskiä menemään ne ristiriitaiset ja ambivalentit, tuskastuneet tunteet, joita tämänkaltainen traditio herättää sellaisen teini-ikäisen hahmon energialla. Hänen kauttaan käyn läpi surua, ikävää ja raivoa – mutta myös snadisti regressiivistä tunnetta, että äiti ja isä mä vihaan teitä, ja vihaan teidän maailmaa, eikä minusta tule koskaan teidän kaltaista.”
Teoksen esityskielet ovat italia ja englanti. Valinta tuntui Bergrothista luontevalta, koska italiankieliset osuudet ovat viittauksia Puccinin alkuperäiseen oopperalibrettoon, johon Bergroth tutustui erikielisten käännösten avulla. Hän ei osaa italiaa.
“Se toimii, kun ymmärtää musiikillisen kohdan, jota siteeraa”, Bergroth sanoo.
“Teksti pelaa sitaateilla ja lainauksilla ja referensseillä oopperaan, joten tuntui luontevimmalta että sitä ei siteerata suomennoksen kautta, vaan italiankielisen originaalilibreton kautta. Se tuntui päivänselvältä.”
Bergroth otti oopperaan mukaan viittauksia myös muihin kirjallisiin lähteisiin, joista moni oli englanninkielinen. Hän inspiroitui myös Puccinin libretistien käyttämistä taustamateriaaleista, kuten Ranskan laivaston upseerin Pierre Lotin kirjoittamasta matkakirjasta Japanin rannikoilta 1880-luvulta.
Näytelmän kirjoittamisesta libretto eroaa erityisesti siinä, että tekstin on oltava erittäin tiivis, Bergroth sanoo.
“Jokainen tavu on säveltäjälle sävellettävä asia, joka vaikuttaa kestoon. ”
Hän kertoo nauttineensa kirjoitustyöstä suuresti: tiiviys paljastaa kaikki ongelmat heti.
“Se on raadollisen paljasta, ja minua se miellyttää.”
Bergroth kirjoitti libreton inspiraation vallassa ja yksin. Tekstin valmistuttua hän kävi siihen kirjoittamansa merkitykset yksityiskohtaisesti läpi säveltäjä Sampo Kasurisen kanssa.
“Ajatus ei ollut, että mitenkään olisin puuttunut Sampon omaan sävellystyöhön, vaan käytiin tarkka tekstin läpikäyminen sen takia, että hän ymmärtää sen emotionaalisen kuljetuksen – miten hän reagoi siihen on täysin hänen taiteilijuutensa asia”, hän kuvailee.
Taiteilijaperheessä kasvanut Bergroth ajatteli pitkään, ettei koskaan ryhdy taiteilijaksi itse.
“Heti kun mahdollista, jätin kaikki taideaineet pois ja luin pelkkää fysiikkaa ja matematiikkaa”, hän kuvailee.
Silti kirjat kutsuivat: kun hän kuuli, että Helsingin yliopistolla voi opiskella yleistä kirjallisuustiedettä, eli lähinnä lukea kirjoja, hän haki sinne.
“Se oli minulle tapa ajatella tai suojella itseäni siltä, että en mukamas ryhdy itse mitään yrittämään. Ajattelin pitkään, että minähän luen.”
Silti Bergrothista kasvoi kirjailija, erityisesti Nuoren Voiman liiton toiminnassa, jonka hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana hän pitkään oli. Esikoiskirja Ah autuutta julkaistiin 2007, toinen teos, prinsessa Victorian rakkauskirjeistään inspiroitunut anonyymisti julkaistu Prinsessan kirjeet 2010.
Teatteriin Bergroth päätyi työharjoittelusta Turun kaupunginteatterissa, josta hänet kutsuttiin Näytelmäkulmaan ja Kansallisteatteriin. Siellä hän työskenteli lähes parikymmentä vuotta dramaturgina ja kirjallisena neuvonantajana, kunnes jättäytyi freelanceriksi.
“Minulle kävi sellainen merkillinen onni, että minua on pyydetty paikasta toiseen töihin. Nämä ovat olleet niin ihania pyyntöjä, että kaikki on tavallaan tapahtunut vähän huomaamattakin. Vaikka kyllähän mä aivan hullun lailla tein tietenkin töitä.”
Viime vuosina Bergrothilta on nähty kolme kantaesitystä, joista kaksi käsittelee suurnaisia: ensin hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisesta kertova Tahto, sitten psykoanalyytikko ja kirjailija Lou-Andreas Salomén elämää käsittelevä teos Lou Salomé. Bergroth ei pidä niitä elämänkertanäytelminä: ihmisen elämä on pikemminkin rakenne tai kehikko, joka voi olla hyödyllinen ja tarjota raamit jonkun tietyn teeman käsittelyyn.
Salomé:hen Bergroth tutustui opiskellessaan filosofiaa sivuaineena yliopistolla.
“Törmäsin häneen varmaan kuuluisan Nietzsche-kuvan kautta, jossa Salomé istuu kärryissä. Tulin uteliaaksi, että kuka tämä on. Keräsin ihan hirveän pitkään materiaalia hänestä.“
Tunnetussa valokuvassa parikymppinen Salomé hassuttelee filosofi Friedrich Nietzschen ja kirjailija Paul Réen kanssa.
Bergroth luki näytelmää varten Lou Salomén ja psykoanalyytikko Sigmund Freudin välistä kirjeenvaihtoa 1930-luvulta. Kirjeet tuovat mieleen nykyisen poliittisen tilanteen Suomessa.
“Miten osa akateemista sivistyneistöä on täysin ällistynyt ja pitää maan poliittisia käänteitä järkyttävinä, mutta samalla ajattelee, että tämä on jotain niin pöljää ja ääliömäistä, että voiko tämä olla edes totta. Ihmiset ovat typerryksen vallassa, kun tapahtuu tällaisia oikeusvaltion periaatteiden vastaisia asioita, tai sen kyseenalaistamista”, Bergroth sanoo.
“Tuntuu aidosti pelottavalta tämä meidän hauraan demokratiamme tulevaisuus ja oikeusvaltion ajattelu. Nämä ovat asioita, jotka on rakennettava ja valittava uudelleen joka päivä. Demokratiavastaisen puolueen oleminen meidän eduskunnassa ja hallituksessa pelottaa mua.”
“Olen ollut kokovartalosokissa meidän demokratiamme ja oikeusvaltiomme puolesta.”
Kuka?
Näytelmäkirjailija, dramaturgi ja kirjailija.
Kirjoittanut näytelmät Tahto, Com-Passion, Lou Salomé sekä libreton oopperaan Trapped Butterfly.
Toimi lähes kaksikymmentä vuotta Kansallisteatterissa dramaturgina ja kirjallisena neuvonantajana. Toiminut dramaturgina muun muassa Kansallisteatterin näytelmissä Karamazovin veljekset, Arktinen hysteria, Maaseudun tulevaisuus ja RED sekä sovittanut Kansallisteatterin Hamletin (yhdessä Samuli Reunasen kanssa).
Kirjoittanut romaanit Ah autuutta ja Prinsessan kirjeet.
Nuoren Voiman liiton hallituksen jäsen 2002–15, puheenjohtaja 2012–15,, Sunklon hallituksen jäsen 2019–2023, Tanssiteatteri Hurjaruuthin kannatusyhdistyksen hallituksen jäsen 2019–, KOM-teatterin kannatusyhdistyksen hallituksen jäsen 2022–
Aina Bergroth…
…Kiinnostavista aiheista juuri nyt
“Nyt on tosi kiinnostava ajatella, minkälainen pohja perustuslaissa on meidän käsitykselle siitä, miten oikeus toteutuu: miten tulkinnanvaraista, käytännön todellisissa tilanteissa määrittyvää se on – ja miten lain tulkinta on kulttuurinen kysymys myös, johon vaikuttaa se, minkälaisessa yhteiskunnassa sitä tulkitaan.
Kirjoitin filosofi Simone Weilistä tänä keväänä Petra Maisosen ja Saara Turusen toimittamaan Suurteoksia-kirjaan, josta ilmestyi toinen osa. Weil on ollut minulle nuoruudesta lähtien tärkeä ja merkittävä ajattelija. Kun nyt parinkymmenen vuoden jälkeen ryhdyin ajattelemaan Weilin ajattelua esseetä varten, huomaan että minua ehkä tämän maailmantilanteen takia todella kiinnosti hänen historiallinen kontekstinsa ja ne olosuhteet jossa hänen ajattelunsa syntyi, 20–30-lukujen Eurooppa. Minulla on valtava historian ja tosiasioiden nälkä päällä. ”
…Itselleen tärkeimmistä teoksistaan
“Tärkein ja intensiivisin on aina se, mitä teen kullakin hetkellä. Teos syntyy elämän läpi, elämän oheistuotteina, elämän rinnalla: tärkeimmän teoksen kysyminen tuntuu samantyyppiseltä, kuin että onko joku elämänvaihe erityisen rakas. Mutta tänä keväänä Teatteri Jurkassa kantaesitetty Com-passion on ehkä aavistuksen eri tavalla henkilökohtainen kuin jotkut muut työt, se tuntui hirveän ihanalta ja vapauttavalta ja tärkeältä tehdä. Se on samalla kepeä ja tärkeä ja vähän tuskaisa.”
…Vaikutuksen tehneistä suomalaisista näytelmistä
“ Oi, tulee mieleen paljon kaikkea ihanaa, onneksi! Kaikki Leea Klemolan ja Susanna Kuparisen ja Saara Turusen näytelmät ovat tehneet minuun valtavan vaikutuksen.”
TEKSTI: Kati Pietarinen