Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry myöntää vuosittain Lea-palkinnon parhaalle kotimaiselle näytelmätekstille. Vuonna 2021 kantaesitetyistä kotimaisista näytelmistä on nyt valittu neljä finalistia.  

Vuoden Lea-palkintofinalistit ovat: 

Taija Helminen – Onnellisinta on olla onnellinen 

Kati Kaartinen – Poikakoodi 

Leea Klemola ja Rosa-Maria Perä – Minä, askartelija  

Pipsa Lonka – fyra dagar av närhet (ruot. Sofia Aminoff) 

Näytelmät on valinnut kolmihenkinen, teatterialan ammattilaisista koostuva raati, johon kuuluvat vapaa kirjoittaja ja opettaja Hanna Helavuori, näytelmäkirjailija ja dramaturgi Marie Kajava sekä näytelmäkirjailija ja dramaturgi Veikko Nuutinen.   

Voittaja julkistetaan Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n Lea- ja Sylvi-palkintogaalassa 25.11. Teatteritalo Universumilla. Finalistit valinnut raati valitsee myös lopullisen voittajan. Palkinnon suuruus on 5000 euroa. Palkinto rahoitetaan Kopioston keräämistä tekijänoikeuskorvauksista. Kaiken kaikkiaan Lea-kilpailuun osallistui 32 kantaesitettyä näytelmätekstiä. 

 
Lea-finalisteilla on hyvin omanlaisensa tapa rakentaa tekstin suhdetta näyttämöön  

Raatia ilahdutti se, miten erilaisia näytelmiä teattereissa on viime vuonna nähty ja miten finaaliin valikoituneet näytelmät rakentavat erilaisia dramaturgioita ja ehdotuksia näyttämöksi. 

Taija Helmisen monologinäytelmä Onnellisinta on olla onnellinen kertoo ITE-taiteilija Elis Sinistön elämästä. Ajatus historiallisesta henkilökuvanäytelmästä murtuu teoksessa, joka lähenee muodossaan ja kevyessä poljennossaan näyttämörunoa. Lukijan ei tarvitse välttämättä tuntea Sinistön taiteilijapersoonaa tarkemmin, vaan teos on ikään kuin pieni timantti ihmiselämästä. Näytelmäteksti laajenee henkilökuvasta eksistentiaaliseksi pohdinnaksi hyvästä elämästä. Helminen rakentaa teoksessa henkilöhahmon, joka uhmaa rationaalisen, luontoa riistävän ja sotaa käyvän kapitalistisen aikakauden arvoja. Näytelmän poeettinen kieli on kaunista ja aistimellista luettavaa. Vaikka tekstissä ei liiemmin rakenneta jännitteitä, teos imee lukijansa mukaan luonnontilaiseen maailmaansa. Näytelmä on isosti viisas. Helmisen kirjoittama monologi luottaa omaan maailmaansa ja tarjoaa Elis Sinistön hahmon kautta vaihtoehdon: näinkin voi elää. 

 
Kati Kaartisen perhenäytelmä Poikakoodi on vastakuva ja vastarintaa yhteiskunnan julkilausumattomille normeille. Näytelmän voisi ajatella olevan lähikuva perheen todellisuuteen, joka on kaukana ideaaleista. Raati vaikuttui siitä, miten teos käsittelee satiirisella otteella punavihreää arvomaailmaa, johon ironia kohdistuu vain harvoin suomalaisen kirjallisuuden kentällä. Näytelmässä yksinhuoltajaäiti ei kykene kohtaamaan poikaansa, joka samanaikaisesti asettaa vanhempansa kohtuuttomien vaatimusten eteen. Äiti on näytelmän näkökulmahenkilö, mistä syystä lukija samastuukin herkästi hänen asemaansa. Näytelmä kysyy, onko perheenjäsenten mahdotonta tavoittaa toisiaan? Näytelmä ei tarjoa helppoja vastauksia sukupolvien väliseen ristiriitaan eikä anna draamalle tyypillistä katarttista helpotuksen tunnetta lopussa. Lea-raati kiittää erityisesti Kaartisen upeaa dialogintajua. Poikakoodi päivittää perhenäytelmän muodon tähän päivään ja tarjoaa myös näyttelijälle runsaasti aineksia roolihenkilön rakentamiseen. 

Pipsa Longan kirjoittama ja Sofia Aminoffin ruotsintama fyra dagar av närhet käsittelee ainutlaatuisella tavalla ihmisen ja eläimen välistä rinnakkaiseloa. Teoksessa ihminen tai hänen ruumiinsa asetetaan syrjään osaksi maisemaa – huomio kiinnittyy yhtä tarkasti rannan hiekanjyvään kuin ihmiseen. Fyra dagar av närhet on ehdotus, miten kirjoittaa ilmastonmuutoksen ja lajien joukkosukupuuton ajassa ja miten tuoda toinen elävä olento, lokki näytelmään mukaan itsenäisenä olentona. Näytelmätekstin kaikki neljä osaa valottavat muodon ja sisällön tasolla hieman eri näkökulmasta toislajisuuden tematiikkaa. Näytelmän typografia rakentaa voimakkaan lukukokemuksen, sillä sekin kääntää fokuksen muuhun kuin draaman tunkkaiseen ihmisyksilöön. Lea-raadin mukaan fyra dagar av närhetissä Longan ekodramaturginen ajattelu on kirkastunut ja syventynyt entisestään. Teoksesta on riisuttu kaikki turha ja lopputulos on puhtaan minimalistinen. Sofia Aminoffin käännös tuo näytelmän merkitykset ja ilmavuuden loisteliaasti ruotsin kielelle.  

Kuka minussa askartelee? Raati jäi pohdiskelemaan kysymystä luettuaan Leea Klemolan ja Rosa-Maria Perän näytelmän Minä, askartelija. Sisäisen askartelijan etsinnästä aukeaa suurempi kysymys oman elämisen mielekkyydestä. Teoksen keskiössä on väliaikainen yhteisö, jonka muodostavat lentokonehalliin kokoontuneet askartelukurssilaiset. Raati innostui tästä epätyypillisestä yhteisöstä, jossa henkilöhahmojen välille rakentuu monenkirjavia ihmissuhteita. Tässä yhteisössä raadolliset, itseltään hukassa olevat ihmiset ovat vapaita unelmoimaan. Kipeitä teemoja – ulkopuolisuutta, rakkaudenkaipuuta, huonommuutta – käsitellään lämpimällä ja ronskilla huumorilla. Raati kiittää näytelmäkirjailijoita erityisesti näytelmän henkilöhahmoista, joita ei ole rakennettu normien mukaisesti. Elämää ja ihmistä kuvataan kaikessa rikkinäisyydessään arvokkaasti, mikä tuo näytelmään autenttisuutta ja antaa toivoa. Näytelmäteksti on tiiviissä suhteessa näyttämöön: tekstiin on kirjoitettu kokonaisvaltaisesti tuntevaa ja aistivaa ruumiillisuutta. 

Kirjailijaesittelyt 

Näytelmäkirjailija ja dramaturgi Taija Helminen tunnetaan näytelmistään Radikaaleinta on arki, Janne Katajan Riihimäki, Merkkipäivä ja Onnellisinta on olla onnellinen. Helmisen työprosessiin liittyy usein dokumentaarisen materiaalin kanssa työskentely ja yhteisöllisiä vaiheita sisältävä taustatutkimus. Näytelmäkirjailijaa kiinnostavaa erityisesti yhteiskunnallisen eriarvoistumisen ja moninaisuuden teemat. Elokuussa 2022 Helminen valittiin Tampereen teatterikesän taiteellisen johtoryhmän jäseneksi. 
 

Näytelmäkirjailija Kati Kaartinen tunnetaan mm. näytelmistään Samanlainen onni, Nätti tyttö; vähän pehmee, Toisen ääni ja kuunnelmasta Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa. Teos Aina toi näytelmäkirjailijalle Lea-palkinnon vuonna 2009. Kaartinen kirjoittaa näytelmiä usein oman elämänvaiheensa läpi, vaikka teokset eivät autofiktiota olekaan. Näytelmäkirjailijaa kiinnostaa katveeseen jäävien ja hiljaisten äänten tutkiminen. 

Näytelmäkirjailijat Leea Klemola ja Rosa-Maria Perä ovat kirjoittaneet yhdessä Minä, askartelijan lisäksi uudelleensovituksen romaanista Vaarallisia suhteita Lappeenrannan kaupunginteatteriin sekä näytelmän Baikal Brothers KY. Klemolalla ja Perällä on takana pitkään jatkunut yhteistyö, sillä Perä on toiminut lukuisissa Klemolan näytelmissä dramaturgina mm. teoksissa Kohti kylmempää, Jessikan pentu, Maaseudun tulevaisuus ja Arktiset leikit. Tekijöiden kirjoittamisessa on läsnä kiinnostus erilaisiin yhteisöihin, maiseman asettamiin merkityksiin sekä ruumiillisuuden kuvaukseen.   
 

Pipsa Lonka on näytelmäkirjailija ja dramaturgi, joka tunnetaan mm. teoksistaan Lauluja harmaan meren laidalta, Toinen luonto ja neljän päivän läheisyys. Lonkaa kiinnostaa erityisesti ihmisten ja muiden eläinten rinnakkaiselon tutkiminen ja mitä kirjallisuus voi kertoa toislajisista eläimistä. Näytelmäkirjailija on tutkinut tuotannossaan näytelmäkirjallisuuden muotoja sekä sen rajapintoja. Lonka on saanut Lea-palkinnon aikaisemmin kaksi kertaa teoksistaan Lauluja harmaan meren laidalta (2013) ja Den andra naturen (2018, ruot. Sofia Aminoff).  

Sofia Aminoff on väitöskirjatutkija, kääntäjä, dramaturgi ja näytelmäkirjailija. Aminoff on ruotsintanut neljä Pipsa Longan näytelmää, joiden lisäksi hän on kääntänyt myös muita suomenkielisiä näytelmiä ruotsiksi E. L. Karhulta, Saara Turuselta, Laura Valkamalta, Eva Turuselta ja Paula Salmiselta. Aminoff kirjoittaa parhaillaan väitöskirjaa Hagar Olssonin näytelmistä.   
 

*** 
 
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on vuodesta 1921 toiminut, kirjailijoiden itsensä perustama alan ammattilaisten ammatti- ja etujärjestö. Yhdistyksessä on noin 570 jäsentä, jotka kirjoittavat näytelmiä sekä elokuva-, tv-, kuunnelma- ja multimediakäsikirjoituksia. Jäsenistöön kuuluu suomen- ja ruotsinkielisiä kirjailijoita. 
 
Lea-palkintoa on jaettu vuodesta 1985 alkaen. Palkinto myönnetään vain tekstin, ei esityksen perusteella. Sen ovat voittaneet lukuisat suomalaiset eturivin näytelmäkirjailijat.