Mikä Yle-arkistosopimus?
Sunklo tilittää käsikirjoittajille tekijänoikeuskorvauksia Yle Areenassa esillä olleista yli viisi vuotta vanhoista töistä.
Liitto on neuvotellut lähes perustamisestaan lähtien sopimuksia minimikorvauksista, jotka on maksettava näytelmäkirjallisuuden käytöstä Yleisradiossa, ensin radioteatterissa ja myöhemmin televisiossa. Yleisradion toiveena on ollut jo vuosien ajan avata arkistojaan laajempaan käyttöön, mutta vuosien mittaan neuvotellut uusintakorvaukset ovat olleet sille liian suuria. Jotta arkistoja saatiin avattua, mutta käsikirjoittajat saisivat silti mahdollisimman hyvät korvaukset töidensä käytöstä, Yle on neuvotellut liittojen kanssa erillisen sopimuksen sen omien tuotantojen julkaisemisesta Yle Areenassa. Sopimus astui voimaan vuonna 2017.
Solmitun sopimuksen perusteella Ylellä on oikeus laittaa Yle Areenaan 6 kuukauden tai vuoden pituisiksi esitysjaksoiksi esille rajoitettu määrä ohjelmia. Sunklo on sitoutunut hoitamaan tilitykset käsikirjoittajille Ylen puolesta.
Yle raportoi Sunklolle kuukausittain esillä olleet ohjelmat ja niiden käsikirjoittajat, dramatisoijat ja sovittajat. Sunklo maksaa korvaukset näiden Ylen kreditointien perusteella. Jos kyseessä on romaani tai muu kirjallinen teos, joka on dramatisoitu, alkuperäisteoksen kirjailijan palkkion maksaa Sanasto. Ohjaajien palkkiot maksaa Kopiosto (Temen tekemän sopimuksen perusteella) ja näyttelijöiden Filmex.
Sunklon hallitus on päättänyt jakaa Sunklolla tilitettävänä olevan rahasumman niin, että 90 % summasta tilitetään televisio-ohjelmille ja 10 % radio-ohjelmille. Tämä perustuu televisio-ohjelmien suurempaan määrään Areenassa sekä televisio-ohjelmien suurempiin alkuperäispalkkioihin. Minuuttihinta lasketaan niin, että kaikki esillä olleet minuutit lasketaan yhteen ja jaetaan sillä kokonaiskorvauksen määrä. Palkkiolaskemassa ei siis oteta huomioon ohjelman ikää tai alkuperäisen korvauksen suuruutta.
Tilitykset lasketaan niin, että alkuperäiskäsikirjoituksesta maksetaan 100 % palkkio, dramatisoinnista 60 % palkkio ja sovituksesta 20 % palkkio. Sunklo ottaa palkkioista 12 % kulupidätyksen toimistomaksuna. Vuonna 2017 Areenassa esillä olleista töistä tilitettiin korvauksia yhteensä yli 240 000 euroa 119 kirjoittajalle. Ilman keskitettyä sopimusta tämä ei olisi ollut mahdollista. Sunklo on ylpeä siitä, että se voi edustaa käsikirjoittajia ja valvoa tekijänoikeuksia näin suuren tekijäjoukon osalta.
Jos vanhoja töitäsi on ollut tarjolla Yle Areenassa vuosina 2017 tai 2018 niin varmista, että Sunklon toimistolla on ajantasaiset yhteys- ja maksutietosi sekä verokorttisi.