
Lea-palkinto
Mikä on Lea-palkinto?
Lea-palkinto on merkittävä kotimainen näytelmäkirjallisuuspalkinto. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on jakanut näytelmäkirjailijoille suunnattua Lea-palkintoa vuodesta 1985 lähtien. Palkinto myönnetään tekstin, ei esityksen perusteella näytelmäkirjailijalle vuoden parhaasta näytelmäteoksesta. Lea-palkinnolla pyritään tuomaan tunnustusta uudelle draamalle ja näkyvyyttä kotimaisille tekijöille.
Lea-finalistit julkistetaan vuosittain syksyn aikana. Kolmihenkinen asiantuntijaraati päättää finalistit, joista voittajan valitsee diktaattori. Raadin ja diktaattorin virkaan valitaan uudet toimijat vuosittain
Palkinnon arvo on 5 000 euroa ja se rahoitetaan Kopioston maksamista tekijänoikeuskorvauksista. Näytelmäpalkinto Lea on saanut nimensä Aleksis Kiven kirjoittaman näytelmän Lea mukaan, joka oli ensimmäinen kotimaassamme kantaesitetty suomenkielinen näytelmä.
Kuka voi asettua ehdokkaaksi?
Palkinnon ehdokkaiksi voivat asettua kaikki maassamme kantaesitetyt kotimaiset näytelmät, jotka ovat saaneet ensi-iltansa suomalaisessa ammattiteatterissa suomen, ruotsin tai saamen kielellä.
Mikäli kyseessä on dramatisointi, teos voidaan hyväksyä ehdokkaaksi, jos alkuperäisteoksen tekijä on kirjoittanut itse teoksensa näytelmäksi tai ollut kirjoittavana osapuolena mukana teoksen dramatisoinnissa.
Palkintoehdokashaku on käynnissä tammikuun ajan. Lea-palkinto jaetaan aina edellisenä vuonna kantaesitetylle näytelmälle. Hausta viestitään Sunklon nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.