31.10.2022
Lea-finalistit haastattelussa – Kati Kaartinen: Näytelmäkirjailija on tarkkailija aitiopaikalla
Näytelmäkirjailija Kati Kaartinen tunnetaan mm. näytelmistään ”Samanlainen onni”, ”Nätti tyttö; vähän pehmee”, ”Toisen ääni” ja kuunnelmasta ”Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa”. Teos ”Aina” toi näytelmäkirjailijalle Lea-palkinnon vuonna 2009. Kaartinen kirjoittaa näytelmiä usein oman elämänvaiheensa läpi, vaikka teokset eivät autofiktiota olekaan. Näytelmäkirjailijaa kiinnostaa katveeseen jäävien ja hiljaisten äänten tutkiminen. Kaartinen on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ohjaajantyön ja dramaturgian laitokselta vuonna 2002.
Kati Kaartisen näytelmäteksti Poikakoodi käsittelee yhteiskunnan asettamaa perhekoodistoa ja lokeroita. Näytelmäkirjailija päivittää teoksellaan perhedraamaan 2020-luvulle kuvatessaan kolmihenkisen perheen arkea ja haasteita. Kaartinen ei tarjoa helppoja vastauksia sukupolvien ottaessa yhteen, vaan jättää lukijansa pohtimaan perhekoodistoa.
Kaartinen kertoi Sunklolle näytelmäkirjailijan ammatista ja Poikakoodin kirjoitusprosessista. Kaartisen teosten teemat kumpuavat kirjailijan omista elämänvaiheista, mutta teokset eivät ole autofiktiota. Kaartinen kirjoittaa näytelmiä siitä, mikä tuntuu kulloinkin omaa elämää vasten olennaiselta.
– Näytelmäkirjailijan ammatti on toisaalta aitiopaikalla tarkkailijana olemista, mutta toisaalta se on samaan aikaan taloudellisen epävarmuuden kanssa toimeen tulemista. Kiinnostavaa on, miten näytelmäkirjailijan ammatti yhdistää kirjallisuutta ja teatteritaidetta. Siinä yhdistyy kaksi toisilleen hyvin erilaista taidemuotoa.
Kaartiselle on aina ollut luontevaa kirjoittaa näytelmiä ja teatteriin; muiden kirjallisuudenlajien kanssa työskentely lähtee kuin itsestään draaman puolelle.
– Näytelmässä voi käyttää paljon eri kirjallisuudenlajeja; siinä voi yhdistyä proosaa ja lyriikkaa. Näytelmä ikään kuin syö kaikkea mahdollista. Olen koittanut kirjoittaa myös runoa silloin tällöin, mutta olen huomannut, että en tee enää paljoa eroa näytelmäkirjallisuuden ja runon välillä.
Vaikka kaikki teokset ovat tärkeitä kirjoittamishetkellä, on Kaartiselle jäänyt erityisen rakkaaksi näytelmä Samanlainen onni (kantaesitys Teatteri Vantaalla 2011), jonka kolme hyvin erilaista roolihenkilöä pohtivat onnen määritelmää ja merkityksiä.
–Toivoisi, että sitä tehtäisiin useammin ja se pääsisi ihmisten nähtäville. Kirjoitusaika oli sellainen, että se syntyi pakottomasti ja vapaasti. Sain kirjattua sellaisia asioita näytelmän muotoon, jotka ovat itselle ydinasioita.
Kaartisen työpöydältä löytyy tällä hetkellä paljon erilaisia kirjoittamisen alla olevia teoksia.
– Työstän parhaillaan dramatisointia, mutta siitä en voi vielä kertoa enempää. Kirjoitan myös omaa tekstiä työnimellä Koiraihminen ja sitten tietysti on paljon kaikkea sälää niin kuin näissä hommissa aina, Kaartinen naurahtaa.
Poikakoodi tutkii yhteiskunnan asettamia koodeja kolmen päähenkilön voimin
Poikakoodi sai ensimmäisen sysäyksensä, kun Kaartinen alkoi pohtia, mitä Lea-palkitun Aina-näytelmän pienperheen roolihenkilöille kuuluu. Kaartinen kuitenkin toteaa, että Poikakoodissa ei ole kyse Ainan jatko-osasta, vaan teokset ovat itsenäisiä kokonaisuuksia.
– Toinen alkusysäys näytelmälle oli, kun mietin pienperheen dynamiikkoja. Kun perheessä on äiti ja kaksi lasta, niin mitä koodistoa ja lokeroa nämä henkilöhahmot käyttävät? Halusin myös kokeilla sitä, että kaikki näytelmän kohtaukset tapahtuvat kodin rajatussa tilassa ja että sieltä ei poistuta. Miten yhteiskunta ympärillä tulee heidän kotiinsa?
Aiheen ja teeman tasolla Poikakoodi on erilaisten määritelmien, koodistojen ja lokeroinnin tarpeen purkamista sekä tutkimista. Näytelmän keskiössä on äidin ja lasten välinen kommunikaatio: toisen kohtaaminen ja kohtaamattomuus.
– Näytelmässä kuvataan ihmisten tarvetta laittaa toisia lokeroihin ja kohdata toiset niiden lokeroiden kautta. Jos on kauhea tarve laittaa itseään tai muita johonkin lokeroon, ideologiaan tai muuhun rajattuun alueeseen, niin miten sieltä käsin pystyy kohtaamaan toisia ihmisiä? Se on näytelmän keskeisin teema, johon ei saada kuitenkaan vastausta.
Kaartinen on saanut kiitosta tuotannolta ja ihmisiltä, jotka ovat olleet tekstin äärellä, siitä, että kaikki teoksen kolme henkilöhahmoa ovat tasavahvasti läsnä. Vaikka teoksen nimi on Poikakoodi, on siinä kuitenkin kolme päähenkilöä. Näytelmäkirjailija pohtikin pitkään, olisiko teoksen nimeksi pitänyt tulla jokin muu, mutta kirjailijalle Poika näyttäytyi keskushenkilönä.
– Murrosikäinen poika on hyvin kaukana siitä, mitä itse olen ja halusin koittaa päästä kurkistamaan sen ikäisen pojan maailmaan. Poikakoodi tarkoittaa minulle myös sitä, että maailma on ollut tosi pitkään patriarkaatin koodittama ja siksi nimi tuntui lopulta oikealta valinnalta. Vaikka se ei ehkä ihan kuvasta teoksen koko sisältöä, etenkin kun ”poikakoodi” ei ehkä tässä tarkoita juuri sitä, mitä sillä perinteisesti ajatellaan. Sitä pitää ajatella pidemmälle.
Kaartisen mukaan henkilöhahmojen vastakkainasettelua ei tarvinnut hirveästi rakentaa, sillä se nousi henkilöhahmoista itsestään.
– Äidin ja pojan vastakkainasettelu on jo olemassa valmiina. Sitten on kolmas henkilö N, joka tasapainottaa kahta äärimmäistä puolta, jos niitä äärimmäisinä haluaa ajatella. Kirjoitin vain kaikkien henkilöiden omaa totuutta, niin vastakkainasettelu ja tilanteet syntyivät siitä.
Kaartinen kuvaa Poikakoodin kirjoitusprosessia mieluisaksi.
– Toki sitä aina unohtaa kaikki tuskaisimmat kohdat kirjoitusprosessia, mutta kirjoittamistyö oli pakoton. Sitten kun pääsi vauhtiin ja itselle selvisi, että teos tapahtuu rajatussa lokerossa eli perheen kotona. Sain myös apurahan ja tilausmaksun teatterilta, mikä mahdollisti sen, että oli aikaa ja mahdollisuutta taloudellisesti keskittyä teoksen kirjoittamiseen.
Monikaan näytelmä ei ole parin viime vuoden aikana säästynyt koronan vaikutuksilta. Kaartisen tapauksessa korona vaikutti erityisesti näytelmän kantaesityksen valmisteluun.
– Kirjoittamisprosessiin korona ei vaikuttanut, mutta kantaesitystuotantoon kyllä. Tuotanto lykkääntyi kaksi kertaa. Itse ensi-ilta lykkääntyi vuodella ja loppupäästä jäi esityksiä pois.
Kaartisen näytelmäteksti ei kuitenkaan ole unohtunut koronamuutosten jaloissa. Poikakoodi saa jo toisen esityskautensa ensi vuoden alusta, kun teos nähdään Jyväskylän kaupunginteatterissa Anssi Valtosen ohjauksena.
Ennakkotilaa Lea-näytelmäantologia, josta löydät myös Kaartisen Poikakoodin, Sunklon verkkokaupasta!
Tutustu Lea-tiedotteeseen täältä.
Teksti: Leena Kärkkäinen
Kaartinen kertoi Sunklolle näytelmäkirjailijan ammatista ja Poikakoodin kirjoitusprosessista. Kaartisen teosten teemat kumpuavat kirjailijan omista elämänvaiheista, mutta teokset eivät ole autofiktiota. Kaartinen kirjoittaa näytelmiä siitä, mikä tuntuu kulloinkin omaa elämää vasten olennaiselta.
– Näytelmäkirjailijan ammatti on toisaalta aitiopaikalla tarkkailijana olemista, mutta toisaalta se on samaan aikaan taloudellisen epävarmuuden kanssa toimeen tulemista. Kiinnostavaa on, miten näytelmäkirjailijan ammatti yhdistää kirjallisuutta ja teatteritaidetta. Siinä yhdistyy kaksi toisilleen hyvin erilaista taidemuotoa.
Kaartiselle on aina ollut luontevaa kirjoittaa näytelmiä ja teatteriin; muiden kirjallisuudenlajien kanssa työskentely lähtee kuin itsestään draaman puolelle.
– Näytelmässä voi käyttää paljon eri kirjallisuudenlajeja; siinä voi yhdistyä proosaa ja lyriikkaa. Näytelmä ikään kuin syö kaikkea mahdollista. Olen koittanut kirjoittaa myös runoa silloin tällöin, mutta olen huomannut, että en tee enää paljoa eroa näytelmäkirjallisuuden ja runon välillä.
Vaikka kaikki teokset ovat tärkeitä kirjoittamishetkellä, on Kaartiselle jäänyt erityisen rakkaaksi näytelmä Samanlainen onni (kantaesitys Teatteri Vantaalla 2011), jonka kolme hyvin erilaista roolihenkilöä pohtivat onnen määritelmää ja merkityksiä.
–Toivoisi, että sitä tehtäisiin useammin ja se pääsisi ihmisten nähtäville. Kirjoitusaika oli sellainen, että se syntyi pakottomasti ja vapaasti. Sain kirjattua sellaisia asioita näytelmän muotoon, jotka ovat itselle ydinasioita.
Kaartisen työpöydältä löytyy tällä hetkellä paljon erilaisia kirjoittamisen alla olevia teoksia.
– Työstän parhaillaan dramatisointia, mutta siitä en voi vielä kertoa enempää. Kirjoitan myös omaa tekstiä työnimellä Koiraihminen ja sitten tietysti on paljon kaikkea sälää niin kuin näissä hommissa aina, Kaartinen naurahtaa.
Poikakoodi tutkii yhteiskunnan asettamia koodeja kolmen päähenkilön voimin
Poikakoodi sai ensimmäisen sysäyksensä, kun Kaartinen alkoi pohtia, mitä Lea-palkitun Aina-näytelmän pienperheen roolihenkilöille kuuluu. Kaartinen kuitenkin toteaa, että Poikakoodissa ei ole kyse Ainan jatko-osasta, vaan teokset ovat itsenäisiä kokonaisuuksia.
– Toinen alkusysäys näytelmälle oli, kun mietin pienperheen dynamiikkoja. Kun perheessä on äiti ja kaksi lasta, niin mitä koodistoa ja lokeroa nämä henkilöhahmot käyttävät? Halusin myös kokeilla sitä, että kaikki näytelmän kohtaukset tapahtuvat kodin rajatussa tilassa ja että sieltä ei poistuta. Miten yhteiskunta ympärillä tulee heidän kotiinsa?
Aiheen ja teeman tasolla Poikakoodi on erilaisten määritelmien, koodistojen ja lokeroinnin tarpeen purkamista sekä tutkimista. Näytelmän keskiössä on äidin ja lasten välinen kommunikaatio: toisen kohtaaminen ja kohtaamattomuus.
– Näytelmässä kuvataan ihmisten tarvetta laittaa toisia lokeroihin ja kohdata toiset niiden lokeroiden kautta. Jos on kauhea tarve laittaa itseään tai muita johonkin lokeroon, ideologiaan tai muuhun rajattuun alueeseen, niin miten sieltä käsin pystyy kohtaamaan toisia ihmisiä? Se on näytelmän keskeisin teema, johon ei saada kuitenkaan vastausta.
Kaartinen on saanut kiitosta tuotannolta ja ihmisiltä, jotka ovat olleet tekstin äärellä, siitä, että kaikki teoksen kolme henkilöhahmoa ovat tasavahvasti läsnä. Vaikka teoksen nimi on Poikakoodi, on siinä kuitenkin kolme päähenkilöä. Näytelmäkirjailija pohtikin pitkään, olisiko teoksen nimeksi pitänyt tulla jokin muu, mutta kirjailijalle Poika näyttäytyi keskushenkilönä.
– Murrosikäinen poika on hyvin kaukana siitä, mitä itse olen ja halusin koittaa päästä kurkistamaan sen ikäisen pojan maailmaan. Poikakoodi tarkoittaa minulle myös sitä, että maailma on ollut tosi pitkään patriarkaatin koodittama ja siksi nimi tuntui lopulta oikealta valinnalta. Vaikka se ei ehkä ihan kuvasta teoksen koko sisältöä, etenkin kun ”poikakoodi” ei ehkä tässä tarkoita juuri sitä, mitä sillä perinteisesti ajatellaan. Sitä pitää ajatella pidemmälle.
Kaartisen mukaan henkilöhahmojen vastakkainasettelua ei tarvinnut hirveästi rakentaa, sillä se nousi henkilöhahmoista itsestään.
– Äidin ja pojan vastakkainasettelu on jo olemassa valmiina. Sitten on kolmas henkilö N, joka tasapainottaa kahta äärimmäistä puolta, jos niitä äärimmäisinä haluaa ajatella. Kirjoitin vain kaikkien henkilöiden omaa totuutta, niin vastakkainasettelu ja tilanteet syntyivät siitä.
Kaartinen kuvaa Poikakoodin kirjoitusprosessia mieluisaksi.
– Toki sitä aina unohtaa kaikki tuskaisimmat kohdat kirjoitusprosessia, mutta kirjoittamistyö oli pakoton. Sitten kun pääsi vauhtiin ja itselle selvisi, että teos tapahtuu rajatussa lokerossa eli perheen kotona. Sain myös apurahan ja tilausmaksun teatterilta, mikä mahdollisti sen, että oli aikaa ja mahdollisuutta taloudellisesti keskittyä teoksen kirjoittamiseen.
Monikaan näytelmä ei ole parin viime vuoden aikana säästynyt koronan vaikutuksilta. Kaartisen tapauksessa korona vaikutti erityisesti näytelmän kantaesityksen valmisteluun.
– Kirjoittamisprosessiin korona ei vaikuttanut, mutta kantaesitystuotantoon kyllä. Tuotanto lykkääntyi kaksi kertaa. Itse ensi-ilta lykkääntyi vuodella ja loppupäästä jäi esityksiä pois.
Kaartisen näytelmäteksti ei kuitenkaan ole unohtunut koronamuutosten jaloissa. Poikakoodi saa jo toisen esityskautensa ensi vuoden alusta, kun teos nähdään Jyväskylän kaupunginteatterissa Anssi Valtosen ohjauksena.
Ennakkotilaa Lea-näytelmäantologia, josta löydät myös Kaartisen Poikakoodin, Sunklon verkkokaupasta!
Tutustu Lea-tiedotteeseen täältä.
Teksti: Leena Kärkkäinen