Uutiset 2015

BETONIYÖ ON VUODEN PARAS KÄSIKIRJOITUS 

6.03.2015 

Vuoden 2014 Sylvi-palkinnon voittajat ovat Pirkko Saisio ja Pirjo Honkasalo elokuvakäsikirjoituksellaan Betoniyö. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n (Sunklo) Sylvi-palkinto myönnetään vuosittain käsikirjoittajalle parhaan käsikirjoituksen tekstin, ei siitä tehdyn tuotannon, perusteella. Vuoden 2014 palkinto myönnettiin perjantaina 6.3. Hällä-näyttämöllä osana toista kertaa järjestettävää Script Tampere käsikirjoitusfestivaalia. Palkinnon rahallinen arvo on 5000 euroa.  

 

Voittajaperustelut: Finalistit vuoden Sylvi-palkinnolle oli kilpailuun ilmoitetuista teoksista valinnut esiraati, johon kuuluivat Heikki Kujanpää, Minna Haapkylä ja Tuomas Kyrö. Lopullisen voittajan valitsi pitkän linjan konkarikäsikirjoittaja Tove Idström. Idström perusteli valintaansa seuraavasti:  

 

“Betoniyö on klassinen tragedia puolustuskyvyttömän nuoren pojan kohtalon täyttymisestä kesäisen viikonlopun aikana. Käsikirjoitus on yhtä aikaa väljä ja tarkka. Yksityiskohtien – kielen, ajan, paikan ja tilanteiden – tarkkuus herättää lukijassa oikeat tunteet, väljyys antaa niille tilaa. Lukija saa jännittää, pelätä, surra, toivoa ja innostua Simon kanssa ja hänen puolestaan. Ilman voimakasta lukukokemusta ei synny voimakasta elokuvaa.”  

 

VUODEN 2014 LEA-PALKINNON KUUSI FINALISTIA VALITTU 

20.04.2015 

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on jakanut vuoden parhaan näytelmän palkitsevaa Lea-palkintoa vuodesta 1985 lähtien. Palkinto myönnetään näytelmäkirjailijalle parhaasta näytelmäteoksesta sen tekstin, eikä siis toteutuneen esityksen, perusteella. Palkinnon arvo on 5 000 euroa.  

 

Vuoden 2014 Lea-raadin jäsenet ovat ohjaaja Johanna Freundlich, dramaturgi Anna Simberg ja näytelmäkirjailija, dramaturgi Seppo Parkkinen. Diktaattorina toimii ohjaaja Pekka Milonoff. Raati arvioi yhteensä 31 näytelmää. Lea-raati totesi, että vuoden 2014 näytelmäsadosta erottuivat tekstit, joissa näkyi näytelmäkirjailijan kädenjälki eli omintakeisuus niin muodon kuin sisällön tasolla. Kilpailutekstien joukossa oli epätavallisen paljon henkilökuvapohjaisia tekstejä – puolidokumentaarista lähtökohtaa, joka kuitenkin usein jäi vaille tätä kirjoittajan omaa näkökulmaa.  

 

Finalisteiksi valituista teksteistä raati totesi, että ne osoittavat sekä näytelmäkirjailijalta että teatterinjohtajalta kykyä avarakatseiseen teatterilliseen ajatteluun. Lea-raati peräänkuulutti vastaavanlaista riskinottoa enemmänkin. Kilpailuun lähetetyistä teoksista Lea-raati valitsi kuusi näytelmää Lea-palkintofinalisteiksi. Nämä näytelmät lyhyine perusteluineen ovat:  

 

1. Kati Kaartinen: Nätti tyttö, vähän pehmee  

“Näytelmä kuvaa omintakeisella tavalla kolmen eri sukupolven naisen haahuilua identiteetin, historian(sa) ja olemassaolon kysymysten kimpussa. Kirpeän kevyeksi viritetty teksti tekee vaikutuksen tavassa, jolla sen henkilöt näyttäytyvät sekä rakastettavina, että ennen kaikkea epätäydellisinä. Kaartisen dialogi on teatterillista ja yllätyksellistä.”  

 

2. Laura Ruohonen: Luolasto  

“Laura Ruohonen onnistuu yllättämään yleisönsä valitsemalla näytelmänsä päähenkilöksi luolan. Ikivanha luola ja sen lähes ikiaikainen elämä vetää puoleensa ihmisiä ja olentoja eri ajoista ja sen myötä myös vaihtelevia käsityksiä moraalisesta vastuusta ja erilaisia mielipiteitä tieteestä, uskonnosta tai talouselämästä. Epätavallinen aihevalinta.”  

 

3. Elina Snicker: Harmony Sisters – Kolmannen valtakunnan sisaret  

“Kilpailun kiinnostavin musiikkiteatteriteksti käsittelee tunnetun sisarustrion vaiheita – mutta rohkeasti ja taidolla. Paneutunut taustatyö on tuottanut huolella punnitun kokonaisuuden, orgaanisen musiikkiteatterillisen muodon, jossa Harmony Sistersin esittämä musiikki on osa taiteellisesti kunnianhimoista ja draamallisesti haasteellista kerrontaa.”  

 

4. Juha Siltanen: Vallankumous – Sisar Huttusen ihmeellinen elämä  

“Vuoden 1917 Helsinkiin sijoittuva näytelmä liikkuu suvereenisti ajassa ja paikassa luoden oman dramaturgiansa, sinfonisen muodon, joka tuo kaiken aikaa kiinnostavaa ristivaloa aiheeseensa ja keskustelee meidän aikamme kanssa. Kaikessa näkyy näytelmäkirjailijan laaja ja huolellinen taustatyö. Kielen tasolla teksti on omaa luokkaansa – rikas, syvä, hauska, täyttä draamaa.”  

 

5. Heidi Väätänen: Espoo 60° N, #2kjf◦E  

“Raadollinen ja omalakinen näytelmä, joka kuvaa taidokkaasti kahdenlaista mikrokosmosta: nuoren parin unelmakotia ja toisaalla virtuaalista pakopaikkaa. Nämä kaksi ympäristöä luovat painajaismaisen, mustaa huumoria kukkivan maaston ja näytelmä törmäyttää kiinnostavasti ne tavat, joilla ihminen toisaalta hakee ympärilleen turvallisuutta, toisaalta äärikokemuksia. Teksti luo aivan itsenäisen tyylinsä, joka erottuu edukseen.”  

 

6. Antti Hietala: Ihanat ihmiset  

“Antti Hietala jättää katsojalle mahdollisuuden päättää mitä oikeastaan tapahtui näyttämällä erilaisia muunnelmia yhden myöhäisen illan tapahtumista. Toisessa näytöksessä katsoja todistaa näiden tapahtumien vääjäämättömiä seurauksia ja hänen suhtautumisensa muuttuu. Se mikä on näyttäytynyt päähenkilöiden itsekkyytenä tai pelkuruutena onkin inhimillistä heikkoutta, jotakin ymmärrettävää, jotakin mikä koskettaa omaa itseä. Taidokasta.”  

 

SUNKLO TAMPEREEN TEATTERIKESÄSSÄ 6.8.2015 

28.07.2015 

Miten eletty elämä näkyy näytelmäkirjailijan aiheissa ja käsittelytavoissa? Miten ikä vaikuttaa kirjoittamiseen? Onko kokeneilla näytelmäkirjailijoilla sanottavaa – entä kuullaanko heitä? Tervetuloa kuuntelemaan, kun kotimaiset näytelmäkirjailijat puhuvat ajan vaikutuksesta työhönsä SUNKLON järjestämässä seminaarissa Tampereen Teatterikesässä. Keskustelua moderoi näytelmäkirjailija Jorma Kairimo. Paneeliin osallistuvat Lauri Sipari, Rauli Jokelin, Anneli Kanto sekä Tove Idström. Keskustelutilaisuuden jälkeen jaetaan lisäksi perinteikäs Lea-palkinto, joka myönnetään tekstin perusteella näytelmäkirjailijalle vuoden parhaasta näytelmäteoksesta. Lopullisen valinnan voittajasta on tehnyt raadin “diktaattori” Pekka Milonoff. Lisäksi jaetaan vielä Kiitos kotimaisesta -tunnustus. AIKA: TO 6.8.2015 klo 14-16.00 PAIKKA: Tampereen pääkirjasto Metso, Martikainen-sali, Pirkankatu 2. Lämpimästi tervetuloa! 

 

LEA-PALKINTO ANTTI HIETALALLE 

10.08.2015 

Vuoden 2014 Lea-palkinnon voittaja on Antti Hietala teoksellaan Ihanat ihmiset. Palkinto myönnettiin Hietalalle Tampereen Teatterikesän yhteydessä. Antti Hietala (s. 1958) on teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija, joka toimii tällä hetkellä helsinkiläisen Q-teatterin johtajana.  

Palkintoraadin perustelut: 

 “Ihanat ihmiset käsittelee ihmisyyden peruskysymyksiä, syyllisyyttä, vastuuta, valintoja ja kohtaamattomuutta. Nämä maailmankirjallisuuden ikuisuusteemat Antti Hietala on päivittänyt suvereenisti. Näytelmä ilahdutti useamman lukukerran jälkeenkin kudelmalla, josta paljastuu yhä uusia tekstin sisäisiä yhteyksiä ja merkityksiä, vihjeitä ja viittauksia. 

 

Antti Hietalan Ihanan ihmiset on hyvin hauska, hyvin yllätyksellinen ja hyvin jännittävä näytelmä. Se on ajatuksia herättävä ja taitavasti kirjoitettu, sen kieli on tarkkaa ja huumori omintakeista. Voiko parempaa pyytää?” 

 

– Pekka Milonoff  

 

Vuoden 2014 Lea-raadissa toimivat ohjaaja Johanna Freundlich, dramaturgi ja näytelmäkirjailija Seppo Parkkinen sekä dramaturgi Anna Simberg. Lopullisen valinnan voittajasta teki raadin “diktaattori”, ohjaaja Pekka Milonoff. Esiraati arvioi yhteensä 31 näytelmää. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on jakanut Lea-palkintoa vuodesta 1985 lähtien. Palkinto myönnetään näytelmäkirjailijalle tekstin, ei esityksen perusteella. Palkinnon rahallinen arvo on 5000€. 

 

 

NUORI NÄYTTÄMÖ -HANKKEELLE ‘KIITOS KOTIMAISESTA NÄYTELMÄSTÄ’ 

10.08.2015 

Työväen Näyttämöiden Liiton Nuori Näyttämö -hanke palkittiin Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n (Sunklo) Kiitos kotimaisesta näytelmästä tunnustuksella Tampereen Teatterikesässä. Nuori Näyttämö -tapahtuma on kaksikielinen hanke, jonka päämääränä on edesauttaa nuorten hyvinvointia teatterin keinoin. Hanke yhdistää nuoret teatterin harrastajat työskentelyyn ammattilaisten ja näytelmäkirjailijoiden kanssa.  

 

Hankkeen puitteissa ammattilaiset kirjoittavat 13-19-vuotiaille nuorille suunnattuja näytelmiä, joista teatteriryhmät valmistavat esityksiä. Esitykset puolestaan osallistuvat paikallisen ammattiteatterin organisoimaan festivaaliin ja jokaisesta paikallisesta festivaalista valitaan ainakin yksi esitys valtakunnalliselle festivaalille. Hankkeen näytelmäkirjailijoina vuosina 2013-2015 toimivat Tove Appelgren, Tuomas Timonen, Anna Krogerus ja Ari-Pekka Lahti. Hanke on kaksikielinen.  

 

Sunklo haluaa tunnustuksellaan huomioida tämän uraauurtavan hankkeen, joka tilasi kerralla neljä uutta nuortennäytelmää ja yhdisti teatterin ammattilaisia ja harrastajia poikkeuksellisen kunnianhimoisella tavalla. Nuori Näyttämö viestii ulospäin paitsi uskoa näytelmän ja sen kirjoittamisen merkittävyyteen, myös rohkeutta luottaa valittuihin näytelmäkirjailijoihin tilanteessa, jossa ammattiteatterit enää harvoin tilaavat nuortennäytelmiä. Kirjailijalle Nuori Näyttämö -hanke tarjoaa lisäksi arvokkaan ikkunan nähdä sama teksti monen eri ryhmän toteuttamana. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry haluaa erikseen nostaa esiin hankkeen lukuisten vapaaehtoisten sekä vetäjä Janne Saarakkalan työpanoksen, joka mahdollisti näiden uusin nuortennäytelmien synnyn. Merkittävää on myös, että hankkeen puitteissa kirjoitetut näytelmät julkaistaan painotuotteina, mikä sekin on nykyään harvinaista. Näytelmät ovat ammatti- ja harrastajateatterikentän käytettävissä sekä saatavissa opetuskäyttöön.  

 

KOTIMAISEN NÄYTELMÄN FESTIVAALI 2015 

7.10.2015 

Kansallisteatterin Lavaklubilla 5.- 7.11.2015 Suomalainen näytelmäkirjallisuus ja kirjailijat saavat jälleen puheenvuoron, kun näytelmäkirjailijayhteisö TEKSTI yhdessä Kansallisteatterin kanssa järjestää Kotimaisen Näytelmän Festivaalin – nyt jo viidettä kertaa. Tapahtuman tarkoitus on tehdä näytelmäkirjailijan työtä tunnetuksi yleisölle, tuoda esiin suomalaisia nykynäytelmiä sekä tarjota ammattilaisille mahdollisuus kollegiaaliseen kohtaamiseen.  

 

Festivaalin rungon muodostavat neljä kantaesittämätöntä nykynäytelmää lukudraamaesityksinä: Pipsa Longan, Sirkku Peltolan, Hanna Rytin sekä Laura Valkaman uudet teokset. Esitykset toteutetaan ammattilaistyöryhmien voimin. Luvassa on myös nopeatahtisia draamaslameja, joissa näytelmäkirjailijat lukevat viiden minuutin otteita työn alla olevista näytelmistään. Lavalle nousevat mm. Juha Jokela, Paula Salminen, Elina Snicker ja Antti Mikkola. Festivaalin perinteisessä keskustelupaneelissa käsitellään tänä vuonna komedian kirjoittamista – Heini Junkkaalan moderoimassa paneelissa keskustelevat mm. Elina Knihtilä, Antti Holma, Mika Ripatti ja Melli Maikkula. Festivaalia tukee Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry. Lämpimästi tervetuloa keskittymään sisältöön! Vapaa pääsy.