Nuori Näyttämö -hankkeelle 'Kiitos kotimaisesta näytelmästä'

Työväen Näyttämöiden Liiton Nuori Näyttämö -hanke palkittiin Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n (Sunklo) Kiitos kotimaisesta näytelmästä tunnustuksella Tampereen Teatterikesässä. Nuori Näyttämö -tapahtuma on kaksikielinen hanke, jonka päämääränä on edesauttaa nuorten hyvinvointia teatterin keinoin. Hanke yhdistää nuoret teatterin harrastajat työskentelyyn ammattilaisten ja näytelmäkirjailijoiden kanssa. Hankkeen puitteissa ammattilaiset kirjoittavat 13-19-vuotiaille nuorille suunnattuja näytelmiä, joista teatteriryhmät valmistavat esityksiä. Esitykset puolestaan osallistuvat paikallisen ammattiteatterin organisoimaan festivaaliin ja jokaisesta paikallisesta festivaalista valitaan ainakin yksi esitys valtakunnalliselle festivaalille. Hankkeen näytelmäkirjailijoina vuosina 2013-2015 toimivat Tove Appelgren, Tuomas Timonen, Anna Krogerus ja Ari-Pekka Lahti. Hanke on kaksikielinen. Sunklo haluaa tunnustuksellaan huomioida tämän uraauurtavan hankkeen, joka tilasi kerralla neljä uutta nuortennäytelmää ja yhdisti teatterin ammattilaisia ja harrastajia poikkeuksellisen kunnianhimoisella tavalla. Nuori Näyttämö viestii ulospäin paitsi uskoa näytelmän ja sen kirjoittamisen merkittävyyteen, myös rohkeutta luottaa valittuihin näytelmäkirjailijoihin tilanteessa, jossa ammattiteatterit enää harvoin tilaavat nuortennäytelmiä. Kirjailijalle Nuori Näyttämö –hanke tarjoaa lisäksi arvokkaan ikkunan nähdä sama teksti monen eri ryhmän toteuttamana. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry haluaa erikseen nostaa esiin hankkeen lukuisten vapaaehtoisten sekä vetäjä Janne Saarakkalan työpanoksen, joka mahdollisti näiden uusin nuortennäytelmien synnyn. Merkittävää on myös, että hankkeen puitteissa kirjoitetut näytelmät julkaistaan painotuotteina, mikä sekin on nykyään harvinaista. Näytelmät ovat ammatti- ja harrastajateatterikentän käytettävissä sekä saatavissa opetuskäyttöön. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on kirjailijoiden itsensä vuonna 1921 perustama järjestö, joka pitää huolta kirjailijoiden eduista ja edistää suomalaista draamakirjallisuutta. Liiton yli 500 jäsentä kirjoittavat näytelmiä sekä elokuva-, televisio-, kuunnelma- ja multimediakäsikirjoituksia. Jäsenistöön kuuluu suomen- ja ruotsinkielisiä kirjailijoita. Kiitos kotimaista näytelmästä -adressia on jaettu vuodesta 1975 lähtien. Palkittavan teatterin valitsee Sunklon hallitus. Lisätietoja: Jukka Asikainen, toiminnanjohtaja, Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry jukka.asikainen@sunklo.fi puh. 040 8386 675