Lea-palkinto jaettiin 24.10. 2018 Lahdessa

Lea-palkinto jaettiin keskiviikkona 24.10. klo 18. Voittajaksi julistettiin Laura Ruohosen Tippukivitapaus. Lämpimät onnittelumme voittajalle!

Lahden kaupunginteatteri järjesti lukudraamaillan, jossa luettiin katkelmia kaikista neljästä finalistista. 

Finalistit ovat:

Christoffer Mellgren: Landet
E.L. Karhu: Prinsessa Hamlet
Sanna Hietala: Saalistajat
Laura Ruohonen: Tippukivitapaus

Palkintoraadin luonnehdinnat finalisteista:

LANDET

Christoffer Mellgrenin Landet on vahvasti tiettyyn teatteritilaan kirjoitettu teksti, jossa tekstin ja näyttämön suhdetta pohditaan monelta kannalta ja annetaan siten sekä näytelmälle että näyttämölle aivan uutta elinvoimaa. Landetin pohjamateriaalina on hyödynnetty yleisöltä kerättyjä muistoja ja tarinoita, joissa luodaan teatterin yleisöön henkilökohtainen mutta silti avoin ja määrittelemätön suhde. Svenska Teatern juhli Landet-esityksellään teatterin 150-vuotisjuhlia sekä Suomen 100-vuotisjuhlaa, mutta teoksesta puuttuu täysin juhlaesityksille tyypillinen mahtipontisuus ja pyrkimys miellyttää kaikkia. Se väistää taitavasti Suomi 100-kliseet ja tarjoaa tilalle ilmavaa, Strindbergin Uninäytelmästä muistuttavaa vaellusta ajattomassa ja paikattomassa maastossa. Ihmiset monistuvat ja sekoittuvat toisiinsa, mutta sirpalemaisuudesta huolimatta näytelmän lopputulos on tiivis, emotionaalinen kartta. Toistuvat symbolit ja teemat tekevät tekstistä eheän. Näytelmän kieli on hiottua ja tiivistä.

Landetin pohjalla kuultaa näkemys ihmisestä ikuisesti vaeltavana nomadina. Landet muistuttaa, että kaikki rajat ja identiteetit ovat häilyviä ja neuvoteltavissa, mutta se ei silti tarkoita että kaikki paikat ja identiteetit olisivat ihmiselle emotionaalisesti samanarvoisia tai edes mahdollisia. Viisas ja ilmava näytelmä, jonka pohjavireestä välittyy myös herkkävaistoista yritystä ymmärtää nyky-Euroopan nationalismia ja sen seurauksia. Näytelmän taidefilosofinen ajattelu on rohkeaa ja leikkisää, teatteriperinne kokee muodonmuutoksia kun kotikutoiset muistot viritetään postdraamallisen teatterin henkeen koko ajan itseään ja paikkaansa kyseenalastavaksi tekstikartaksi.


PRINSESSA HAMLET

E. L Karhun Prinsessa Hamlet on suuri näytelmätapaus, jonka jälkeen teatteri ei enää ole entisensä, sillä se horjuttaa käsitystämme näytelmästä, teatterista ja koko länsimaisen taiteen kaanonista kysymällä niin perustavanlaatuisia kysymyksiä, ettei niiden jälkeen ole enää paluuta vanhaan. Hulluuden romantisoinnin, historiallisten hulluuskuvausten ja naisen jokapäiväisen elämän eksistentialismin kautta näytelmä sukeltaa syvälle kysymyksiin siitä, mikä maailmassa on yksilön vastuulla, mikä taas yhteisön vastuulla. Näytelmä on yhtä aikaa valtavan avoin ja äärimmäisen tarkka, ilmipoliittinen ja solutasolle menevän eksistentiaalinen. Sarjakuvamaisten lyhyiden kohtausten kieli on kuulasta eikä tippaakaan sentimentaalista. Karhun näytelmän illuusioton idealismi ja saksalaisen teatteriperinteen vahva tuntemus välittyvät siten, että näytelmä käy jatkuvaa vuoropuhelua muiden kirjailijoiden ja muiden teosten kanssa, pohdinnat kuitenkin menevät suoraan syvälle ihmiseen.

Prinsessa Hamletissa on näytelmälle poikkeuksellinen kirjallinen orientaatio, se on muotoa ja kieltä uudistavaa kaunokirjallisuutta samalla kun se koko ajan haastaa näyttämön. Muun muassa Büchnerin Woycek, Elfriede Jelinekin prinsessa-aiheinen näytelmä ja Edmund Josef von Horváthin groteski kuvallis-fyysinen ajattelu sekä Virginia Woolfin teosten luokkatietoinen feminismi välähtelevät Prinsessa Hamletin kudoksessa, mutta yhtä lailla teos ammentaa poptähtien elämäkerroista. Prinsessa Hamlet ei kaikesta runsaudestaan huolimatta lainkaan pöyhkeile tai manifestoi. Se tarjoaa näytelmän lukijalle kanssakulkijan ja ystävän roolin eikä asetu kenenkään kokemuksen yläpuolelle.


SAALISTAJAT

Sanna Hietalan Saalistajat on kertomus, joka hyödyntää kaikkia kerronnan mahdollisuuksia ja on sanan positiivisessa merkityksessä teatraalinen. Se vie lukijansa huikealle matkalle ja virkistävällä tavalla, täysin estoitta, käsittelee todellista ihmistä ja ihmisyyttä kärjistäen hahmonsa äärimmilleen. Teksti ottaa haltuun häpeän tunteen sekä lavalla että yleisössä. Se on samaan aikaan sekä rajoja rikkova perhedraama että poliittisesti latautunut kannanotto. Sen poliittisuus on täysin epäkorrektia mutta valtavan eettistä. Sen lokeroihin asettumaton ihmiskuva kyseenalaistaa monia itsestään selvinä pitämiämme tapoja suhtautua toisenlaiseen ihmiseen. Se koettelee katsojan häpeänsietokykyä ja halua marginalisoida toisenlainen ihminen.

Saalistajat kuvaa yhteiskunnan pohjalle pudonneita ihmisiä, joiden elämänkokemusten rinnalla varhaiskeski-ikäisten cityihmisten burn outit kalpenevat sisäsiisteiksi tarinoiksi. Se välttää viimeiseen asti puhumasta joistain toisista, muista ihmisistä. Teos ehdottaa, että me kaikki elämme samassa maailmassa ja pyrkii laajentamaan kykyämme kohdata muita.


Sekä voittaja:

TIPPUKIVITAPAUS

Laura Ruohosen näytelmä Tippukivitapaus on vapaan assosiaation ja taitavan tarinankerronnan liitto. Tippukivitapauksessa on tavoitettu pienten sattumusten ja päähänpistojen sarja, joka yhtäkkiä tuntuukin tutulta arkipäivän kaaokselta ja jonka logiikka on kuin eletyn elämän absurdi kudelma. Mikään näytelmän tapahtuma ei näytä ennalta-arvattavalta tai tarinan henkilö ihan peruskaverilta, joten lukijan mielikuvitukselle ja samaistumiselle jää näytelmän hahmogalleriassa runsaasti tilaa. 

Ruohosen anarkistinen tapa käyttää ja luoda kieltä, taitavasta lyriikasta nonsenseen, on vapauttava kokemus. Teos on mielikuvituksen ylistys ja muistutus vapaan ajattelemisen tuottamasta ilosta. Lukukokemuksena Ruohonen onnistuu imaisemaan mukaan tarinan kiihkeään rytmiin ja naurattaa lukijaansa ihan ääneen. Näytelmää lukiessa näkee sielunsa silmin asioita joita ei ollut vielä kuvitellutkaan. Leikki on ihmisen lajiominaisuus (Homo Ludens). Tippukivitapaus muistuttaa meitä siitä ilosta jota mielikuvitus tuo.

Lastenteatteri on Suomessa yhä reunailmiö. Nuori teatteriyleisö ansaitsee uusia kantaesityksiä useammissa teattereissa ja laadukkaita esityksiä. Toivomme, että Tippukivitapaus nostaa lastenteatterin rimaa ja toimii esimerkkinä siitä, että lastenteatteri voi olla korkeatasoista draamaa.
 
* * *
 
Palkintoraadissa ovat tänä vuonna olleet kriitikko, SARV ry:n puheenjohtaja Maria Säkö, teatteriohjaaja Heta Haanperä sekä dramaturgi, näytelmäkirjailija Hanna Åkerfelt.

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat on jakanut näytelmäkirjailijoille suunnattua Lea-palkintoa vuodesta 1985 lähtien. Palkinto myönnetään tekstin, ei esityksen perusteella näytelmäkirjailijalle vuoden parhaasta näytelmäteoksesta. Palkinnon arvo on 5 000 euroa ja se rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.