Anna Tuluston puhe Näytelmäkirjailijaliiton 90-vuotisjuhlissa

Alla oleva teksti on Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen erityisavustajan Anna Tuluston puhe Suomen Näytelmäkirjailijaliiton 90-vuotisjuhlissa 21.10.2011.

Hyvät näytelmäkirjailijat, käsikirjoittajat ja kaikki kulttuurin ystävät.

Edustan täällä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä - tuon siis terveiset ministeriltä. En kuitenkaan aio näytellä Paavoa, vaikka se voisi tilanteeseen sopia, sillä minun taustallani ei ole taitavaa käsikirjoittajaa, jonka tekstiä voisin tässä tulkita, enkä kyllä ole näyttelijäkään.

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto on esittänyt huolensa teattereiden valtionosuuksien leikkauksista. Liiton toiminnanjohtaja Minna Sirnö ja hallituksen puheenjohtaja, näytelmäkirjailija Heidi Junkkaala kirjoittivat, että ”kotimainen draama on elänyt viime vuosina kulta-aikaa, mutta tämä ei ole näkynyt näytelmäkirjailijan ja käsikirjoittajan kukkarossa”. ”Valtionosuuksien leikkaukset koskettavat välittömästi myös kotimaisia näytelmäkirjailijoita. Teattereiden ainoa mahdollinen keino vastata leikkauksiin on perua esityksiä ja vähentää ensi-iltoja. Moni näytelmäkirjailija elää teostensa esitysten lipputuloista saatujen tekijänoikeuskorvausten varassa.”

Huoli on oikeutettu. Uusi kulttuuriministeri tiedostaa, että kulttuuribudjetin vähennykset ovat pieni säästö suomalaiselle yhteiskunnalle, mutta iso leikkaus alalle. Tässä vaiheessa selittely on turhaa, mutta haluan silti välittää viestin, että sen eteen, että leikkaus ei kasvanut tätä suuremmaksi, pyrittiin tekemään töitä. Kulttuuriministeri tietää lopputuloksen vaikeuttavan pienituloisten taiteilijoiden asemaa. Vaikea aika on myönnettävä. Ja on toivottava, että esimerkiksi Yleisradion kriisi saataisiin ratkaistua, se on yksi keinoista ongelmien hoitamiseen.
Taiteilijan työn perusedellytys on vapaus. Vapaus liittyy myös toimeentuloon. Taiteilijoiden toimeentuloon on nyt kiinnitettävä huomiota, sillä luovuus ei kasva taloudellisen pulan, tulosvastuun tai kiireen pakottamana.

Vapaus on myös ilmaisun vapautta, jota taiteen ulkopuoliset tekijät - poliittiset tai uskonnolliset rajoitukset – eivät saisi kahlita. Luovuus voi toteutua vain yhteiskunnassa, joka sallii kokeilun ja sietää virheitä ja uskoo taiteen arvaamattomuuteen. Silloin taide voi luoda merkityksiä ihmisten elämään ja koko yhteiskuntaan. Taiteen tehtävä on nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia. Mutta on sen tehtävä myös käsitellä tunteita, herättää niitä, tuoda myös iloa ja hyvinvointia. Teidän käsissänne on paljon.
Vaikeuksista huolimatta, olisi tärkeää, että suomalaiset teatterit panostaisivat kotimaisiin teksteihin, niin valtionosuuslainsäädännön piirissä olevissa teattereissa, kuin myös vapaan kentän teatteriryhmissä. Uusi kotimainen näytelmäkirjallisuus, elokuvakäsikirjoitukset ja tv-draama ovat välttämättömiä suomalaisen kulttuurin kannalta. On myös tärkeää, että meillä kirjoitetaan myös näytelmiä, joissa paikallisuus nousee vahvasti esille. Parhaimmat tekstit käyvät vuoropuhelua yleisön ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Me tarvitsemme tarinoita ja osaatte niitä kertoa.

Nykyään pitää myös muistaa, ja on vähän muodissakin ääneen sanoa, että suomalainen näytelmäkirjallisuus on myös arvokas vientituote, ei vain markkinoiden, vaan myös kulttuurivaihdon takia. Onneksi maailmalle viedään suomalaista näytelmäkirjallisuutta ja elokuvia.

Käsikirjoittaja, kirjoittaapa hän sitten teatteria, elokuvaa tai televisiodraamaa varten, on usein teoksen alkuperäistaiteilija. Hän aloittaa tyhjästä ja muut tärkeät ammattilaiset jatkavat siitä, minkä kirjoittaja on luonut. Eläköön kirjoittajat! Haluan siis onnitella – ja toivotan tässä myös Paavo Arhinmäen onnittelut – 90-vuotiasta Näytelmäkirjailijaliittoa, sen 510 hienoa jäsentä, näytelmäkirjailijoita ja käsikirjoittajia. Tänään täällä myös palkitaan hienoja tekijöitä. Ennakko-onnittelut myös teille.

Kerroin taannoin uudesta työstäni ministerin avustajana virolaiselle näyttelijäystävälleni ja uhmasin samalla, että haluan parantaa maailmaa. Ystäväni sanoi, että se on hyvä idea, mutta älkää tehkö maailmaa liian hyväksi, valmiiksi, sillä sitten pitäisi taas rikkoa. Tämä ajatus ei välttämättä lohduta kaikkina hetkinä, mutta muistuttaa ainakin minua liikkeestä ja siitä, miten keskeneräisyys pakottaa taistelemaan. Älkää sammuttako liekkiä, pysykää liikkeellä. Ankeat ajat vaativat luovuutta ja kekseliäisyyttä niin taiteen tekijöiltä kuin päättäjiltäkin – kuten vaikka kulttuuriministereiltä.

Onnea!